Finnboat

Helsingin Uivan venenäyttelyn kävijämäärä kasvoi yli 14 %

Jaa
Viime viikonlopun Helsingin Uiva Flytande -venenäyttely keräsi hellesäässä Lauttasaareen huippuyleisön. Merellisessä ympäristössä kävi veneilyyn ja palveluihin tutustumassa neljän päivän aikana yli 12 100 kävijää. Tapahtumassa oli näytillä yli 250 venettä ja loppuunmyydyllä noin kahden hehtaarin kokoisella maa-alueella esiteltiin kattavasti kaikkia venealan tarvikkeita ja palveluja.
Tapahtumaa siivitti myös edelleen vilkkaana jatkuva venekauppa. Vaikka uusien veneiden rekisteröinnissä ollaan 13 % jäljessä viime vuoden huippulukemista, niin ensirekisteröinnit ovat yhä 17 % edellä vuoden 2019 tasosta. Ilmakuva: Petri Järvinen / Kompass Lehdet.
Tapahtumaa siivitti myös edelleen vilkkaana jatkuva venekauppa. Vaikka uusien veneiden rekisteröinnissä ollaan 13 % jäljessä viime vuoden huippulukemista, niin ensirekisteröinnit ovat yhä 17 % edellä vuoden 2019 tasosta. Ilmakuva: Petri Järvinen / Kompass Lehdet.

”Kiinnostus veneilyyn näyttää jatkuvan huipputasolla. Tapahtumasta saatiin kiittävää palautetta sekä yleisöltä että näytteilleasettajilta. Uiva on aina ollut hyväntuulinen kesätapahtuma, mutta tänä vuonna ihmiset viihtyivät tapahtumassa entistäkin paremmin”, Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimitusjohtaja Jarkko Pajusalo kertoo. 

Tapahtumaa siivitti myös edelleen vilkkaana jatkuva venekauppa. Vaikka uusien veneiden rekisteröinnissä ollaan 13 % jäljessä viime vuoden huippulukemista, niin ensirekisteröinnit ovat yhä 17 % edellä vuoden 2019 tasosta. 

”Venekaupan luvut ovat edelleen poikkeuksellisen kovia. Valmistajilla ja maahantuojilla on tänäkin vuonna ollut vaikeuksia toimittaa sellaisia määriä veneitä, joita kuluttajat olisivat halunneet. Komponenttien toimitusvaikeudet ovat rajoittaneet valmistusta ja vaikeudet ovat jopa korostuneet kuluvan vuoden aikana”, Pajusalo kertoo. 

Uivan venenäyttelyn kävijämäärä oli puolestaan yli 14 % korkeammalla tasolla kuin edellisellä kerralla kaksi vuotta sitten. Vuonna 2021 tapahtumaa ei voitu järjestää koronaepidemian tapahtumarajoitusten vuoksi. 

Ensiesittelyssä uusi Aquador ja lentävä sähkövene Candela

Näyttelyn merkittävimpiä lanseerauksia oli uuden Aquador 300 HT:n ensiesittely. Bella-Veneet Oy:n myynti- ja markkinointipäällikkö Janne Mäkelä myhäili messujen päätyttyä tyytyväisenä.

”Messuista jäi positiivinen kuva: maailma ei ole missään tapauksessa pysähtynyt. Tunnelma oli hyvä ja ihmisiä oli jonoksi asti odottamassa pääsyä tutustumaan uuteen veneeseen. Uuden Aquadorin ympärille rakentuu kokonainen mallisarja, joten kuuntelimme myös kommentointia herkällä korvalla”, Mäkelä kertoo. 

Mäkelän mukaan Uiva venenäyttely on Bellalle tärkeä erityisesti isojen veneiden esittelypaikkana. Keskikokoisten ja pienten veneiden myyntisesonki alkaa helmikuussa järjestettäviltä Vene Båt -messuilta, mutta isojen mallien kaupoista sovitaan syksyllä ja ne valmistetaan talven aikana varusteltuna asiakkaiden tilausten mukaisesti.  

”Uiva on oikea ajankohta isojen veneiden hankkimiseen. Ne myös selvästi kiinnostivat yleisöä: laituri oli hetkittäin tukossa, kun toisella puolella oli uusi Aquador ja toisella puolella suuret 900-sarjan Flipperit”, Mäkelä kertoo. 

Toinen merkittävä ensiesittely oli kantosiivillä varustettu sähkövene Candela. Uivassa sai maailman ensi-illan aivan uusi daycruiser Candela C-8, jolla pystyy matkaamaan kertalatauksella reilun 90 kilometrin matkan 20 solmun nopeudella. 

”Sähköveneestä kiinnostuneita oli tosi paljon: ihmiset olivat lukeneet veneestä etukäteen ja etenkin nuoremmat messuvieraat esittivät hyvin yksityiskohtaisia kysymyksiä veneestä. Varsinkin foilaaminen oli asia, josta oltiin hyvin perillä”, Candelaa maahantuovan Telvan toimitusjohtaja Tapani Hollmén kertoo. 

Mielenkiinto jatkui Uivan perjantaipäivän päätteeksi järjestetyillä koeajoilla, joiden aikana veneeseen riitti jonoa neljän tunnin ajan. 

Candela C-8:aa on tilattu jo 150 kappaletta, joista Suomeen on Hollménin arvion mukaan tulossa lähivuosien aikana viitisen kappaletta. 

”Momentum on juuri nyt tällaisen veneen puolella sekä polttoaineenkulutuksen että ympäristönäkökulmien vuoksi. Suomessa kiinnostus on erittäin suurta markkinan kokoon nähden”, Hollmén kertoo. 

Myös lapsivieraat arvostivat ohjelmaa

Uivassa on viime vuosina nähty vaivaa koko perheelle suunnitellun ohjelman laatimisessa. Vantaalainen Nina oli liikkeellä koko perheen kanssa: venenäyttelyä kiersi miehen ja pienen pojan lisäksi myös koira.   

”Parkkiin mahtui hyvin ja alueella oli rento ja mukava tunnelma, koko perheelle jotain. Erityiskiitos huimasta ohjelmanumerosta, jonka tarjosi vesiskootteri ja mies vesisuihkun päässä. Mahtava esitys, sanoi kuusivuotias poika. Tullaan varmasti toistekin”, Nina kertoo. 

Kalastusopas Jani Ollikainen oli Uivassa kertomassa kalastusveneen varustelusta ja esittelemässä omaa heittokalastuksen erikoisveneeksi varusteltua Buster XXL -alumiinivenettään. Erilaisia kalastusveneitä oli näyttelyssä esillä toistakymmentä ja keskelle aluetta sijoitettu uusi kalastuslaituri keräsi kiitosta sekä yleisöltä että näytteilleasettajilta. 

”Ihmiset olivat todella kiinnostuneita kalastusveneiden lisävarusteista ja keulasähkömoottoreista sekä erityisesti kalakaikujen näyttöasennuksista”, Ollikainen kertoo. 

Vaatteet ja varusteet tekivät kauppansa

Merihenkisten vaatteiden, sisustus- ja lahjatuotteiden erikoisliike Ocean Spiritin yrittäjä Arja Kunnasluoto-Gustafsson oli veneilytapahtumaan erittäin tyytyväinen.

”Aivan loistava tapahtuma, hienosti järjestetty, ihanat asiakkaat ja mahtava ilma. Uiva oli paras messutapahtuma, jossa olemme koskaan olleet mukana – oli helppo huomata, että ihmiset halusivat pitkästä aikaa olla ihmisten joukossa”, Kunnasluoto-Gustafsson pohtii. 

Messuilla kävivät kaupaksi astiat, vaatteet ja asusteet. ”Uivan hittituote olivat naisten hellemekot. Kotimaisuus, ekologisuus ja eettisyys kiinnostivat asiakkaita”, Kunnasluoto-Gustafsson kertoo. 

Storm Marinin Manne Stenros kertoo, että osastolla huomattiin veneilyasujen ehtineen kulua koronavuosien aikana. 

”Veneilijöillä oli selvästi patoutunutta kysyntää ja etenkin puhki kuluneiden tilalle hankittiin paljon uusia kenkiä, veneilyhanskoja ja takkeja. Ihmiset halusivat selvästi tulla juttelemaan, kokeilemaan ja hypistelemään. Etenkin kengät ovat sellaisia tuotteita, että niitä ei haluta ostaa verkosta”, Stenros mainitsee. 

Oy Esco Ab:n eli veneilyelektroniikkaa, sähkötarvikkeita ja lämmittimiä myyvän Heater.fi:n yrittäjä Mika Vanhala pystytti osaston Uivaan venenäyttelyyn keskellä uuden, Espooseen avatun venetarvikemyymälän muuttokiireitä. 

”Tarvikekauppiaan näkökulmasta tilanne on positiivinen: taloudellisen tilanteen varjostumasta huolimatta tapahtumasta jäi hyvä tuntuma. Kauniin sään ja hyvän veneilykesän jälkeinen tunnelma näkyi asiakkaista, joiden kanssa suunniteltiin tulevan kauden hankintoja”, Vanhala kertoo.

Vanhalan mukaan yhdessä suomalaisen lämmitinvalmistaja Safiren kanssa isännöidyllä messuosastolla riitti asiakkaita koko tapahtuman ajan aamusta iltaan.

”Olemme alan nopeiten liikevaihtoa kasvattava yritys, joten toimintatapamme, jossa olemme useilla messuilla ja paljon näkyvillä, ei voi olla väärä”, Vanhala arvioi. 

Seuraava suuri venealan tapahtuma Suomessa on Vene 23 Båt -messut Helsingin Messukeskuksessa 10.–19. helmikuuta 2023. Helsingin Uiva venenäyttely järjestetään seuraavan kerran elokuussa 2023.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tapahtumaa siivitti myös edelleen vilkkaana jatkuva venekauppa. Vaikka uusien veneiden rekisteröinnissä ollaan 13 % jäljessä viime vuoden huippulukemista, niin ensirekisteröinnit ovat yhä 17 % edellä vuoden 2019 tasosta. Ilmakuva: Petri Järvinen / Kompass Lehdet.
Tapahtumaa siivitti myös edelleen vilkkaana jatkuva venekauppa. Vaikka uusien veneiden rekisteröinnissä ollaan 13 % jäljessä viime vuoden huippulukemista, niin ensirekisteröinnit ovat yhä 17 % edellä vuoden 2019 tasosta. Ilmakuva: Petri Järvinen / Kompass Lehdet.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Finnboat
Finnboat
Käenkuja 8 A 47
00500 Helsinki

http://www.finnboat.fi/

Finnboat on maamme venealan teollisuuden ja kaupan toimialajärjestö. Finnboatin jäsenkunta vastaa lähes sataprosenttisesti alan kotimaan liikevaihdosta ja Suomen veneviennistä. Sivulta www.suomiveneilee.fi löydät nopeasti ajan tasalla olevat tiedot jäsenyritysten uusista ja käytetyistä veneistä ja moottoreista sekä tarvikkeista ja muista palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Finnboat

Venemessuilla päästiin sateisen perjantain jälkeen nauttimaan Naantalin auringosta28.5.2025 14:44:50 EEST | Tiedote

Perinteikkäät Naantalin Venemessut järjestettiin viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa Venealan Keskusliitto Finnboatin luotsaamana. Messuille varatut laiturit olivat täynnä ja esillä oli yli sata uutta venettä sekä parikymmentä käytettyä. Aloituspäivä perjantai oli kolea, mutta sää koheni jo lauantaina ja vierasvenesatamassa päästiin nauttimaan Naantalin auringosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye