Onni Niemen gradu tarinallisten lehtijuttujen lopetuksista palkittiin
5.9.2022 10:27:01 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Onni Niemen maisterintutkielma antaa uutta tietoa tarinallisten lehtijuttujen lopetusten sisällöistä, niihin liittyvistä työprosesseista ja Suomen parhaimpien tarinallisen journalismin tekijöiden työtavoista.
Media-alan tutkimussäätiö myönsi vuoden 2022 opinnäytekilpailun pääpalkinnon Jyväskylän yliopiston opiskelijan Onni Niemen maisterintutkielmalle ”Loppu on aina vähän kysymysmerkki”: pitkien tarinallisten lehtijuttujen lopetusten synty ja merkitys. Säätiö jakoi seitsemän stipendiä, joista Niemi sai suurimman, arvoltaan 2 000 euroa.
Uutisjournalismilla on yhä hegemoninen asema journalismin tutkimuksessa. Niemen mukaan onkin kannustavaa, että myös muunkaltaiseen journalismiin keskittyvän tutkimuksen arvo tunnistetaan. Media-alan tutkimussäätiön mukaan opinnäytekilvan aiheissa nousi esiin erityisesti journalismi eri muotoineen ja sisältöineen.
– Tarinallinen journalismi on edelleen vähän tutkittu kaistale Suomessa, vaikka suurten medioiden päivittäiset kärkijutut lukeutuvat hyvin taajaan kyseiseen genreen, Niemi sanoo.
Niemen mukaan on hienoa, että opinnäytekilpailun pääpalkinto uskallettiin myöntää tutkielmalle, joka keskittyy vain erittäin kapeaan osa-alueeseen – juttujen lopetuksiin.Tutkielma onnistui valottamaan aiemmin tutkimatonta aluetta.
Lopetukset kirjoitetaan usein kiireessä
Niemen maisterintutkielmassa tarkasteltiin tarinallisten juttujen lopetuksia kahdella eri metodilla. Tekstianalyysilla kartoitettiin, minkälaisista elementeistä tarinallisten lehtijuttujen lopetukset muodostuvat. Toimittajahaastatteluilla puolestaan selvitettiin, kuinka lopetukset syntyivät käytännössä ja mitä toimittajat lopetuksista ajattelevat.
Niemi tarkasteli tutkielmassa yhteensä 14 jutun lopetusta. Lopetukset valittiin seitsemältä toimittajalta, joita Niemi myös haastatteli tutkielmaansa varten.
– Gradun ehdottomasti parasta antia oli päästä keskustelemaan lopetuksista Suomen parhaimpien tarinallisen journalismin tekijöiden kanssa. He vaikuttivat aidosti kiinnostuneilta pohtimaan työtapojaan ja lopetusten merkitystä, Niemi kertoo.
Tutkielmasta nousee kolme päätulosta sisältöjen, työprosessien ja lopetusten merkitysten osalta. Ensinnäkin lopetusten sisällöissä korostuu toimittajan oma ääni. Toiseksi lopetukset syntyivät usein kiireessä, eikä niitä juuri editoitu varsinaisen kirjoitusprosessin jälkeen. Kolmanneksi toimittajat pitivät lopetusta erittäin tärkeänä osana juttua, koska se vaikuttaa siihen, minkälaiseen mielentilaan lukija jää jutun luettuaan. Lopetusten katsottiin kuitenkin syntyvän ”itsestään”, eikä niiden hiomiseen käytetty niin paljon aikaa kuin esimerkiksi juttujen aloitusten luomiseen.
Lisätietoja: Onni Niemi, 050 3066187, onni.niemi@gmail.com
Linkki graduun: ”Loppu on aina vähän kysymysmerkki”: pitkien tarinallisten lehtijuttujen lopetusten synty ja merkitys: http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-202206173463
Linkki MTS:n blogitekstiin gradun keskeisimmistä tuloksista:
Stipendiblogi: Lopetus määrää, minkälaiseen mielentilaan lukija jää – tarkastelussa tarinallisten lehtijuttujen lopetusten synty ja merkitys:https://www.mediaalantutkimussaatio.fi/tutkimukset/stipendit/stipendikilpailu/stipendiblogi-lopetus-maaraa-minkalaiseen-mielentilaan-lukija-jaa/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anitta KananenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 40 8461395anitta.kananen@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Monialainen kestävyystieteen konferenssi tuo alan huippuasiantuntijat Jyväskylään 6.–8.5.202628.4.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Ensimmäinen Wisdom Days: Science for Sustainability Transformations -konferenssi järjestetään 6.–8.5.2026 Jyväskylän yliopistossa. Konferenssi tuo yhteen yli 300 tutkijaa ja asiantuntijaa rakentaen tieteidenvälistä kansainvälistä yhteistyötä ilmastokriisin, luontokadon ja sosiaalisen eriarvoisuuden ratkaisemiseksi. Tapahtuma on avoin median edustajille.
Tutkimus: Lempimusiikki auttaa jaksamaan kovatehoista harjoittelua pidempään28.4.2026 07:44:38 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan itse valittu musiikki voi pidentää kovatehoista kestävyysharjoittelua ilman, että suoritus tuntuu raskaammalta. Kuntoilijoilla teetetyssä tutkimuksessa osallistujat jaksoivat polkea musiikin tahdissa lähes 20 prosenttia pidempään. Tuloksilla on käytännön hyötyä niin urheilijoille kuin jokapäiväisille kuntoilijoille.
Uusi korkeakoulupedagogiikan tutkimusprofessori nostaa tiedon merkityksen osaamisen rinnalle27.4.2026 16:56:02 EEST | Tiedote
Koulutuksen tutkimuslaitoksen uusi tutkimusprofessori Johanna Annala tutkii korkeakoulujen opetussuunnitelmien merkitystä opiskelijan, opettajien, yhteisön ja yhteiskunnan näkökulmista.
Tutkimus: Uhrius ei ole neutraalia, vaan vallankäytön väline terrorismikeskusteluissa27.4.2026 14:51:14 EEST | Tiedote
Tuore väitöstutkimus osoittaa, että uhriutta rakennetaan julkisessa terrorismikeskustelussa strategisesti ja myös poliittisiin tarkoituksiin. FM Anna‑Maija Ylä‑Mattila analysoi Saksassa käytyä yhteiskunnallista keskustelua äärioikeisto‑ ja ääri‑islamistisesta terrorismista ja paljastaa eroja siinä, keitä pidetään suremisen arvoisina uhreina, ja ketkä jäävät keskustelussa varjoon. Tutkimus tarkastelee ensiauttajia osana laajempaa kysymystä siitä, kenet ylipäätään nähdään terrori-iskujen uhrina.
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun uusi johtamisen professori Monika von Bonsdorff tutkii johtamista ikääntymisen ja muuttuvan työelämän näkökulmista27.4.2026 09:02:51 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun uusi johtamisen professori Monika von Bonsdorff keskittyy tutkimuksessaan johtamisen, organisaatiokäyttäytymisen ja terveyden kysymyksiin. Hän tarkastelee näitä tutkimusaiheita etenkin ihmisten käyttäytymisen ja vastuullisuuden näkökulmasta. Von Bonsdorff on aloittanut professorina 1.1.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
