Rehtori Mari Walls lukuvuoden avajaisissa: Yliopisto on olemassa ympäröivää yhteiskuntaa varten

Monitieteinen Tampereen yliopisto on lähes 22 000 opiskelijan ja 4 200 työntekijän yhteisö. Yhteisöön kuuluu 4 000 ulkomaalaista opiskelijaa ja työntekijää, jotka edustavat yli 110 kansallisuutta. Opintonsa aloittavia on tänä syksynä runsaat 3 500.
– Elämme koronapandemian, sään ääri-ilmiöiden ja Venäjän hyökkäyksen vaikutusten leimaamassa epävarmuuden maailmassa, mutta silloin jos koskaan tarvitaan kekseliäisyyttä, ratkaisuja ja vankkaa tulevaisuususkoa. Tähän yliopisto instituutiona antaa hyvät eväät sekä luotettavan tutkimukseen perustuvan tiedon tuottajana että koulutus- ja sivistystehtävänsä kautta, sanoi rehtori Mari Walls avajaispuheessaan.
Walls totesi pandemia-ajan eristäytymisineen lisänneen henkistä kuormitusta erityisesti opiskelijoilla. Opiskelijoiden hyvinvointia edistetään monin keinoin. On tärkeää, että kukaan ei jää murheineen yksin.
Wallsin mukaan Tampereen yliopiston talous näyttää neljäntenä toimintavuonna asettuvan tasapainoon.
– Talouden suurimmat epävarmuustekijät ovat tällä hetkellä yliopiston ulkopuolella. Yliopistot odottavat istuvalta hallitukselta vahvaa ja yli hallituskausien ulottuvaa sitoutumista tutkimukseen ja koulutukseen. TKI-toiminnan osalta valmistelussa oleva rahoituslaki turvaisi pitkäjänteistä näkymää julkisen rahoituksen osalta.
– Tampereen yliopisto tunnetaan yhteiskunnallisesti vaikuttavasta tutkimuksesta ja Suomen monialaisimpiin kuuluvasta koulutuksesta, joka perustuu uusimpaan tutkimustietoon sekä monimuotoiseen vuorovaikutukseen yhteiskunnan ja työelämän toimijoiden kanssa. Yhteistyö yritysten sekä julkisen sektorin toimijoiden kuten Tampereen kaupungin, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja tulevan hyvinvointialueen kanssa on aktiivista, pitkäjänteistä ja jatkuvasti kehittyvää.
Avajaisten juhlapuhuja, Pirkanmaan hyvinvointialueen konsernipalvelujohtaja Juhani Sand totesi tutkimuksen ja koulutuksen tavoitteiden olevan hyvinvointialueelle ja korkeakouluyhteisölle yhteisiä.
– On tärkeää, että pystymme muutoksessa turvaamaan tieteellisen tutkimuksen, palvelutuotannon ja koulutuksen tiiviin yhteistyön ja suuntaamaan tutkimusta myös koko integroituneen sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän tarkasteluun, Sand sanoi.
– Hyvinvointialueuudistus tulee käytännössä jatkumaan vuosia. Tampereen yliopistossa, jos missä, tiedetään, mitä isot fuusiot vaativat. Ne eivät ole välttämättä pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta ne ovat parhaimmillaan maailmanluokan innovaatioita, joista käydään ottamassa mallia.
Tampereen ylioppilaskunta TREY:n hallituksen puheenjohtaja Aleksi Niemi muistutti puheessaan opiskelijoita armosta itseään kohtaan ja harhailusta, jotka voisivat lohduttaa opiskelun aloituksen jännityksessä.
– Uusien elämänvaiheiden alkuun liittyy usein todella paljon paineita, mutta minusta on tärkeintä on osallistua asioihin sillä tavalla, joka tuntuu itselle parhaalta. Niitä ei kannata pakottaa itsensä suorittamaan kuten itse tein, Niemi kertoi.
– Itsestään ei kannata antaa 110 prosenttia, vaan usein 80 prosenttia on aivan tarpeeksi ja kestävämpää pitkällä juoksulla. Ole itsellesi armollinen ja ota asioihin aikaa, ne yleensä järjestyvät sillä.
Juhlassa julkistettiin Tampereen yliopiston Vuoden alumni. Hän on Ulkopoliittisen instituutin johtaja, politiikantutkija Mika Aaltola.
Yliopistolaisille jaetaan avajaispäivänä useita tunnustuksia. Yliopisto jakaa yhteiskunnallisen vaikuttavuuden palkinnon ja ylioppilaskunta TREY palkitsee hyvät opettajat. Lisäksi palkitaan parhaita väitöskirjoja ja vaikuttavia julkaisijoita.
Palkintouutisointia päivän aikana osoitteessa: https://www.tuni.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
MoniCardi yhteistyöhön maailman johtavan uuden sukupolven siruvalmistajan kanssa12.11.2025 14:43:29 EET | Tiedote
Tampereen yliopiston tuore spinoff-yritys MoniCardi ja yhdysvaltalainen Ambiq ovat julkaisseet yhdessä teknisen selvityksen, joka osoittaa MoniCardin sydänanalytiikan toimivuuden Ambiqin edistyneillä mikrosiruilla. Yhteistyön ansiosta esimerkiksi hyvinvointia ja sydänsairauksia voidaan seurata yhä moninaisimmilla laitteilla entistä helpommin ja tehokkaammin.
Yhteenkuuluvuuden johtaminen voi olla avain työpaikan kasvuun10.11.2025 13:31:30 EET | Tiedote
Keskustelu suomalaisen johtamisen haasteista saa tuoreen näkökulman Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksen uudesta tutkimuksesta. Tulosten mukaan työpaikan yhteenkuuluvuuden – eli työyhteisön identiteetin – johtaminen voi olla ratkaiseva tekijä kasvun ja innovaatioiden synnyttämisessä. Vielä vaikuttavampia tuloksia saavutetaan, kun yhteenkuuluvuutta johdetaan yhdessä.
Väitös: Yhteisöllisyys ja yksilölliset voimavarat tukevat opiskelijoiden hyvinvointia poikkeusaikoina10.11.2025 11:10:45 EET | Tiedote
Väitöstutkimuksessaan psykologian maisteri Tiia Toivonen tarkasteli suomalaisten korkeakouluopiskelijoiden opiskeluhyvinvointia ja yhteisöllisyyttä koronapandemian aikana ja sen jälkeen. Tutkimus osoittaa, että opiskeluhyvinvoinnin tukeminen edellyttää sekä yhteisöllisten että yksilöllisten voimavarojen vahvistamista – myös poikkeusaikojen jälkeen.
Väitös: Sarveiskalvon limbus-alueen mallinnus auttaa kehittämään sokeuden kantasoluhoitoja5.11.2025 08:50:00 EET | Tiedote
Diplomi-insinööri Maija Kauppila hyödynsi väitöstutkimuksessaan ihmisen monikykyisistä kantasoluista erilaistettuja limbaalisia kantasoluja ja kehitti 3D-biotulostamalla laboratoriomallin ihmisen sarveiskalvon limbuksesta. Tulokset voivat tulevaisuudessa parantaa hoitomahdollisuuksia potilaille, jotka kärsivät vaikeasta sarveiskalvoperäisestä sokeudesta.
Väitös: Renessanssiteatterin tutkimus toi uutta tietoa Shakespearesta4.11.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Väitöstutkimuksessaan FM Niko Suominen tutkii Englannin renessanssiteatteria puhujalavana ja sillä esitettyjä näytelmiä useiden vuosikymmenten halki käytyinä väittelyketjujen sarjoina. Väitöstutkimus tarjoaa uutta tietoa niin Shakespearen kuin hänen aikalaistensa toimijuudesta sekä julkisista näkökannoista ja haastaa siten totunnaiset nykyluennat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
