Red Bull 400 kokoaa jälleen Lahden suurmäkeen tuhatpäisen määrän juoksijoita joiden joukossa nähdään myös Iivo Niskanen
Tuoreessa Cooperin testissä huikean tuloksen juossut Iivo Niskanen lähtee parin vuoden tauon jälkeen maltillisin tavoittein vuoden 2022 Red Bull 400-ylämäkihaasteeseen. "Lähtökohtaisesti, kun selvitään vammoitta sinne mäen päälle, niin se on ihan hyvä. Ei varmaan sitä voisi kuvitella, että joku sille kaverille (Erik Resell) pärjää, joka voitti viime vuonna. Tai jos joku Erikille pärjää, niin on saanut jo tehdä oikeasti töitä tuon lajin parissa spesiifisti, kun on reisissä jerkkua suhteessa kehon painoon aika paljon enemmän kuin meikäläisellä. Ei ole menestystä niitetty aiemmin tässä kisassa niin voi lähteä ilman paineita".
Lopuksi Niskanen heittää vielä leikkimielisen haasteen urheilijakollegalleen ja Red Bull 400 -konkarille Jonne Koskelle: "Saa nähdä onko Jonne sisuuntunut viime kerrasta minkä verran, että kuinkahan paljon tulee siitä innostuttua ja treenattua tähän kisaan. Viimeksihän Koski oli ihan kesy, että voidaan vähän ärsyttää sitä jos Jonne tarjoaisikin tiukemman haasteen tällä kertaa".
Red Bull 400 -ylämäkijuoksukilpailu järjestetään Lahden suurmäessä lauantaina 3.9.2022. Tapahtumaan on yleisöllä vapaa pääsy. Tapahtuman juontavat muun muassa radiosta tuttu tutkapari Juuso "Köpi" Kallio ja Ville "Viki" Eerikkilä.
ISTV näyttää tapahtuman suorana lähetyksenä.
Median edustajilla mahdollisuus osallistua kilpailuun
Median edustajilla on myös mahdollisuus kokea tapahtuma parhaimmillaan, eli juoksukengät jalassa. Jos haluat lähteä mukaan testaamaan elämäsi rankimmat 400 metriä, ilmoitathan siitä akkreditoinnin yhteydessä.
Tapahtumaan voi akkreditoitua 2.9.2022 asti sähköpostitse osoitteeseen: pia.kaipainen@redbull.com
Tapahtuman aikataulu:
17.30 Naisten alkuerät
18.20 Miesten alkuerät
19.45 Naisten viesti
20.00 Miesten viesti
20.15 Sekaviesti
20.25 Naisten finaalit
20.45 Miesten finaalit
21.10 Palkintojenjako
*pidätämme oikeudet muutoksiin.
Tapahtuman tulosseuranta:
https://live.ultimate.dk/desktop/front/index.php?eventid=5728&language=fi&ignoreuseragent=true
Mikä Red Bull 400?
Red Bull 400 on itävaltalaisen ex-pikajuoksijan Andreas Bergerin ideoima kansainvälinen juoksutapahtuma. Kyseessä on ylämäkijuoksukilpailu, jossa tuhannet miehet ja naiset haastavat itsensä elämänsä rankimmalle 400 metrille, juosten mäkihyppyrimäen pohjalta aina huipulle asti. Historian ensimmäinen Red Bull 400-kilpailu juostiin vuonna 2011 Itävallan Kulmin lentomäessä. Kisoja on juostu ikonisissa lokaatioissa ympäri maailman, kuten Whistlerissä, Planicassa, Zakopanessa, Sapporossa ja Trondheimissa. Suomessa tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2014 Kuopion Puijolla, jossa kilpailtiin vuosina 2014-2016. Lahdessa Red Bull 400 on järjestetty aikaisemmin vuosina 2018, 2019, 2020 ja 2021. Kyseessä on kilpailu, johon kannattaa lähteä tosissaan, mutta ei totisesti. Jokaisen lähtöviivalle asettuvan kilpailijan ainoana tavoitteena on valloittaa Lahden suurmäki mahdollisimman nopeasti. Apuna käytetään köysiverkkoa.
Vuonna 2021 miesten sarjassa voiton vei norjalainen Erik Resell, ja naisten sarjassa korkeimmalle palkintokorokkeelle nousi Emmi Löfberg. Kilpailuun on osallistunut vuosien aikana useita kansainvälisen tason huippu-urheilijoita, kuten olympiavoittajat Iivo Niskanen ja Sami Jauhojärvi sekä yhdistetyn maajoukkueurheilijat Ilkka Herola ja Leevi Mutru.
Kuvat ja videot vapaasen editoriaaliseen käyttöön:
Tietoa Lahden suurmäestä
Avattu: 1923
Mäkikoko: HS130
Mäkiennätys: 138 metriä, Johann André Forfang (Norja) 4.3.2017
Erikoista: Lahden suurmäen alastulorinteessä toimii maauimala
Katsoaksesi videon lähteestä www.redbullcontentpool.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Red Bull 400 - 2021 koostevideo
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pia KaipainenViestintäpäällikkö
pia.kaipainen@redbull.comKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Red Bull Finland
Red Bull ja Anthill Films julkaisi uuden maastopyöräilyelokuvansa ”Anytime”15.5.2024 13:55:03 EEST | Tiedote
”Anytime” saa ensi-iltansa Red Bull TV:ssä syksyllä 2024.
Kuinka selviytyä Euroopan halki seitsemässä päivässä ilman rahaa ja puhelinta?13.5.2024 16:20:11 EEST | Tiedote
Red Bull Can You Make It? on maailmanlaajuinen kilpailu, jossa osallistujat pääsevät kokemaan elämänsä seikkailun! Kolmen hengen joukkueiden tulee selviytyä Euroopan halki seitsemässä päivässä vain Red Bull -tölkkien ja oman luovuuden avulla.
Amanda Kotaja haastaa Wilma Murron sekä muita kansainvälisiä urheilijoita juoksutapahtumassa3.5.2024 15:44:22 EEST | Tiedote
Sunnuntaina Helsingin Töölönlahdella liikutaan osana maailman suurinta juoksutapahtumaa niiden puolesta, jotka eivät itse siihen kykene. Wings for Life World Run lähettää samalla kellonlyömällä (14:00 Suomen aikaa) globaalisti osallistujat matkaan, jossa kerätään rahaa selkäydinvammaisten tutkimus- ja hoitotyöhön. Osallistumismaksu menee lyhentämättömänä Wings for Life Foundation:lle. Tapahtuman tuotot menevät lyhentämättömänä säätiölle, joka on myös tehnyt yhteistyötä mm. Helsingin Yliopistollisen sairaalan kanssa.
Red Bull tuo massiivisen freestyle-rap -kisan Suomeen25.10.2023 16:12:00 EEST | Tiedote
Helsingissä 2. joulukuuta järjestettävässä Red Bull Sana Sanasta -kilpailussa Suomen taitavimmat MC:t esittelevät uskomattomia sanankäyttötaitojaan freestyle-rap battlen muodossa. Kyseessä on kilpailu, jollaista ei ole ennen suomirapin saralla nähty. Haku Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettävään finaaliin aukeaa 25.10. ja se on auki kaikille, joilla rahkeet riittävät ottamaan toisistaan mittaa.
Valta vaihtui Lahden suurmäessä - Red Bull 400 -kilpailun miesten yksilösarjan voittaja kirkasti mitalisuoransa9.9.2023 20:22:29 EEST | Tiedote
Red Bull 400 -ylämäkijuoksukilpailu järjestettiin Lahden suurmäessä lauantaina 9.9. Kilpailussa nähtiin jälleen tuhatpäinen joukko kovakuntoisia urheilijoita jotka lähtivät haastamaan itseään ja legendaarista Lahden suurmäkeä. Miesten kilpailun voiton vei Joni Palin ja naisten sarjassa kirkkaimman pokaalin nappasi Heini Hokkanen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme