Palosalmen maatila ja sadat muut avaavat ovensa Lähiruokapäivänä 10. syyskuuta!

Lähiruokapäivän aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua erilaisten tuottajien toimintaan sekä ostaa tuoreita raaka-aineita suoraan tekijöiltä ympäri Suomen. Eri kohteissa kävijöillä on mahdollisuus tutustua muun muassa paikan eläimiin, koneisiin, tuotannon prosesseihin, pihapiiriin, lähiruokaan, makujen maailmaan sekä maaseudun elämyksiin.
- Odotamme innolla, että pääsemme tutustuttamaan ihmisiä maatalouteen ja maaseudun elämään sekä saisimme ihmisiä vierailemaan tilallamme. Odotan myös, että pääsen kertomaan työstäni ja maataloudesta vierailijoille, Mirka Peltokangas kertoo.
Tapahtumapäivänä on myynnissä tilan ylämaankarja- ja lampaanlihatuotteita mm. grillimakkaraa, pihviä, säilykettä sekä kebabia. Myynnissä on myös tilan lampaiden ja alpakoiden villasta kehrättyä villalankaa sekä tilan perunoita ja kananmunia. Tilan lampaisiin, kanoihin ja alpakoihin pääset tutustumaan tilan pihapiirissä ja voit myös tervehtiä ylämaankarjaa laitumen lähistöltä. Tapahtumapäivänä voit nauttia tilan pihapiirissä myös kahvista, mehusta sekä pienestä purtavasta. Esillä on myös tilan maatalouskoneita, tervetuloa tutustumaan maatilan elämään!
- Ehdottomasti kannattaa lähteä tutustumaan suomalaiseen maaseutuun ja kiertää useampikin tila samalla kerralla, koska kaikki maatilat ovat erilaisia. Tilat ovat panostaneet tähän tapahtumapäivään ja toivovat kovasti vieraita sekä uusia asiakkaita tutustumaan omaan työhönsä, Peltokangas kannustaa.
Valtakunnallinen Lähiruokapäivä järjestetään jo seitsemättä kertaa ja osallistuvia toimijoita riittää ympäri Suomen. Lähiruokapäivä on oikea maku- ja elämysmatka suomalaisen lähiruuan pariin: päivän aikana pääsee tutustumaan lähialueen ruoantuottajien monipuoliseen kirjoon, aina perinteisistä maatiloista riistayhdistyksiin, pienpanimoihin ja jatkojalostajiin. Mukaan ovensa avaamaan kutsutaan ruoantuottajien ohella erilaisia maaseudun toimijoita ja yrityksiä aina matkailu- ja elämyspalveluista erilaisiin yhdistyksiin ja ruoka-alan ammattilaisiin.
Osallistuvien tilojen, muiden kohteiden hakutoiminto sekä lisätietoa Lähiruokapäivästä löytyy osoitteesta www.lähiruokapäivä.fi. Lähiruokapäivän järjestäjäksi taas voi ilmoittautua tapahtumapäivään 10.9.2022 mennessä osoitteessa www.ostatilalta.fi/ryhdy-jarjestajaksi/.
Palosalmen maatila antaa mielellään lisätietoja oman tilansa osalta!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heidi Kohtala, Maaseutuverkostopalvelut
050 5240318, heidi.kohtala@ruokavirasto.fi
Mirka Peltokangas, Palosalmen maatila
0400 413779, palosalmi@outlook.com
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK:n Tiirola: Lunastuslain uudistus vahvistaa maanomistajien asemaa – hallitus viivyttelee siirtolinjojen korvauskysymyksissä23.8.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
Uusi lunastuslaki astui voimaan elokuun alussa. Laki parantaa maanomistajien neuvotteluasemaa, mutta sähkönsiirtolinjojen lunastuskorvaukset vaativat vielä oikeudenmukaisen ratkaisun, korostaa MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.
Viisi ehdokasta MTK:n puheenjohtajaksi – valinta tehdään marraskuussa16.8.2025 09:06:35 EEST | Tiedote
MTK:n johtokunnan 1. puheenjohtajan valintaa valmisteleva työryhmä pyysi kaikkia ehdokkaita ilmoittautumaan perjantaihin 15. elokuuta mennessä. Päivämäärään mennessä työryhmälle ilmoittautui viisi ehdokasta; Tero Hemmilä, Juha Junnila, Antti Kangas, Kati Partanen sekä Eerikki Viljanen.
Sesongin parhaat kasvikset leivän päälle – kotimaisia vaihtoehtoja kurkun rinnalle13.8.2025 14:46:24 EEST | Tiedote
Kotimaisissa tuorekurkuissa on ollut paikoin tilapäistä niukkuutta, mutta tilanne on korjaantumassa lähiaikoina. Sillä välin leivän päälle löytyy runsaasti muita sesongin herkkuja.
MTK-liittojen puheenjohtajien kannanotto: Suomalaisten oikeus kotimaiseen ruokaan on turvattava nyt29.7.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
MTK-liittojen ja valtuuskunnan puheenjohtajat kokoontuivat kesäkokoukseensa Keski-Suomeen 23-24.7.2025. Kesäkokouksen yhteydessä puheenjohtajat tutustuivat myös keskisuomalaiseen maataloustuotantoon.
Komission CAP-esitys jäämässä rahoitukseltaan pahasti vajaaksi16.7.2025 18:43:30 EEST | Tiedote
EU-komission toistaiseksi antamat tiedot ohjelmakauden 2028-2034 maatalouspolitiikasta ja etenkin sen rahoituksesta saavat MTK:lta täyden tyrmäyksen. Komissio on aikeissa maksattaa muuttuneen maailman kasvaneet menotarpeet viljelijöillä. Leikkausten sijaan maatalouspolitiikka ja suomalaisten ruokaturva vaativat toteutuakseen lisärahoitusta, totesi MTK:n johtokunta ylimääräisessä kokouksessaan keskiviikkoiltana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme