Skartan Vierivoima-hanke Utajärvellä etenee – toimenpidelupa aurinkovoimalan rakentamiselle ja EU:lta Horizon-tutkimusrahoitusta

Utajärven aurinkovoimala -hankkeelle saatiin elokuussa suunnittelutarveratkaisu, ja nyt hankkeen ensimmäisen vaiheen toimenpidelupa on myös vahvistunut. Toimenpidelupa tarkoittaa, että Suomen suurimman aurinkovoimalan rakennustyöt Utajärvellä voidaan tarvittaessa aloittaa. Sekä Skartalle että Utajärven kunnalle myönnettiin lisäksi elokuussa Euroopan unionin puhtaaseen energiaan siirtymiseen tarkoitettua Horizon-rahoitusta projektin energianjakelua koskevien älyverkkoratkaisujen selvittämiseksi osana VTT:n koordinoimaa GLocalFlex -hanketta.
Maaliskuussa 2021 Utajärven kunnanhallitus hyväksyi aiesopimuksen yhteistyöstä, jonka avulla Utajärven teollisuusalueen omavaraisuutta kehitetään aurinko- ja tuulivoiman avulla ja tuotetaan liikenteelle tulevaisuuden käyttövoimaa edustava vetytankkausasema. Marraskuussa 2021 Skarta hankki yli sata hehtaaria käytöstä poistettua turvesuoaluetta aurinkovoimalan tonttimaaksi ja käynnisti suunnitelmat aurinkovoimapuiston rakentamiseksi. Nyt hankkeen ensimmäiselle vaiheelle on saatu myös toimenpidelupa. Valmistuttuaan koko hanke tuottaa noin 200 000 megawattituntia sähköä, mikä vastaa keskimäärin 40 000 ihmisen kulutustarpeita. Luku on merkittävä noin 2600 asukkaan kunnassa.
Aurinkovoimala on osa Skartan Vierivoima-projektia Utajärvellä. Hankkeeseen sisältyy lisäksi tuulipuisto ja lähitulevaisuudessa myös vetyenergian tuotanto-, varastointi- ja jakeluasema. Tällä Vierivoima-kokonaisuudella tuotetaan uusiutuvaa energiaa viereiselle yli 300 hehtaarin yritys- ja teollisuusalueelle, josta tulee omavarainen – Suomen ensimmäinen ekoteollisuusalue.
”Utajärvestä kehitetään resurssiviisasta kuntaa, mikä tarkoittaa käytännössä resurssien kuten luonnonvarojen, raaka-aineiden ja energian käyttämistä ympäristön kannalta kestävästi ja ihmisten hyvinvointia edistävällä tavalla. Energia on keskiössä myös HINKU-verkostossa, johon Utajärvi kuuluu. Kunnan strategian toimenpiteisiin on määritelty, että Utajärvellä tehdään energiaa auringolla, tuulella, vedellä ja vedyllä, ja Vierivoima-konseptilla on tässä tärkeä rooli. Utajärvi kehittyy määrätietoisesti kohti hiilineutraaliutta ja tekee Skartan kanssa pioneerityötä tavoitteidensa saavuttamiseksi”, sanoo Utajärven kunnanjohtaja Anne Sormunen.
”Skarta vierivoima on nykyisessä energiamurroksessa tärkeä palanen niin kunnille kuin siellä olevalle teollisuudelle. Paikallisen älyverkkoratkaisun kautta asiakkaille voidaan jakaa päästötöntä energiaa halvalla siirtomaksulla. Tämä parantaa merkittävästi teollisuuden kilpailukykyä ja tuo kustannussäästöjä julkiselle sektorille, painottaa Skarta Energy Oy:n toimitusjohtaja Kari Tuominen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kari TuominentoimitusjohtajaSkarta Energy Oy
Puh:+358 (0)40 507 1181kari.tuominen@skarta.fiAnne SormunenUtajärven kunnanjohtajaUtajärven kunta
Puh:040 482 6444anne.sormunen@utajarvi.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
SkartaNYAB on puhtaan tulevaisuuden rakentaja, jolla on vuosikymmenien kokemus vaativista rakennushankkeista. Strategiamme pohjautuu vahvaan erikoisrakentamisosaamiseen ja tavoitteenamme on laajentaa toimintaamme tuulivoiman, aurinkoenergian ja vetyratkaisujen arvoketjussa kohti puhtaan energian kokonaishankkeita, joissa näemme erinomaisia kasvumahdollisuuksia. SkartaNYABin pääkonttori sijaitsee Oulussa ja sillä on yli 300 työntekijää eri toimipisteissä Suomessa ja Ruotsissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta NYAB Oyj
NYAB förbereder byte av domicil till Sverige – Jan Öhman utses till styrelseordförande27.9.2023 17:24:14 EEST | Tiedote
NYAB går vidare med förberedelserna inför byte av bolagets domicil från Finland till Sverige och siktar mot samtidig notering på Nasdaq First North Premier Growth Market i Sverige. Genomförandet av planerna skulle även innebära en avnotering från Nasdaq First North Growth Market Finland där bolaget är noterat idag. Till följd av domicil- och listbytet förväntas NYAB att öka sin tillgång till kapitalmarknaderna, förbättra likviditeten i bolagets aktier, stärka medvetenheten om bolaget och skaffa sig kommersiella fördelar. NYAB förväntar sig att offentliggöra en formell ombildningsplan innan slutet av 2023.
NYAB utser Elin Åhrberg till ny medlem i koncernledningen26.9.2023 12:34:44 EEST | Tiedote
NYAB har utsett Elin Åhrberg till HR- och miljödirektör och ny medlem i koncernledningen. Hon kommer att leda och ansvara för NYAB:s HR- och KMA-aktiviteter samt delta i utvecklingen av hållbarhets- och annan icke-finansiell rapportering av koncernen. Hon tillträder sin tjänst den 16 oktober 2023.
NYAB påbörjar arbeten för Talga vid Europas första kommersiella batterianodfabrik11.9.2023 15:27:23 EEST | Tiedote
NYAB påbörjar markarbetena vid Talgas blivande anläggning för produktion av batterianoder i Luleå Industripark. Anläggningen kommer att drivas av förnybar elektricitet och är en del av Talgas satsning på klimatsmarta batterianoder, med naturlig grafit från Vittangigruvan i Kiruna kommun. Förberedelser inför byggandet av anläggningen startar i och med detta avtal och kommer att sätta i gång under september.
NYAB aloittaa työt Talgan Euroopan ensimmäisessä kaupallisessa akkuanodijalostamossa11.9.2023 15:27:23 EEST | Tiedote
NYAB aloittaa maanrakennustyöt Talgan uudessa akkuanodijalostamossa Luulajan teollisuuspuistossa. Uusiutuvalla energialla toimiva laitos on osa Talgan investointia ilmastoälykkäisiin akkuanodeihin, joissa käytetään Kiirunan kunnassa sijaitsevan Vittangin kaivoksen luonnongrafiittia. Jalostamon rakentamisen valmistelu alkaa tällä sopimuksella ja käynnistyy syyskuussa.
NYAB begins work for Talga at Europe's first commercial battery anode refinery11.9.2023 15:27:23 EEST | Press release
NYAB begins the earthworks at Talgas' new battery anode refinery located in Luleå Industrial Park. The facility will be powered by renewable electricity and is part of Talgas' investment in climate-smart battery anodes, using natural graphite from the Vittangi mine in Kiruna municipality. Preparations for the construction of the refinery will start with this agreement and will begin in September.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme