Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Metsälän tila ja sadat muut avaavat ovensa Lähiruokapäivänä 10. syyskuuta!

Jaa
Metsälän tila Lammilta on yksi monesta toimijasta, jotka osallistuvat valtakunnalliseen Lähiruokapäivään 10.9.2022 ja avaavat ovet yleisölle. Metsälän tila osallistuu tänä vuonna Lähiruokapäivään ensimmäistä kertaa.

Lähiruokapäivän aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua erilaisten tuottajien toimintaan sekä ostaa tuoreita raaka-aineita suoraan tekijöiltä ympäri Suomen. Eri kohteissa kävijöillä on mahdollisuus tutustua muun muassa paikan eläimiin, koneisiin, tuotannon prosesseihin, pihapiiriin, lähiruokaan, makujen maailmaan sekä maaseudun elämyksiin. -

Lähiruokapäivältä odotamme hyviä kohtaamisia ja uteliaita ihmisiä, joiden kysymyksiin pääsisimme vastaamaan ja kertomaan lisää työstämme sekä lähiruuan tärkeydestä, Milla Metsälä toteaa. Odotamme myös, että pääsemme tarjoamaan ihmisille herkullisia makuelämyksiä lampaan luonnonlaidunlihasta ja hunajasta, Henkka Metsälä lisää.

Myynnissä on Metsälän tilan omia karitsan- ja lampaanlihatuotteita sekä villalankoja, taljoja, huovutustuotteita, saippuoita ja käsitöitä. Tapahtumapäivän ajaksi aukeaa myös lähiruokatori, jossa on myynnissä Lammin ja Tuuloksen alueen lähituottajien tuotteita, kädentaitajien töitä sekä paikallista hunajaa.

Vierailijat pääsevät tapahtumapäivänä myös nauttimaan maalaismiljööstä, rapsuttelemaan lampaita, ottamaan selfien karitsan kanssa sekä tutustumaan Hunaja Niinan esittelymehiläispesään. Hunaja Niinan mehiläispesiä löytyy myös Metsälän tilan mailta ja voitkin ostaa näiden mehiläisten hunajaa myös Lähiruokapäivänä.

- Ehdottomasti kannattaa lähteä tutustumaan tiloihin! On olemassa paljon erilaisia mielenkiintoisia tiloja ja mitä enemmän ihmisiä on liikenteessä, niin sen parempi tapahtumapäivä. Kun on lähiruuasta kyse, niin parasta on lähteä näkemään ja kokemaan tilalle mistä se ruoka oikein tulee, Metsälät kannustavat.

Valtakunnallinen Lähiruokapäivä järjestetään jo seitsemättä kertaa ja osallistuvia toimijoita riittää ympäri Suomen. Lähiruokapäivä on oikea maku- ja elämysmatka suomalaisen lähiruuan pariin: päivän aikana pääsee tutustumaan lähialueen ruoantuottajien monipuoliseen kirjoon, aina perinteisistä maatiloista riistayhdistyksiin, pienpanimoihin ja jatkojalostajiin.

Mukaan ovensa avaamaan kutsutaan ruoantuottajien ohella erilaisia maaseudun toimijoita ja yrityksiä aina matkailu- ja elämyspalveluista erilaisiin yhdistyksiin ja ruoka-alan ammattilaisiin.

Osallistuvien tilojen, muiden kohteiden hakutoiminto sekä lisätietoa Lähiruokapäivästä löytyy osoitteesta www.lähiruokapäivä.fi. Lähiruokapäivän järjestäjäksi taas voi ilmoittautua tapahtumapäivään 10.9.2022 mennessä osoitteessa www.ostatilalta.fi/ryhdy-jarjestajaksi/.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Heidi Kohtala, Maaseutuverkostopalvelut
050 5240318, heidi.kohtala@ruokavirasto.fi


Milla ja Henkka Metsälä, Metsälän tila
050 3496653, metsalantila@gmail.com

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Simonkatu 6
00100 HELSINKI

020 4131http://www.mtk.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Metsänomistajat keskiössä Inarin metsäseminaarissa – avoin vuoropuhelu vie kohti kestävää tulevaisuutta9.9.2025 13:30:00 EEST | Tiedote

Inarin kunta järjesti 4.–5. syyskuuta 2025 Ivalossa metsäseminaarin yhteistyössä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton (MTK), Metsänhoitoyhdistysten ja Suomen Metsäsäätiön kanssa. Tilaisuus oli jatkoa vuoden 2023 seminaarille, ja sen tavoitteena oli edistää avointa keskustelua metsien käytöstä Inarissa sekä vahvistaa yhteistyötä paikallisten toimijoiden kesken.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye