Yläasteikäisten maksuton KouluPT-liikuntaneuvontapalvelu laajenee kaikkiin Helsingin kaupungin kouluihin

Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan saamaa koronapalautumisrahaa kohdennetaan 450 000 euroa nuorten hyvinvoinnin ja jaksamisen tukemiseen laajentamalla KouluPT-liikuntaneuvontapalvelua merkittävästi lukuvuonna 2022−23. Ohjaajamäärää on kasvatettu kahdesta kuuteen, ja tämän myötä jokaiselle kaupungin yläasteelle on nimetty oma vastaava kouluPT-ohjaaja, jonka oppilaille antama henkilökohtainen tuki on maksutonta.
─ Pandemia-aika iski rajusti myös yläasteikäisiin. KouluPT-palvelulla voidaan lisätä nuorten mielen hyvinvointia, vähentää yksinäisyyttä ja rohkaista nuoria palaamaan takaisin harrastusten pariin, sanoo erityissuunnittelija, KouluPT-toiminnan projektipäällikkö Saana Saarikivi.
Liikuntaneuvontapalvelu käynnistyi pilottina osassa Helsingin yläkouluja vuonna 2017, ja sitä on jatkettu itsenäisenä hankkeena vuodesta 2019 eteenpäin.
Tiivistä yhteistyötä koulun ammattilaisten kanssa
KouluPT-toiminnan lähtökohtana ovat valtakunnalliset Move!-mittaukset, joiden mukaan 40 prosentilla helsinkiläisistä 8.-luokkalaisista fyysinen toimintakyky on tasolla, jolla arjessa jaksaminen voi olla jo vaikeutunut. Koulut tekevät Move!-mittaukset syyskuun aikana, ja pandemian vaikutukset saattavat heikentää mittaustuloksia entisestään.
Nuori, joka ei osallistu Move!-mittaukseen tai jonka mittaustulokset aiheuttavat huolta, ohjataan yksilölliseen tapaamiseen kouluPT:n kanssa. Jos opettajalla, kouluterveydenhoitajalla, kuraattorilla tai muulla kasvatuksen tai terveydenhuollon ammattilaisella herää huoli 7.−9.-luokkalaisen jaksamisesta ja liian vähäisestä liikkumisesta, tämä voi ohjata nuoren tapaamaan kouluPT:tä ainakin kertaluonteisesti. Myös nuori itse tai hänen huoltajansa voivat olla aloitteentekijöinä.
Lisää omaehtoista liikkumista ja yhdessäoloa
KouluPT-toiminnalla pyritään vaikuttamaan liikkumista selittäviin taustatekijöihin ja sen myötä edistämään nuorten omaehtoista liikkumista pitkällä tähtäimellä. Niin ikään pyritään vähentämään nuoren kokemia liikkumisen esteitä, vahvistamaan nuoren minäpystyvyyden tunnetta mielekkäiden ja riittävän haastavien liikkumiskokeilujen kautta sekä lisäämään nuoren kokemaa yhteisöllisyyden tunnetta mahdollistamalla hänelle liikkuminen pienryhmässä ikätovereiden kanssa.
Ensimmäisessä tapaamisessa kouluPT ja nuori tutustuvat yhdessä alueen omatoimisiin tai ohjattuihin liikkumismahdollisuuksiin. Mikäli nuorelle ei löydy sopivaa liikkumismuotoa olemassa olevista palveluista tai hänellä on tarve pidempiaikaiselle ohjaukselle, on nuorella mahdollisuus osallistua neljä kuukautta kestävään pienryhmä- tai yksilöohjaukseen.
─ Nuori tapaa ohjaajaa tai ohjattua vertaisryhmää pari kertaa kuukaudessa. Tapaamisten välillä yhteydenpito tapahtuu HeiaHeia-mobiilisovelluksen avulla, jossa ohjaaja kannustaa nuorta liikkumaan aktivoivien arkihaasteiden avulla. Tarkoituksena on, että liikkuminen saataisiin luonnolliseksi osaksi nuoren arkipäivää, kertoo Viivi Wallenius, joka toimii kouluPT:nä ja palvelun projektikoordinaattorina.
Toiminnan vaikutuksia seurataan nuorelle tehtävän alku- ja loppukyselyn avulla sekä kuusi kuukautta KouluPT-jakson päättymisen jälkeen toteutettavalla seurantakyselyllä.
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala:
Saana Saarikivi, erityissuunnittelija (lapset ja nuoret), KouluPT-toiminnan projektipäällikkö, p. 040 152 1154, saana.saarikivi(at)hel.fi
Viivi Wallenius, kouluPT, projektikoordinaattori, p. 040 652 2056, viivi.wallenius(at)hel.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 17.6.202517.6.2025 20:21:17 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 17.6.2025 kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Lautakunta hyväksyi muun muassa uuden Lasten liikennekaupungin ja Hermanninrannan/Kalasataman nuorisotilan tarveselvitykset sekä keppihevosharrastusta koskevan lausunnon. Lisäksi lautakunta hyväksyi esityksen Helsingin kaupunginorkesterin uudesta intendetistä, FM Jari Eskolasta.
Helsingin kaupunki tarjoaa Pride-viikolla runsaasti sateenkaarevaa ohjelmaa17.6.2025 14:19:55 EEST | Tiedote
Helsingin kulttuurikeskuksissa, kirjastoissa, kaupunginmuseossa ja nuorisopalveluissa juhlistetaan yhdenvertaisuutta järjestämällä Pride-viikolla 23.–29.6. monimuotoista ohjelmaa, kuten työpajoja, musiikkiesityksiä ja satutunteja. Tasa-arvo ja ihmisoikeudet kuuluvat Helsingin keskeisiin arvoihin, jotka näkyvät kaupungin toiminnassa ympärivuotisesti.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 17.6.202512.6.2025 14:36:02 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 17.6.2025 esityslista on julkaistu. Kyseessä on valtuustokauden uuden lautakunnan kokoonpanon ensimmäinen kokous.
Uusi ilmaisfestivaali Koffarin Kinofest tuo elokuvia ja rytmimusiikkia Sinebrychoffin puistoon elokuussa12.6.2025 12:41:14 EEST | Tiedote
Sinebrychoffin puistossa järjestetään uusi ilmainen kaupunkifestivaali Koffarin Kinofest elokuun puolivälissä. Festivaalilla kuullaan rytmimusiikkia Suomen parhailta jazz-, blues- ja soul-artisteilta ja jokaisen illan päättää elokuva. Elokuvaohjelmistossa nähdään mm. tuore musiikkidokumentti Becoming Led Zeppelin. Tapahtuma on Helsingin kaupungin osallistuvan budjetoinnin OmaStadi-hanke.
Vuorovaikutteinen mediataidenäyttely Oceanaia: Bloom of Synthesis avautuu Oodissa9.6.2025 11:47:21 EEST | Tiedote
Kesäkuussa Helsingin keskustakirjasto Oodin Kuutio-tilassa avautuu vuorovaikutteinen taideteos Oceanaia: Bloom of Synthesis, joka yhdistää kuvataiteen, pelisuunnittelun ja tieteen. Näyttely on avoinna kirjaston aukioloaikoina 18.6.–17.8.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme