Calefan yrittäjät on valittu Hollolan Vuoden Yrittäjäksi 2022 – ”Tämä oli tällä kertaa mahdottoman helppo valinta”

Elokuisena päivänä heti koulujen alettua pääkonttorille saapuu arvovaltaisia vieraita tutustumaan Calefan toimintaan. Vierailijat ovat Hollolan kunnanjohtaja Päivi Rahkonen, elinkeinopäällikkö Sari-Anna Vilander sekä Hollolan Yrittäjien puheenjohtaja Niina Kettunen.
Vierailun todellinen syy selviää pian, sillä he ovat tulleet palkitsemaan Hollolan Vuoden Yrittäjää 2022.
Calefan takana on viisi yrittäjää: Yrityksen arjessa työskentelevät toimitusjohtaja Petri Vuori, tekninen päällikkö Markku Lampola ja myyntipäällikkö Antti Porkka. Mika Galkin toimii hallituksen puheenjohtajana ja jo eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja Vesa Tamminen on hallituksen jäsen. Yritys työllistää yli kolmekymmentä omaa työntekijää.
Täällä tehdään ympäristötekoja joka päivä
”Tämä oli tällä kertaa mahdottoman helppo valinta, kun katsoo tuloksia ja miten ajankohtainen aihe tämä on. Kaikki mätsää niin täydellisesti”, Hollolan yrittäjien Niina Kettunen kertoo valinnasta.
”Olemme kyllä erityisen ylpeitä siitä itsekin, mitä olemme saaneet aikaiseksi, miten olemme pystyneet kehittymään ja kasvamaan sekä mihin suuntaan ollaan menossa”, toimitusjohtaja Petri Vuori kommentoi valintaa tuoreeltaan.
Calefan teollisuudelle, energiasektorille ja suurille kiinteistöille kokonaistoimittamat lämpöpumppujärjestelmät leikkaavat merkittävästi CO2-päästöjä, tuottavat energiatehokkuudellaan kustannussäästöjä ja lisäksi järjestelmillä pystytään tehostamaan teollisuuden prosesseja sekä kohentamaan työskentelyolosuhteita.
Maailmanlaajuisesti tärkeää työtä
Calefa on toiminut pääosin Suomen markkinoilla, mutta näkymät vientiin ovat erityisen positiiviset.
Vastaaville järjestelmille on olemassa suuri tarve esimerkiksi Euroopassa, kun edistetään vihreää siirtymää ja halutaan päästä eroon fossiilisista polttoaineista sekä itäriippuvuudesta energian suhteen.
”Me pystymme vastaamaan kaikkiin näihin tarpeisiin. Joka päivä energiaa hukataan maailmanlaajuisesti aivan valtavia määriä. Ongelmat ovat samoja muuallakin ja vastaavasti hyödynnettävää ympäristön energiaa löytyy kaikkialta. Kun ratkaisumme tulevat käyttöön globaalisti, ne todella parantavat koko maailmaa. Vihreä siirtymä on käynnissä ja tällaisia konkreettisia ratkaisuja, joissa voittaa niin ihminen kuin ympäristö, todella tarvitaan”, Petri Vuori sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri Vuori
040 553 4427
petri.vuori@calefa.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Energian käyttöä ei tarvitse vähentää, vaan saada sama energia tekemään työ moneen kertaan.
- Calefa
Calefa Oy toteuttaa maailman johtavaan lämpöpumpputeknologiaan perustuvia kokonaisenergiaratkaisuja teollisuudelle, energian tuotantolaitoksille sekä suurille kiinteistöille. Lämpöpumppujärjestelmämme hyödyntävät hukkalämpöä ja ympäristön energiaa. Teemme kokonaisratkaisuja, joilla asiakkaamme saavat merkittävät energiansäästöt ja leikkaavat CO2-päästöjä pysyvästi. Toteutamme järjestelmät avaimet käteen -periaatteella, varmistaen toimivuuden koko elinkaaren ajan.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Calefa Oy
Mäkelä Alun matka hiilineutraaliksi30.10.2023 13:25:05 EET | Tiedote
Maailman puhtaimmin tuotetut alumiiniprofiilit valmistuvat Etelä-Pohjanmaalla, salaisuutenaan suomalainen lämpöpumppujärjestelmä.
Vihreä datasali tasapainottaa energiaverkkoja4.7.2023 15:12:35 EEST | Tiedote
Datakeskus tuottaa hukkalämpöä, josta pian syntyy ympäristöystävällistä kaukolämpöä Seinäjoelle.
Runosmäki näyttää mallia koko maailmalle, kuinka lämpöenergiaa tuotetaan vastuullisesti ja edullisesti6.4.2023 13:53:53 EEST | Tiedote
Turun toisiksi suurimmassa kaupunginosassa lämpöenergiaa tehdään omassa lämpöpumppulaitoksessa ulkoilmasta jalostamalla.
Favoritilla satsataan energiatehokkuuteen ja työolosuhteisiin8.12.2022 08:48:22 EET | Tiedote
Lämpöpumppujärjestelmä hyödyntää muovituotannon ylijäämälämmöt Favorit Tuotteen kiinteistöjen lämmityksessä sekä kasvualustojen kuivausprosessissa Järjestelmä jäähdyttää tuotantotilat noin 20-asteisiksi ympäri vuoden Tuotannollisena etuna on nopeampi tuotantosykli sekä tehostusta tasalaatuisuuteen, kun tavoitelämpötiloissa pysytään ympäri vuoden Järjestelmän myötä tehtaan ostoenergiantarve ja ympäristöjalanjälki ovat pienentyneet pysyvästi Ulkolämpötilamittari näyttää kesäkuumalla 35 astetta auringon paahtaessa taivaan täydeltä. Etenkin tällaisina päivinä muovitehtailla painiskellaan tuotantotiloissa korkealle nousevien sisälämpötilojen kanssa. Ongelma on ollut tuttu myös Biolan-kompostoreistaan tunnetun Favorit Tuotteen tehtaalla Eurassa. Rotaatiovalu-uunien sisällä lämpötila on parhaimmillaan 250 astetta. Hyvästä eristyksestä huolimatta osa tuosta lämmöstä hohkaa väkisinkin ulos tuotantotilaan. Tästä syystä johtuen monella muovitehtaalla työskennellään myös talvisaikaan hellekeleihin
AmbiHeat-lämpöpumppulaitos sai Avainlipun13.10.2022 16:04:57 EEST | Tiedote
Hollolassa suunniteltu ja Ikaalisissa valmistettu AmbiHeat on nyt Avainlipputuote.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme