Arinan alkuvuosi 2022: myynti kasvaa ja kannattavuus mahdollistaa investoinnit
– Myynnin kasvu kaikilla toimialoilla kertoo, että asiakkaat arvostavat osuuskaupan palveluja ja niiden käytöstä kertyviä hyötyjä. Kasvamme kannattavasti, jolloin investoinnit voidaan toteuttaa suunnitellusti. Valitettavasti palvelujen sulkemisilta ei olla vältytty. Töitä on tarjolla aiempaa enemmän, mutta työvoimasta on jo pula, kuvaa alkuvuotta toimitusjohtaja Reima Loukkola.
Arina investoi alkuvuonna 9,2 milj. euroa, avaten S-Marketin, ABC CarWash’in ja ABC-polttonesteaseman Oulun Ritaharjuun, Coffee Housen Kauppakeskus Valkeaan ja VENN-viinibaarin Oulun Amarillon viereen. Oulun Original Sokos Hotel Arinan huoneremontin viimeinen 3. osa valmistui keväällä, joten hotellin kaikki huoneet on nyt uudistettu. Keväällä ja alkukesästä käynnistettiin Rovaniemen S-Market Talvitien sekä Kemin, Keminmaan, Tornion ja Vihannin Sale-lähimyymälöiden uudisrakentamiset. Sale Siikajoki jouduttiin sulkemaan keväällä terveysturvallisuussyistä. Oulun Sale Mäntylä avattiin toissa viikolla.
Arinan työntekijämäärä palautui koronaa edeltäneelle tasolle. Arinalaisia oli kesäkuun lopussa 3 049 ja alkuvuonna keskimäärin 2 966, kokoaikaisiksi muutettuna 2 027. Avoimia työpaikkoja on runsaasti. Työvoiman saatavuus on haaste, vaikka työtyytyväisyys on säilynyt vahvana ja työntekijöistä 82 % on vakituisia. Kesällä apuna oli yli 1 300 kesätyöntekijää, Tutustu ja tienaa harjoittelijaa sekä kesäseteliläistä.
Arinan vähittäismyynnin kasvu 581,5 milj. euroon ja bonusmyynnin kasvu 393,5 milj. euroon vauhdittivat hyötyjen kehitystä. Asiakasomistajat kerryttivät edullisella ruokakorilla, tuote- ja palvelueduilla sekä Bonuksilla ja maksutapaeduilla hyötyjä yhteensä 48,1 milj. euroa. Arinan 16,6 milj. euron ylijäämän myötä osuuskaupan kokonaisonnistumista mittaava osuustoiminnallinen tulos kasvoi 64,6 milj. euroon.
Osuuskauppa Arina 1-6/2022 |
M€/lkm |
Kehitys M€/%/kpl |
Asiakasomistajamäärä |
180 482 |
+2,5 % |
Investoinnit palvelujen kehittämiseen |
9,2 M€ |
-7,1 M€ |
Henkilöstömäärä (keskimäärin) |
2 966 |
+106 |
Verollinen vähittäismyynti |
581,5 M€ |
+12,7 % |
Bonusmyynti 68 % |
393,5 M€ |
+12,3 % |
Asiakasomistajahyödyt (ennen ylijäämää) |
48,1 M€ |
+3,3 % |
Keskimäärin per talous |
268 € |
+1,1 % |
Ylijäämä (tulos ennen veroja) |
16,6 M€ |
+7,4 M€ |
Osuustoiminnallinen tulos yhteensä |
64,6 M€ |
+8,9 M€ |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Reima Loukkolatoimitusjohtaja
Puh:+358 50 595 1972reima.loukkola@sok.fiPasi Ruuskanenvastuullisuus- ja viestintäjohtaja
Puh:+358 50 430 1747pasi.ruuskanen@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 195 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 538 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Ruoan verkkokaupan palvelut kehittyvät: kuljetusrobotit Haukiputaan ja Oulunsalon S-marketteihin sekä Foodoran kuljetukset uusiin myymälöihin Oulussa ja Rovaniemellä29.4.2025 07:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan suositut robottikuljetukset laajenevat toukokuussa Haukiputaan ja Oulunsalon S-markettien asiakkaiden käyttöön. Robottikuljetukset ovat osa Arinan ja Starship Technologiesin yhteistyösopimusta. Starship Technologies on maailman johtava autonomisten kuljetusrobottien kehittäjä ja valmistaja. Arina laajentaa myös yhteistyötä Foodoran kanssa Oulussa Mäntylän, Myllyojan ja Kuivasjärven sekä Rovaniemiellä Korkalovaaran ja Rantavitikan Sale-myymälöihin.
Arinan vuoden 2024 parhaat työryhmät ja päälliköt palkittiin – Vuoden päällikkö-palkinto Sale Keminmaan Mervi Viitalalle9.4.2025 10:38:41 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina palkitsi vuoden 2024 parhaat työryhmät ja päälliköt Levillä pidetyillä päällikköpäivillä. Palkintokategorioina olivat vuoden tulokas, vuoden kasvattaja, vuoden työryhmät ja päälliköt sekä vuoden ryhmäpäällikkö. Kaikista palkituista päälliköistä Arinan vuoden päällikön Askelmerkkejä-kiertopalkinnon pokkasi itselleen Sale Keminmaan myymäläpäällikkö Mervi Viitala.
Kauppakeskus Valkea tähtää lämmöntuotannon omavaraisuuteen – ravintoloissa syntyvällä lämmöllä lämmitetään pian kiinteistöä1.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan omistama Kauppakeskus Valkea investoi noin puoli miljoonaa euroa energiatehokkuushankkeeseen, jonka tavoitteena on merkittävä hiilidioksidipäästöjen pienentäminen ja säästöt kaukolämmönkulutuksessa.
Arinan Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -tuki on valittu Vuoden osuustoimintateko 2025-finaliin27.3.2025 10:18:07 EET | Tiedote
Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervo ry on julkaissut Vuoden osuustoimintateko 2025-kilpailun kolme finalistia. Lukuisten esitysten joukosta arvovaltainen raati on valinnut finaaliin Osuuskauppa Arinan Pidetään yhdessä pohjoisen puolta -lasten ja nuorten tuen, helsinkiläisen luovan alan osuuskunta Kovameno osk:n ja LähiTapiola Pohjanmaan Älyriistavaroitusjärjestelmien lahjoituksen. Voittaja palkitaan Pellervon Päivässä 2.4.2025 Kulttuurikasarmilla Helsingissä.
Oulun Hiukkavaaran S-marketin suunnitelmat etenevät13.3.2025 10:36:44 EET | Tiedote
Osuuskauppa Arina ja Rakennusliike Lapti ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen yhdessä kehittämästään liikerakennuksesta ja kaksitasoisesta pysäköintirakennuksesta, joita suunnitellaan toteutettavaksi Oulun Hiukkavaaraan. Rakennustyöt olisi tarkoitus aloittaa kevään 2025 aikana ja uusi S-market on suunniteltu avattavaksi asiakkaille tammikuussa 2026. Samaan rakennukseen avautuu myös Liikuntakeskus Voiton toinen toimipiste. Rakennushankkeen työllistävä vaikutus on noin 30 henkilötyövuotta ja investoinnin kokonaissuuruus tulee olemaan n. 8,7 M€.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme