SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Koronan vasta-ainetestit saapuivat Prisman hyllyihin – tuoteuutuus täydentää kotitestien valikoimaa

26.8.2022 14:20:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Jaa
Primacovid-vasta-ainetestejä on aluksi myynnissä rajattu erä. Tuotteen myyntihinta on 14,90 euroa kappaleelta.
Vasta-ainetestejä on saatavilla rajattu erä Prismoista ympäri Suomen.
Vasta-ainetestejä on saatavilla rajattu erä Prismoista ympäri Suomen.

”Koronaepidemia ei ole Suomessa vielä ohi. Haluamme tarjota asiakkaille myös tämän vaihtoehdon terveytensä tarkkailuun”, S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho kertoo.

”Jo aiemmin valikoimistamme on löytynyt muun muassa kotona tehtäviä antigeenitestejä ja FFP2-hengityssuojaimia. Uudet vasta-ainetestit täydentävät tätä valikoimaa.”

Mitä eroa on antigeenitestillä ja vasta-ainetestillä

Tähän mennessä S-ryhmän myymälöistä löytyneet koronan kotitestit ovat olleet kaikki antigeenitestejä, joissa näyte on otettu joko syljestä tai nenästä. Uudet vasta-ainetestit vaativat sormenpäästä otettavan verinäytteen.

Antigeenitestin tulos soveltuu akuutin koronatartunnan toteamiseen. Huomioitavaa on, että henkilöllä voi olla koronatartunta negatiivisesta tuloksesta huolimatta, sillä taudin itämisaika saattaa olla kesken.

Vasta-ainetesti kertoo mahdollisesta aiemmasta koronatartunnasta tai -rokotuksesta. Tähän mennessä vasta-ainetestejä ovat Suomessa tehneet lähinnä yksityiset terveysasemat lääkärin lähetteellä. Koska vasta-aineet muodostuvat vasta viikkojen jälkeen tartunnasta, testillä ei voida arvioida, onko henkilöllä testaushetkellä koronainfektio. Positiivisella tuloksella ei myöskään voida arvioida, onko henkilöllä immuniteetti koronavirusta vastaan.

THL muistuttaa sivuillaan, että mikään kotitesti ei ole sataprosenttisen tarkka. Fimea valvoo Suomessa, että kuluttajille myytävät kotitestit ovat vaatimusten mukaisia. Tästä osoituksena on CE-merkintä, jonka alla on ilmoitetun laitoksen tunnusnumero.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot: S-ryhmän marketkaupan myyntipäällikkö Juhani Haara, puh. 010 768 0628, juhani.haara@sok.fi

Kuvat

Vasta-ainetestejä on saatavilla rajattu erä Prismoista ympäri Suomen.
Vasta-ainetestejä on saatavilla rajattu erä Prismoista ympäri Suomen.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Fleminginkatu 34
00510 Helsinki

http://www.s-ryhma.fi

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.   

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.   

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.  

Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.   

#parempipaikkaelää

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.

Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Kypsä vaikka kova – Avokadon suurin haaste ratkaistiin24.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote

S-ryhmä on tuonut valikoimiinsa uudella tavalla kypsytetyn avokadon, jonka kypsyyttä ei kuluttajan tarvitse arvuutella. Toisin kuin perinteisellä menetelmällä kypsytetyt avokadot, uudella tavalla kypsytetty avokado on päältä kova, mutta sisältä syöntikypsä ja säilyy käyttökelpoisena jopa viikon tai kaksi. Uusi kypsytystapa mahdollistaa avokadon pidemmän käyttöajan lisäksi entistä paremman laadun- sekä hävikinhallinnan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye