Ramboll-konsernilla vahva ensimmäisen vuosipuoliskon kasvu

Ramboll lanseerasi alkuvuonna uuden nelivuotisstrategiansa, joka toi kestävän kehityksen yhtiön liiketoiminnan ytimeen. Konsernin vuoden 2022 ensimmäisen puoliskon liikevaihto kasvoi 10,4 prosenttia 1 055,4 miljoonaan euroon (1,4 prosenttia vuoden 2021 ensimmäisellä puoliskolla). Orgaaninen kasvu oli 8,3 (1,8) prosenttia. Tulos ennen liikearvopoistoja (EBITA) oli 50,2 miljoonaa euroa ja suhteellinen kannattavuus (EBITA-%) 4,8, mikä on samalla tasolla kuin edellisvuoden vastaavana ajanjaksona. Tilauskanta kasvoi vuoden ensimmäisen puoliskon aikana 10 prosenttia 1,1 miljardiin euroon.
- Alkuvuosi osoittaa, että olemme oikealla tiellä uudella strategiallamme The Partner for Sustainable Change. Neljän seuraavan vuoden aikana keskitämme palveluidemme portfolion kestävän kehityksen ympärille. Tavoitteenamme on tulla globaalisti johtavaksi suunnittelu- ja konsultointitoimistoksi vihreään energiaan siirtymisessä, sanoo Rambollin toimitusjohtaja Jens-Peter Saul.
Suomessa yhtiön vuoden ensimmäisen puoliskon liikevaihto oli 128 miljoonaa euroa.
- Tilauskantamme on hyvä, mutta uudet hankkeet ovat osin käynnistyneet ennakoitua hitaammin. Kestävä kehitys ohjaa palveluidemme kehittämistä myös Suomessa. Alkuvuonna kasvatimme merkittävästi strategisen vastuullisuuskonsultoinnin, energiakonsultoinnin ja raideliikenteen osaamistamme. Olemme ensimmäisenä Suomessa tuoneet markkinoille biodiversiteetin laskennalliseen tarkasteluun keskittyvän menetelmän alue- ja kiinteistörakentamisen hankkeisiin, sanoo Ramboll Finland Oy:n toimitusjohtaja Maija Jokela.
Konsernin liiketoiminnoista erityisesti energia, rakentamissuunnittelu ja johdon konsultointi kasvoivat vahvasti. Maantieteellisesti yhtiö menestyi erinomaisesti Isossa-Britanniassa ja Saksassa. Myös Tanskassa ja Norjassa kasvu oli vahvaa.
- Asiakkaitamme motivoivat ilmastonmuutoksen torjumiseen ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtäävät toimet. Muun muassa vihreän energian, Power-to-X-teknologian ja kestävän rakentamisen palveluillemme on kysyntää, Jens-Peter Saul sanoo.
Yleinen taloudellisen epävarmuuden kasvu luo myös mahdollisuuksia.
- Ukrainan sodan sekä maailmanlaajuisen inflaatio- ja toimitusketjukriisin myötä elämme taloudellisen epävarmuuden aikaa, mikä edellyttää yrityksiltä jatkuvaa sopeutumista. Toisaalta haastavat olosuhteet nopeuttavat siirtymistä kestävämpään talouteen. EU:n suunnitelma tulla riippumattomaksi Venäjän öljystä ja kaasusta lisää investointeja vihreään energiaan ja energiatehokkuuteen sekä edistää vetyä koskevaa tutkimusta ja kehitystä. Näin energiaomavaraisuutta voidaan parantaa pitkällä aikavälillä, Saul sanoo.
Näkymät vuodelle 2022
Vuodelle 2022 Ramboll odottaa viime vuotta parempaa kasvua ja tulosta. Vuoteen 2025 mennessä Ramboll-konserni odottaa saavuttavansa 2,3 miljardin euron liikevaihdon ja työllistävänsä noin 20 000 henkilöä. Valtaosan uusista työntekijöistä odotetaan tulevan kestävän kehityksen orgaanisen kasvun myötä sekä yritysostojen kautta pääasiassa Yhdysvalloissa, Saksassa ja Singaporessa.
- Huolenaiheenamme on maailmanlaajuinen työvoimapula. On tärkeää, että kykenemme edelleen olemaan houkuttava työnantaja. Panostamme osaamisen kehittämiseen kohdennetuilla yritysostoilla. Lisäksi koulutamme ja päivitämme 17 000 työntekijämme osaamista, jotta voimme ohjata asiakkaitamme kestävän kehityksen suuntaan.
Seuraavien neljän vuoden aikana Ramboll aikoo investoida yli 300 miljoonaa euroa yritysostoihin ja innovaatioihin.
Merkittäviä ensimmäisen vuosipuoliskon projekteja
Uusi terveys- ja hyvinvointikeskus Helsingin keskustaan. Ramboll on valittu vastaamaan Helsingin Kamppiin rakennettavan uuden terveys- ja hyvinvointikeskuksen rakennesuunnittelusta. Uudisrakennukseen sijoittuu tulevaisuudessa kaupungin eteläosia palveleva terveys- ja hyvinvointikeskus, liiketiloja, metroaseman tiloja sekä kulkuyhteydet metroasemalle ja Kampin keskukseen. Tiiviissä kaupunkiympäristössä toteutettava hanke on sekä logistisesti että teknisesti erittäin haastava. Suunnittelussa otetaan huomioon myös ympäröivien kiinteistöjen rakennustaiteelliset arvot.
Jättimäinen muovin lajittelulaitos Tanskaan. Tanskassa Ramboll on valittu konsultiksi lajissaan ensimmäiseen muovinlajittelulaitokseen, jonka norjalainen energiayhtiö Quantafuel rakentaa Esbjergiin. Kun laitos valmistuu vuoden 2023 lopussa, se pystyy lajittelemaan 160 000 tonnia muovijätettä vuodessa puhtaiksi jakeiksi jälleenmyyntiä ja käsittelyä varten sekä mekaanisen että kemian kierrätysteollisuuden käyttöön.
Tukholman keskustan uudistaminen. Ruotsissa Ramboll on osa tiimiä, joka on valittu suunnittelemaan Tukholman päärautatieaseman seutua. Central Cityksi kutsuttu alue koostuu kuudesta uudesta asuin-, liike- ja toimistokorttelista. Siihen kuuluu myös alkuperäisen vuonna 1871 rakennetun keskusaseman laajennus ja uudistaminen. Uusi kaupunginosa rakentuu suurelta osin olemassa olevien raiteiden päälle.
Oslon kansallismuseo. Oslon kansallismuseo Norjassa avattiin kesäkuussa 2022 lähes kymmenen vuoden valmistelun jälkeen. Rambollin rooli monialaisena konsulttina on ollut keskeinen tämän Pohjoismaiden suurimman museon toteuttamisessa. Arkkitehtonisesti omaleimainen rakennus on Norjan FutureBuilt-ohjelman pilottihanke ja se on suunniteltu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 50 prosenttia nykyisiin rakennusstandardeihin verrattuna.
Raideyhteyksien parantaminen Pohjois-Saksassa. Ramboll hankekumppaneineen suunnittelee Pohjois-Saksan rautatielinjojen parantamista junaliikenteen kasvua varten. Hanke on tärkeä osaprojekti Tanskan ja Saksan väliselle Fehmarn Belt -yhteydelle.
Lue koko tiedote konsernin sivuilta ramboll.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toimitusjohtaja Maija Jokela, Ramboll Finland Oy, puh. 040 7541 345
Head of marketing and communications Heta Heino, Ramboll Finland Oy, puh. 040 5604 202
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Ramboll on johtava kestävien kaupunkien ja yhteiskuntien suunnittelu- ja konsultointiyritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 17 000 asiantuntijaa globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2 500 asiantuntijan voimin. Palvelujamme ovat innovatiiviset ja kestävät ratkaisut kaupunkien, infrastruktuurin, liikenteen, ympäristön ja rakennusten suunnittelussa, rakennuttamisessa, rakentamisessa ja ylläpidossa. fi.ramboll.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ramboll Finland Oy
72 tunnin liikennehaasteen voittajat tekisivät Tampereen Kaukajärvestä hygge-kaupunginosan31.10.2024 16:10:02 EET | Tiedote
Helsingissä ja Tampereella järjestetyn 72 tunnin liikennehaasteen voitosta kisasi yli 100 opiskelijaa. Kisan voittajajoukkue kehittäisi Tampereen Kaukajärvestä ihmisläheisen hygge-kaupunginosan. Voittajatyötä kiitettiin futuristiseksi, mutta nykytilanteen huomioivaksi.
Mikä on parasta Helsingissä? Matka Tampereelle21.10.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Kolme neljästä kaukoliikenteen bussien ja junien käyttäjästä Helsingissä ja Tampereella antaa kokemukselleen hymynaaman, suunnittelu- ja konsultointialan yrityksen Rambollin tutkimus kertoo.
Ramboll-konserni hankki datakeskusten konsultointiyrityksen4.9.2024 14:29:12 EEST | Tiedote
Ramboll-konserni on ostanut datakeskusten konsultointiin erikoistuneen i3 Solutions Groupin. Tämä sekä edellinen EYP Mission Critical Facilities -yrityskauppa vuonna 2022 vahvistavat Rambollin asemaa datakeskusten täyden palvelun konsulttina Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa. Tavoitteena on auttaa datakeskusalaa pienentämään ilmastojalanjälkeään.
Rambollin selvitys: Pohjoismaisissa suuryrityksissä kiertotalous on edelleen jätehuoltoa2.7.2024 15:10:21 EEST | Tiedote
Suunnittelu- ja konsultointiyritys Rambollin Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa tekemä tuore selvitys kertoo, että Pohjoismaiset suuryritykset arvioivat edistyneensä kiertotalouden teemoista eniten jätehuollossa, kasvihuonekaasupäästöjen ja muiden ympäristövaikutusten vähentämisessä sekä uusiomateriaalien käytössä.
Rambollin monialatiimi mukana Metson Lokomotion-teknologiakeskushankkeessa3.6.2024 10:22:03 EEST | Tiedote
Metso on valinnut Rambollin uuden teknologiakeskuksensa monialaiseksi suunnittelukumppaniksi sekä vastaamaan rakennuttamisesta ja työmaavalvonnasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme