Norjan parhaaksi dekkariksi valittu Haudattu salaisuus on ilmestynyt suomeksi
12.9.2022 07:00:00 EEST | Into Kustannus | Tiedote

Haudattu salaisuus on omintakeista nordic noiria kirjoittavan Heine Bakkeidin ylistetyn dekkarisarjan neljäs osa. Jo Nesbøn veroinen lahjakkuus on pantu laajalti merkille ja hänen tuotantoaan on julkaistu jo yli 15 maassa. Haudattu salaisuus voitti parhaan dekkarin Norjan Riverton-palkinnon vuonna 2021. Palkintoraati ylistää Heine Bakkeidin taitavaa kerrontaa, juonen kehitystä ja hahmojen kuvausta.
”Kaikella on merkitys ja menneillä tapahtumilla yhteys nykyhetkeen. Kirja on erinomaisesti kirjoitettu ja jäsennelty.”
Thorkild Aske palaa kaupunkiin, jossa kaikki alkoi
Norjalaisen kaupungin Stavangerin hiekkadyyneiltä löytyy runneltu ruumis, jonka uskotaan kuuluvan viisi vuotta sitten kadonneelle konstaapelille Simon Bergelandille. Thorkild Aske lähtee etsimään vastauksia kaupungista, josta hän näkee yhä painajaisia.
Stavangerissa kaikki alkoi mennä päin helvettiä: siellä hän menetti Frein ja työnsä poliisin erikoistutkintayksikössä. Syypää oli Frein miesystävä Simon Bergeland, josta ei kuulunut mitään tuon kohtalokkaan päivän jälkeen. Pian Aske saa kuitenkin selville, että tapahtumat eivät menneet niin kuin hän oli luullut. Joku ei halua hänen palaavan Stavangeriin, ja kun vaara tihentyy, hän ymmärtää, että paluu voi maksaa myös hänen henkensä.
Dekkarisarjan kirjat on suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry ja äänikirjat lukee Toni Kamula. Aiemmin sarjassa ilmestyneet: Meren aaveet, Paratiisin kutsu, Nuku lapsi armaani.
Heine Bakkeid (s. 1974) on varttunut Pohjois-Norjassa, jonka jylhistä seuduista ja tummista sävyistä hän ammentaa myös kirjoitustyössään. Meren aaveet oli aiemmin nuorille kirjoittaneen Bakkeidin ylistetty debyytti rikoskirjailijana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenny Rostainviestintäpäällikkö
Puh:044 493 6816jenny.rostain@intokustannus.fiJosefine Janhonenviestintäasiantuntija
Puh:+358444934409josefine.janhonen@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Idris Elban odotettu esikoistrilleri ilmestyy kaikkialla maailmassa 20.5.2027 – Suomessa sen julkaisee Into Kustannus23.9.2026 12:24:19 EEST | Tiedote
Into Kustannus julkaisee näyttelijä ja monilahjakkuus Idris Elban sekä menestyskirjailija Adam Hamdyn kirjoittaman jännitysromaanin Exiles (suomenkielinen nimi vahvistuu myöhemmin) 20. toukokuuta 2027. Kirja julkaistaan Suomessa samanaikaisesti kansainvälisen maailmanensi-illan kanssa.
Elaf Ali ja Arne Dahl saapuvat Helsingin Kirjamessuille23.9.2026 07:41:28 EEST | Tiedote
Into Kustannus tuo Helsingin Kirjamessuille Pohjoismaiden arvostetuimpiin rikoskirjailijoihin lukeutuvan Arne Dahlin sekä omaelämäkerrallisella kunniasortoa käsittelevällä kirjallaan useita palkintoja voittaneen Elaf Alin. Lisäksi espanjalainen Alana S. Portero osallistuu messuille etäyhteyden kautta. Innon kotimaiset tähdet esiintyvät messuilla noin 40 ohjelmanumerossa.
Seela Sella ja Jarkko Martikainen tekivät yhdessä kirjan hyvästä elämästä22.9.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Rakastetut taiteilijat jakavat uutuuskirjassa tarinoitaan ja kokemuksiaan kutsumuksesta, selviytymisestä, luovuudesta ja siitä, mikä kantaa silloin, kun suunta on epävarma. He kysyvät ääneen, mitä moni pohtii: mistä hyvä elämä oikeastaan rakentuu?
Eevi Iisakkilan uusi viihdesarja sykkii romantiikkaa Jane Austenin hengessä16.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Lemmenlupauksia Avainkukan kartanossa vie lukijan suomalaisiin empireajan kartanoihin, joissa sääty määrää kohtalon mutta sydän kirjoittaa omat sääntönsä. Sarja tarjoaa lempeän humoristisen mutta ihastuttavan tarkkanäköisen kuvauksen sääty-yhteiskunnasta ja naisen elämästä 1810-luvun Suomessa.
Sandra Järvenpää uppoutuu esikoisromaanissaan naiseuden, seksuaalisen väkivallan ja ympäristösurun kysymyksiin15.9.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Asun talossa ikuisesti on taidokas romaani itsemurhaan päätyneen Kirsin ja hänen siskontyttönsä Ainan ajat ylittävästä yhteydestä sekä luonnosta, joka katoaa ympäriltämme. Tarina ammentaa Järvenpään oman suvun historiasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



