KUTSU: Varman toimitusjohtaja Risto Murto pureutuu uutuuskirjassaan Suomen väestökatoon. Tervetuloa Puuttuvat puoli miljoonaa -kirjan julkistamistilaisuuteen pe 7.10.

Väestön ikääntyminen ja työssäkäyvien määrän vähentyminen hidastavat talouskasvua ja muovaavat rajusti Suomea lähivuosikymmeninä. Suomeen pitäisi saada lisää ihmisiä tavalla tai toisella.
Arvostettu talousasiantuntija Risto Murto pureutuu uutuuskirjassaan Puuttuvat puoli miljoonaa – Väestökato ja Suomen talouden tulevaisuus väestönkehityksen kautta maamme tulevaisuuteen. Hän osoittaa, että muutosten syvyyttä ja laaja-alaisuutta on aliarvioitu.
Herättelevässä kirjassaan Murto hakee vastalääkettä kehityksen suunnan kääntämiseksi. Länsimaissa alhaista syntyvyyttä on yleensä korvattu korkeammalla maahanmuutolla. Onko kasvava maahanmuutto väistämättä myös Suomen tulevaisuus? Entä mitä voimme oppia muista maista, erityisesti Ruotsista?
Risto Murto (s. 1963) on kauppatieteiden tohtori. Hän on toiminut työeläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtajana vuoden 2014 alusta. Murrolla on pitkä kokemus vakuutus- ja sijoitustoiminnasta. Hän osallistuu aktiivisesti talouspoliittiseen keskusteluun.
Puuttuvat puoli miljoonaa ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Jari Nissisen lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 7.10. klo 00.01.
Tervetuloa kirjan julkistamistilaisuuteen perjantaina 7.10. klo 10.00 Otavaan (Uudenmaankatu 10, Helsinki). Ilmoittautumiset: adele.couavoux@otava.fi
Pdf-vedokset sekä Risto Murron haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi
Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Kirjailija Hanna Velling siirtyy Otavalle18.12.2025 08:58:00 EET | Tiedote
Kiitetty feelgoodkirjailija Hanna Velling siirtyy Otavan kirjailijaksi. Velling aloittaa kustantamossa uuden viihdesarjan, jonka ensimmäinen osa ilmestyy keväällä 2026.
Sarjayrittäjä Laura Strömberg kasvatti miljoonayrityksensä ideasta exitiin – uutuuskirjassaan hän neuvoo, kuinka menestyä hukkaamatta itseään15.12.2025 08:44:00 EET | Tiedote
Useimmat self help -kirjat neuvovat meitä hidastamaan, meditoimaan ja kontrolloimaan sinnikkäästi tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä. Mutta entä, jos rakastat sitä, mitä teet? Nautit vauhdista, tavoitteista ja aikaansaamisesta etkä kaipaa hidasta elämää – mutta et myöskään halua kadottaa itseäsi kaiken keskellä?
Tammikuu tuo mukanaan hauskoja ja jänniä seikkailuja alakouluikäisille15.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Alkuvuoden hurjimpiin uutuuskirjoihin lukeutuu tanskalaisen hittisarjan Mitä sinä tekisit? ensimmäinen osa Chilizombit. Luvassa on myös vanhoja tuttuja suosikkeja Keltaisesta lumimiehestä ja Maailman parhaasta puumajasta Mestarietsivä Peppusen isään, Dandy Peppuseen.
Annukka Salama ja Otava aloittavat yhteistyön – uusi romaani kesällä 202612.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Palkittu nuortenkirjailija Annukka aloittaa yhteistyön Otavan kanssa. Samalla Salama laajentaa tuotantoaan aikuisille suunnattuun viihdekirjallisuuteen.
Vauhdikas Linda ja avaruuskaverit on Aku Ankka -konkareiden helppolukuinen uutuusseikkailu11.12.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Jukka Heiskasen ja Cèsar Feriolin hauska avaruusseikkailu aloittaa uuden, upeasti kuvitetun sarjan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


