Atooppinen ihottuma hankaloittaa yli miljoonan suomalaisen elämää
– Atooppinen ihottuma on yhtä yleinen sairaus kuin esimerkiksi siitepölyallergia. Molemmat voivat olla alihoidettuja. Atoopikko saattaa sopeutua oireisiinsa, vaikka iho on huonossa kunnossa, kutisee ja kirvelee, kertoo Allergia-, iho- ja astmaliiton asiantuntija Katariina Ijäs.
Atooppisen ihottuman keskeinen oire on ihon voimakas, usein yöunta ja päivittäistä elämää haittaava kutina. Yöunen häiriintymisen myötä elimistön normaali uni-valverytmi häiriintyy, palautuminen normaalista jokapäiväisen elämän rasituksesta huononee ja stressinsietokyky vähenee.
Tyypillistä on myös ihon kuivuus ja hilseily, punoitus ja ihon rikkoutuminen. Erityisesti talvella oireet pahenevat, kun sisäilma kuivuu rakennuksia lämmitettäessä ja ulkona on kylmää.
Allergia-, iho- ja astmaliitto painottaa, että atooppisen ihottuman vaikutukset jaksamiseen terveydenhuollossa tulisi ottaa tosissaan.
– Jos ihmisten atooppista ihottumaa hoidettaisiin nykyistä paremmin, paranisi sairastavien ja heidän perheidensä jaksaminen ja elämänlaatu. Samalla vähenisivät sairauspoissaolot töistä ja opinnoista, mikä hyödyttää paitsi sairastavaa myös koko yhteiskuntaa, Ijäs toteaa.
Atooppinen ihottuma vaikuttaa tutkitusti elämänlaatuun
Kansainvälisten tutkimustulosten mukaan vaikea atooppinen ihottuma voi vaikuttaa merkittävästi sairastavan elämänlaatuun ja -haluun. Masennus ja ahdistuneisuus ovat atooppista ihottumaa sairastavilla yleisiä.
Atoopikot nukkuvat huonosti, kokevat yleisen terveydentilansa huonommaksi kuin keskivertoväestö ja sairastavat keskimääräistä enemmän astmaa ja allergioita. Tutkimukset myös osoittavat, että lapsen atooppinen ihottuma heikentää koko perheen elämänlaatua.
Saman suuntaisia tuloksia atopian vaikutuksesta elämänlaatuun on saatu myös Allergia-, iho- ja astmaliiton kyselytutkimuksissa. Vuonna 2021 atopiaa sairastaville tehdyssä kyselyssä selvisi, että atooppinen ihottuma vaikuttaa noin neljänneksellä haitallisesti harrastuksiin, itsetuntoon ja työuraan. Viidesosa vastaajista koki oman hyvinvoinnin ja työkyvyn heikommaksi.
Samana vuonna atopiaperheille toteutetussa kyselyssä puolet vastanneista koki, että sosiaali- ja terveydenhuollossa ei ymmärretä ja huomioida riittävästi sairauden aiheuttamaa taakkaa perheelle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Atopiaa sairastavan kokemusasiantuntijan haastattelupyynnöt:
Verkkoasiantuntija Anu Sauliala, puh. 044 514 7957, anu.sauliala@allergia.fi
Katariina Ijäsasiantuntija, allergia, iho ja astma
Puh:040 188 1540katariina.ijas@allergia.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Allergia-, iho- ja astmaliitto parantaa allergiaa, ihosairauksia ja astmaa sairastavien sekä palovamman kokeneiden elämänlaatua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry
Keski-Suomen hyvinvointialue palkittiin Vuoden astmateosta5.5.2025 08:12:00 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialue on saanut ensimmäisenä Vuoden astmateko -tunnustuksen. Palkittu astman hoito- ja palveluketju helpottaa keskisuomalaisten astman hoitoa.
Hyvinvointialueet säästäisivät panostamalla astman omahoitoon29.4.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Mitä aikaisemmin astmaan sairastunut saa hoitoa ja hän sitoutuu siihen, sitä halvemmaksi sairauden hoito tulee yhteiskunnalle. Hyvinvointialueet säästäisivät rahaa, jos astmaatikkojen ohjattu omahoito terveydenhuollossa toimisi kunnolla, painottaa Allergia-, iho- ja astmaliitto Astmatietoviikolla.
Klimatförändringen ökar pollenallergier – risken för astma ökar12.3.2025 08:02:00 EET | Pressmeddelande
Symtom vid pollenallergi i Finland ökar i takt med att den globala uppvärmningen har förlängt pollensäsongen. Det är tillrådligt att behandla pollenallergi väl eftersom obehandlad allergisk rinit predisponerar för astma, betonar Allergi-, hud- och astmaförbundet under Allergiveckan 17.–23.3.
Ilmastonmuutos lisää siitepölyallergioita – astman riski kasvaa12.3.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Siitepölylle oireilu Suomessa lisääntyy, kun ilmaston lämpeneminen on pidentänyt siitepölykautta. Siitepölyallergiaa kannattaa hoitaa hyvin, koska hoitamaton allerginen nuha altistaa astmalle, painottaa Allergia-, iho- ja astmaliitto Allergiaviikolla 17.–23.3.
Anafylaksialapselle irtokarkkien ostaminen on harvinaista herkkua4.2.2025 07:12:00 EET | Tiedote
Irtokarkkien ostaminen on monessa lapsiperheessä arkinen asia. Vaikeasti ruoka-allerginen lapsi tai nuori voi siitä vain haaveilla, sillä irtokarkkihyllyillä voi vaania hengenvaara, muistuttaa Allergia-, iho- ja astmaliitto 11.2. Anafylaksiapäivänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme