Suomen ensimmäinen presidentti uskalsi tehdä urallaan näkyviä irtiottoja vallitsevasta ajattelusta

Suomen tasavallan tekijä, ensimmäinen presidentti Kaarlo Juho Ståhlberg tunnetaan parhaiten lapuanliikkeen tekemästä kyydityksestä syksyllä 1930. Neljä miestä kaappasi Kaarlo ja Ester Ståhlbergin aamukävelyltä ja lähti väkisin viemään itärajalle Joensuun. Tapaus on yksi Suomen poliittisen historian hirvittävimpiä. Muilutusreissu epäonnistui pitkälti Ståhlbergin pariskunnan sitkeyden ansiosta.

Järkyttävä muilutus on jättänyt taka-alalle Ståhlbergin laajan ja merkityksellisen toiminnan demokraattisen oikeusvaltion rakentamisessa. Lisäksi Ståhlberg osallistui monella tavalla venäläistämisen vastustamiseen 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Venäjä halusi tutunoloisesti laajentua rajojensa ulkopuolelle. Baltian maita, Puolaa ja Länsi-Ukrainaa oli ryhdytty kaikin tavoin venäläistämään. Suomen suuriruhtinaskuntaa odotti sama kohtalo.

Välinpitämättömyys edistää Venäjän asiaa

Ståhlberg vastusti Venäjän aikeita ja koosti anonyymisti tietokirjasen nimeltä Erinäisiä venäläistyttämistoimenpiteitä vuonna 1901. Ståhlbergin mukaan venäläiset juuri toivovat ajattelua, että ”eihän niille mitään mahda”, annetaan mennä vain. Kirjasessa päätellään, että passiivinen vastarinta on parempi vaihtoehto kuin passiivinen apaattisuus. Välinpitämättömyys edistää aina Venäjän asiaa.

Kirjasessaan Ståhlberg esittelee väkivallattoman vastarinnan aakkosia ja patistaa suomalaisia kansalaistottelemattomuuteen. Hän myös toteutti vastarintaa omassa työssään senaatin esittelevänä viranomaisena, ja sai tpoikkiteloin asettumisestaan potkut Suomea tsaarin nimissä hallinneelta kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovilta.

Kansalaisyhteiskunta ja kansanvalta

Ståhlberg oli varhaisia kansalaisyhteiskunnan käytännön toteuttajia. Hän osallistui Suomen oikeuksia kaventaneen helmikuun manifestin jälkeiseen toimintaan. Ståhlberg oli mukana koostamassa kansalaiskokouksen kirjelmää senaatille. Yli 500 alle­kirjoittanutta pyysi, ettei senaatti hyväksyisi oikeusjärjestyksen vastaista keisarin säädöstä.

Ståhlbergin ajattelu kehittyi liberaaliksi 1800-luvun loppupuolella. Ajattelua leimasi järkiperäisyys, edistyksen tavoittelu, tasa-­arvoisuus ja yhteinen etu. Hänen mukaansa valtion on suvaittava erilaisia näkökantoja ja huolehdittava muidenkin kuin enem­mistön eduista. Jokaisella on oikeus arvostella hallitusta, mutta siitä huolimatta hallituksen on kohdeltava kansalaisia oikeuden­mukaisesti. Se näkyy edelleen muun muassa Suomen hallitusmuodossa.

Kieltolain vastustaja ja naisten oikeuksien puolustaja

Minna Canthin ajattelu vaikutti myös suuresti Ståhlbergiin. Hän katsoi tuoreeltaan näytelmän Työmiehen vaimo alkuvuodesta 1885. Canthin näytelmässä oli ajattelemaan panevaa moraalista pohdintaa uskonnon asemasta vanhan järjestelmän luutumien pönkittäjänä. Näytelmää haukuttiin varsin laajalti. Ståhlberg oli toista mieltä kuin kriitikot. Tosiolojen kuvaus oli tietenkin hurja, mutta Ståhlbergista täysin oikeutettua. Näytelmässä kuvattu maailma ei ollut outo tai vieras.

Senaattorina Ståhlberg oli valmistelemassa äänioikeusuudistusta, johon saatiin mukaan naisten äänioikeus vuonna 1906. Ståhlberg vastusti kieltolakia, jota piti oikeudenmukaisuuden ja lain toteutumisen kannalta vääränä ratkaisuna. Hän erosi kun laki meni senaatissa läpi. Vuosia myöhemmin itsenäisen Suomen eduskunta joutui toteamaan Ståhlbergin perustelujen osuneen oikeaan. 

Presidentti-instituution luoja

Tasavallan ensimmäisenä presidenttinä Ståhlberg kohtasi paljon ilkkumista ja vähättelyä eri puolilta yhteiskuntaa upseeristoa myöten. Hän oli voittanut äänestyksessä Mannerheimin, joka hänkin kääntyi valittua presidenttiä vastaan. Helsinkiin tullessa tai sieltä poistuessa Mannerheimia juhlisti lippurivi. Varsinainen päämies jäi usein huomiotta ja hän sai haukkumakirjeitä. Presidentinlinnaan soiteltiin myös uhkauspuheluita.

Vuosien vieriessä suhtautuminen lieveni, kun arvostelijat havaitsivat presidentin tuovan vakautta. Ståhlbergin kaudella aloitettiin nykypäivään jatkunut perinne itsenäisyyspäivän linnanjuhlista. Jo 1920-luvulla niistä raportoitiin näyttävästi lehtiin.

Petri Laukka on filosofian tohtori ja kulttuurihistorioitsija. Hän väitteli Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa Hurriganesin merkityksestä 1970-luvun suomettuneessa Suomessa. Laukka on työskennellyt journalistina ja mm. sanomalehti Kalevan kulttuuritoimituksen päällikkönä sekä uutispäällikkönä. Nykyisin hän on Kalevan pääkirjoitustoimittaja. Laukka soittaa bassoa rockbändissä ja pelaa jääkiekkoa.

Tilaa arvostelukappale