Harjunpäänjoen kunnostus valmistunut Ulvilassa elokuun lopulla – vaelluskaloilla käytössä nyt valtaosa joesta (Varsinais-Suomi, Satakunta)
![Kunnostettua Solakoskea. © Manu Vihtonen](/data/images/00312/088ab55a-609d-4757-bcf5-80fd596dc494-w_720.jpg)
Pääosin Ulvilan kaupungin alueelle sijoittuva ja Porin kaupungin alueella Kokemäenjokeen laskeva Harjunpäänjoki, jonka kokonaispituus on 34 km ja putouskorkeus yhteensä 44 m, on kalataloudellinen helmi, jossa veden laatukin on kunnossa. Se on selvästi merkittävin Kokemäenjoen pääuomaan laskevista sivujoista isojen vesivoimalaitosten alapuolella. Harjunpäänjoki on luokiteltu hyvään ekologiseen tilaluokkaan, joten se tarjoaa merialueelta tuleville vaelluskaloille ja muille vesieliöille laadukkaan lisääntymis- ja kasvuympäristön. Se on ollut jo ennen tänä vuonna valmistuneita kunnostustöitä arvokas lohikalojen lisääntymis- ja kasvuympäristö nousuesteiden alapuolella aiemmin tehtyjen koskikunnostusten ansiosta ja juuri valmistunut kunnostushanke on entisestään parantanut hienon vesistöalueen kalataloudellista tilaa ja vesiluonnon monimuotoisuutta.
Kunnostushankkeen sisältö
Harjunpäänjoen viime ja tämän vuoden aikana toteutetun kunnostushankkeen ensimmäisen vaiheen tuloksena valmistui alkukesällä 2022 viime vuoden syksyllä alkaneen urakoinnin tuloksena Leineperin säännöstelypadon kalatie. Kesä-elokuussa 2022 toteutetun kunnostushankkeen toisen vaiheen toimenpiteet kohdistuivat alhaalta lukien Tehtaankosken alaosaan, Solakoskeen, Vanhamyllynkoskeen ja Leineperin Ruukinkoskeen. Kesän kunnostushankkeessa poistui rakennetun ohitusuoman ansiosta joen toinen merkittävä vaelluseste Solakoskella, josta ainoastaan vahvimmat kalat ovat päässeet aiemmin nousemaan tietyissä vesitilanteissa patokynnyksen yli. Muuten kunnostustoimenpiteet sisälsivät koskialueiden monimuotoistamista kalojen kannalta edullisemmaksi kuten poikastuotanto- ja kutualueiden rakentamista. Lisäksi toteutettiin liettyneiden jokialueiden ruoppaamista sekä eroosioverhousten rakentamista tarpeellisiin kohteisiin kiintoainekuormituksen vähentämiseksi.
WWF:llä merkittävä panos kunnostushankkeen onnistuneessa toteutuksessa
Kesä-elokuussa toteutuneen kunnostushankkeen tilaajana oli Varsinais-Suomen ELY-keskus, urakoitsijana Kaivinkoneurakointi Lönnqvist Oy ja rakennuttamiskonsulttina Rakennuttajatoimisto HTJ Oy. Tärkeä palanen kunnostushankkeen toteutuksessa oli myös WWF Suomen sisävesityöllä. Käytännön koskikunnostustyötä ohjattiin suojeluasiantuntija Manu Vihtosen toimesta. Työnohjaus oli osana WWF:n hallinnoimaa ja Euroopan meri- ja kalatalousrahaston (EMKR) Vauhtia vaellukseen -hanketta. Hankkeessa on konkreettisesti edistetty uhanalaisten vaelluskalojen vapaata liikkumista ja lisääntymistä. Kunnostustyön yleissuunnitelman laati muutama vuosi sitten Ympäristötekniikan insinööritoimisto Jami Aho Ky ja kesällä 2022 toteutetun kunnostustyön kokonaiskustannukset (ml. suunnittelu, rakennuttaminen ja seuranta) olivat vajaa 300 000 € (alv 0).
Lisätietoja:
Varsinais-Suomen ELY-keskus: Vesitaloussuunnittelija Juha Aaltonen,
puh. 0295 022 850, juha.aaltonen@ely-keskus.fi
WWF: Manu Vihtonen,
puh. 040 505 0620, manu.vihtonen@wwf.fi
Avainsanat
Kuvat
![Kunnostettua Solakoskea. © Manu Vihtonen](/data/images/00312/088ab55a-609d-4757-bcf5-80fd596dc494-w_240.jpg)
![Kunnostustyön ohjaaja Manu Vihtonen WWF:stä esittelemässä Solakoskeen rakennettua ohitusuomaa. © Juho Halminen](/data/images/00629/adeddbe7-484c-4f83-9975-e3b8f8c97b73-w_240.jpg)
![Vanhamyllynkosken eteläinen uoma kunnostustyön eri vaiheissa (1). © Juho Halminen](/data/images/00720/472dea29-776c-4ce8-87b7-64e4ac9dcb82-w_240.jpg)
![Vanhamyllynkosken eteläinen uoma kunnostustyön eri vaiheissa (2). © Juho Halminen](/data/images/00565/85139db4-bdd6-4dac-9854-d6c29bd32f86-w_240.jpg)
Tietoja julkaisijasta
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Teemme työtämme Varsinais-Suomen lisäksi Satakunnan alueella liikenne- ja ympäristöasioissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Sinilevätilanne jatkuu runsaana Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)25.7.2024 11:52:03 EEST | Tiedote
Sinilevähavainnot ovat lisääntyneet Lounais-Suomen meri- ja sisävesialueilla viime viikkoon nähden. Sekä Saaristomerellä että Selkämerellä on havaittu runsaita sinileväesiintymiä. Saaristomerellä levää on havaittu hyvin runsaissa määrin aina sisäsaaristosta ulkosaaristoon, esimerkiksi Naantalissa, Kaarinassa, Kemiönsaarella ja Paraisilla sinilevää on ollut paljon.
Sinilevätilanne heikentynyt Lounais-Suomen alueella (Varsinais-Suomi, Satakunta)18.7.2024 11:48:48 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen sinilevähavainnot ovat lisääntyneet viime viikosta satelliittikuviin ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurannan tietoihin perustuen. Sinilevää on havaittu hyvin runsaissa määrin erityisesti Saaristomeren sisä- ja välisaaristossa, mutta runsaita havaintoja on myös Selkämereltä. Suurin osa leväesiintymistä on sijainnut merialueilla, mutta myös joillakin sisävesialueilla on havaittu sinilevää.
Förbindelsebåtstrafiken till Kalvö i Borgå fortsätter från och med 18.7.17.7.2024 14:46:08 EEST | Tiedote
Den avbrutna förbindelsebåtstrafiken till Kalvö kommer att fortsätta från och med i morgon (18.7). Till alla förbindelsebåtsrutter i Borgå och Sibbo har nu hittats tillfälliga trafikanter. De tillfälliga trafikanterna fortsätter på Borgå och Sibbo rutterna tills en långvarig trafikeringslösning kan ordnas.
Yhteysalusliikenne Porvoon Kalvöhön jatkuu 18.7. alkaen17.7.2024 14:46:08 EEST | Tiedote
Porvoon yhteysalusreitin keskeytynyt liikenne Kalvöhön jatkuu huomenna (18.7.) alkaen. Kaikille Porvoon ja Sipoon yhteysalusreiteille on löydetty nyt tilapäiset liikennöitsijät. Tilapäiset palveluntuottajat jatkavat Porvoon ja Sipoon reiteillä liikennöintiä, kunnes pysyvä ratkaisu saadaan järjestettyä.
Liikennekatkos Kaitainsalmentiellä Sotkamossa17.7.2024 09:16:12 EEST | Tiedote
Maantierummun vaihtotyö katkaisee liikenteen Kaitainsalmentiellä Sotkamossa. Liikenne katkaistaan vaihtotyön ajaksi 29.7. – 7.8.2024. Liikenne ohjataan kiertoreitille, joka kulkee Ristijärventien, Kainuuntien, Pohjavaarantien, Pekkiläntien ja Hyttisentien kautta takaisin Kaitainsalmentielle. Urakoitsijana toimii Savon Kuljetus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme