Julkisen talouden menopaineita on hillittävä ja koronamenot kompensoitava kunnille budjettiriihessä
Tulevien vuosien rahoituksellista liikkumavaraa syövät oletettua hitaampi talouskehitys, korkojen nousu, väestön ikääntymiseen ja Ukrainassa käytävään sotaan liittyvät menopaineet sekä monet julkisen sektorin laajenevat velvoitteet ja lisäsääntely.
– Tulevien vuosien poukkoilevan kuntapolitiikan välttämiseksi julkisen talouden menopaineita on hillittävä. Kestävä julkinen talous on kuntatalouden etu. Mitä enemmän tuloja vähennetään ja menoja lisätään nyt, sitä isompia korjaavia toimia on edessä, hallituksen puheenjohtaja Joona Räsänen sanoo.
Kuntataloutta haastavat myös pula osaavasta työvoimasta sekä yhä jatkuvat koronaepidemian vaikutukset.
– Valtion on pidettävä kiinni sitoumuksistaan ja kompensoitava kunnille täysimääräisesti tänä vuonna koronaan liittyvät terveysturvallisuuden menot, toimitusjohtaja Minna Karhunen korostaa.
Kunnille tulee turvata vakaa rahoitus ja työrauha hoitaa alati lisääntyvät tehtävänsä paikallisesti kustannustehokkailla ja sujuvilla tavoilla.
– Kuntien velvoitteiden rahoituksen tasoon ja pysyvyyteen pitää tulevina vuosina kiinnittää riittävästi huomiota hintojen noustessa. Samalla valtion normiohjausta on vähennettävä, pääekonomisti Minna Punakallio painottaa.
Keskeisimmät tavoitteemme budjettiriiheen:
- Valtion on pidettävä kiinni lakisääteisten ja hallitusohjelman sitoumusten täyttämisestä kunnille. Esimerkiksi valtionosuuksien indeksikorotukset, veroperustemuutosten menetysten sekä uusien ja laajenevien tehtävien kompensoinnit tulee toteuttaa.
- Kunnille on korvattava koronapandemiasta aiheutuvat välittömät terveysturvallisuuden menot täysimääräisesti vuonna 2022.
- Pitkään valmisteltu kiinteistöverouudistus on saatava valmiiksi tällä vaalikaudella.
- Teiden ja ratojen korjausvelkaa ei tule kiihdyttää budjettileikkauksin. Fossiilittoman liikenteen tiekarttaa tulee toteuttaa myös kestävän liikkumisen osalta. Valtiontukia kävelyyn, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen tulee nostaa. Kehittämisinvestointien rahoitustason ennustettavuudesta tulee huolehtia vähintään Liikenne 12 -suunnitelman mukaisesti. MAL-sopimusten jatko sekä valtion rahoituksen riittävä taso on turvattava.
- Kuntien velvoitteiden rahoitukseen pitää tulevina vuosina kiinnittää riittävästi huomiota. Raaka-aineiden ja energian hinnat sekä kasvava sääntely ja puutteellisesti rahoitetut lakiuudistukset lisäävät kuntien menoja.
- Julkisen sektorin menopaineita ei tule lisätä laajentamalla kuntien tai hyvinvointialueiden sääntelyä, tehtäviä tai velvoitteita eikä myöskään tiukentamalla palveluihin liittyviä mitoituksia. Pysyviä tehtävien laajennuksia ei tule rahoittaa kertaluonteisilla elvytysrahoilla.
- Valtion normiohjausta on vähennettävä. Esimerkiksi rakennetun ympäristön tietojärjestelmäehdotuksessa tarpeettoman yksityiskohtainen sääntely ja keskitetyt ratkaisut tulevat kunnille kalliiksi. Vihreässä siirtymässä kunnilla tulee säilyä mahdollisuus valita olosuhteisiinsa parhaiten sopivat päästövähennyskeinot.
- Kuntien rahoitusvastuuperustoimeentulotukeen tulee poistaa mahdollisimman pian hyvinvointialueuudistuksen käynnistymisen jälkeen.
- Työvoimapulaa tulee helpottaa nopeilla toimilla lisäämällä eri alojen, esimerkiksi varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen, aloituspaikkoja.
- Sellaiset sote-uudistuksesta aiheutuvat kustannukset, joihin kunnat eivät voi itse vaikuttaa, on korvattava täysimääräisesti. Näitä ovat esimerkiksi hallinnon, tukipalveluiden ja ICT-ratkaisujen uudelleenjärjestelyt.
- Julkisen sektorin velvoitteet tulee rahoittaa kustannukset kattavalla yleiskatteellisella rahoituksella, eikä pysyvien velvoitteiden rahoittamiseen tule käyttää määräaikaista rahoitusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hallituksen puheenjohtaja Joona Räsänen, 050 547 5590, joona.rasanen@lohja.fi
Toimitusjohtaja Minna Karhunen, 09 771 2000, minna.karhunen@kuntaliitto.fi
Pääekonomisti Minna Punakallio, 040 751 5175, minna.punakallio@kuntaliitto.fi
Liitteet
Tietoja julkaisijasta

Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI
09 7711http://www.kuntaliitto.fi
Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään.
Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Fem stora städer publicerade frivilliga hållbarhetsrapporter7.5.2025 13:00:00 EEST | Pressmeddelande
Fem stora städer – Helsingfors, Esbo, Tammerfors, Vanda och Åbo – har publicerat frivilliga hållbarhetsbedömningar i dag den 7 maj. De frivilliga hållbarhetsbedömningarna visar att bedömningen inte styrs av ett lagstadgat tvång, utan av behovet av att utveckla städernas verksamhet.
Viisi suurta kaupunkia julkaisi vapaaehtoiset kestävyysraporttinsa7.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Viisi suurta kaupunkia – eli Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa ja Turku – julkaisivat vapaaehtoiset kestävyysarvionsa tänään 7. toukokuuta. Vapaaehtoinen kestävyysarvio viittaa siihen, että arvioita ei ohjaa lakisääteinen pakko, vaan tarve kehittää kaupunkien toimintaa.
Kuntaliitto selvitti suomalaisten ja kuntapäättäjien kestävän kehityksen arvostuksia: Talous yhdistää – ilmasto jakaa7.5.2025 11:38:31 EEST | Tiedote
Talous yhdistää – ilmasto jakaa: kuntapäättäjät ja kuntalaiset suhtautuvat kestävään kehitykseen myönteisesti, mutta eri painotuksin. Kestävä kehitys saa laajaa kannatusta kunnissa, mutta näkemyseroja löytyy sen eri osa-alueiden välillä. Kuntaliiton tuoreet tutkimukset osoittavat, että erityisesti taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys yhdistävät kuntalaisia ja päättäjiä yli puoluerajojen. Ekologinen kestävyys puolestaan – erityisesti ilmastotoimet – jakaa näkemyksiä merkittävästi erityisesti poliittisesti ja roolien mukaan. Kuntien viranhaltijat ovat päättäjiä valmiimpia edistämään monia kestävyyteen liittyviä toimia.
Två sökande går vidare i urvalsprocessen till posten som vice vd vid Kommunförbundet30.4.2025 14:38:28 EEST | Pressmeddelande
I processen för val av vice verkställande direktör vid Kommunförbundet går två sökande efter intervjuerna vidare till lämplighetsbedömning. Kommunförbundets arbetsutskott som intervjuat de sökande kallar Ari Korhonen och Susanna Huovinen till lämplighetsbedömning. Förslaget är enhälligt.
Kuntaliiton varatoimitusjohtajavalinnassa kaksi hakijaa etenee arviointiin30.4.2025 14:35:38 EEST | Tiedote
Kuntaliiton varatoimitusjohtajan valintaprosessissa kaksi hakijaa on haastattelujen jälkeen etenemässä soveltuvuusarviointiin. Kuntaliiton työvaliokunnasta muodostuva haastatteluryhmä kutsuu arvioitaviksi Ari Korhosen ja Susanna Huovisen. Esitys on yksimielinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme