Yli puoli miljoonaa suomalaista haluaisi osallistua enemmän yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, jos se olisi nykyistä helpompaa

Noin 700 000 suomalaista kertoo halustaan osallistua päätöksentekoon enemmän, jos se olisi nykyistä helpompaa. Päätöksenteko tuntuu kuitenkin etäiseltä arjessa. Kaksi kolmasosaa suomalaisista sanoo, että päätöksenteko pitäisi tuoda lähemmäksi tavallista ihmistä.
Päättäjät ja viranhaltijat eivät kuitenkaan luota kansalaisten kykyyn osallistua yhteiskunnallisia asioita koskevaan keskusteluun ja päätöksentekoon. Luottamushenkilöistä vain 19 prosenttia ja viranhaltijoista 14 prosenttia on samaa mieltä väittämästä ”yleisesti kansalaisilla on riittävät valmiudet osallistua monimutkaisia päätöksiä koskevaan keskusteluun”. Lisäksi vain kolmannes päättäjistä uskoo, että kansalaisilla on valmiudet arvioida päätöksentekijöiden toimintaa.
”Kansalaisosallistumisen heikkeneminen ja suomalaisten vähäinen usko omiin vaikutusmahdollisuuksiin ovat tutkitusti demokratiamme kipupisteitä. Siksi on haaste, jos päättäjät kokevat politiikan olevan jotain niin monimutkaista, ettei sitä pidä liiaksi ulottaa kansalaisten käsiteltäväksi eri foorumeilla", sanoo projektijohtaja Hannu-Pekka Ikäheimo Sitran Uudet vaikuttamisen tavat -projektista.
Kysyttäessä kansalaisten valmiuksista osallistua kotikuntansa päätöksentekoon tai sen valmisteluun esimerkiksi asukaspaneelien tai kunnallisten kansanäänestysten muodossa, päättäjissä herää hiukan enemmän optimismia. Silti vain noin puolet heistä uskoo tavallisten ihmisten edellytyksiin osallistua kotikunnankaan asioihin.
Havainnot perustuvat tuoreeseen Demokraattiset osallistumismahdollisuudet Suomessa -kyselytutkimukseen, jossa selvitettiin kansalaisten sekä kunta- ja hyvinvointialuetasolla toimivien luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden näkemyksiä osallistumisesta päätöksentekoon ja demokratian tulevaisuuskuvista. Tavallisesti luottamustutkimukset selvittävät kansalaisten luottamusta päättäjiin. Tässä tutkimuksessa haluttiin ymmärtää syvällisemmin myös päättäjien valmiutta kytkeä ihmisiä tiiviimmin mukaan päätöksentekoon.
Kyselyn aineisto kerättiin viime keväänä, jolloin Venäjän hyökkäyssota oli käynnissä ja suomalaiset olivat koronapandemian takia eläneet poikkeusolosuhteissa. Energia- ja raaka-ainekriisi olivat lisäksi vahvasti esillä keskusteluissa.
Päättäjillä ja kansalaisilla myös eri käsitys houkuttelevista yhteiskunnallisista osallistumistavoista
Kyselytutkimuksesta käy ilmi, että kansalaisten ja päättäjien ymmärrys siitä, millaiset vaikuttamistavat ovat houkuttelevia ja hedelmällisiä, eroavat merkittävästi toisistaan. Kansalaiset haluaisivat suosia anonyymejä, helppoja ja digitaalisia osallistumisen tapoja. Päättäjät puolestaan haluaisivat, että ihmisten panos tulisi esiin kasvokkaisissa kohtaamisissa.
Esimerkiksi vain 14 prosenttia kuntien ja hyvinvointialueiden luottamushenkilöistä ja viranhaltijoista haluaisi edistää kansalaisten osallistumista nettiadressien allekirjoittamiseen. Sen sijaan kansalaisista 68 prosenttia harkitsisi osallistuvansa juuri tällä tavalla. 19 prosenttia päättäjistä taas kannattaa nettikeskusteluihin osallistumisen edistämistä, kun 42 prosenttia kansalaisista arvioi, että voisivat osallistua kyseisellä tavalla.
”Maailmalta on saatu hyviä kokemuksia puntaroivista paneeleista ja raadeista. Arkisempiin asioihin taas sopivat helpot digidemokratian sovellukset. Pääasia on, että osallistumisella on aitoa vaikutusta ympäröivään arkeen", sanoo Sitran asiantuntija Perttu Jämsén.
Kyselytutkimuksen aineisto kerättiin alueittain koko Suomesta. Näin tutkimus tarjoaa tietoa minkälaiset osallistumistavat innostavat ihmisiä kullakin hyvinvointialueella.
”Suomalaisten äänestysaktiivisuus on laskussa ja usko vaikutusmahdollisuuksiin kansainvälisesti verrattuna alhainen. Ensi vaalikaudella olisi tärkeää saada käyttöön uusia osallistumisen tapoja, jotka varmistavat kansalaisten kuulemisen lisäksi aidon vaikuttamismahdollisuuden. Näin parannetaan ihmisten luottamusta päätöksentekoon ja toisiinsa. Tämä olisi tärkeää poikkeuksellisen epävarmoina aikoina”, Sitran Demokratia ja osallisuus -teeman johtaja Veera Heinonen jatkaa.
Tietoja Demokraattiset osallistumismahdollisuudet Suomessa -kyselytutkimuksesta
- Tutkimuksen on toteuttanut Taloustutkimus Oy Sitran toimeksiannosta.
- Tutkimuksessa selvitetään kansalaisten sekä kunta- ja hyvinvointialuetasolla toimivien luottamushenkilöiden ja viranomaisten näkemyksiä demokratiasta, osallisuudesta ja osallistamisesta, päätöksentekoon osallistumisesta ja demokratian tulevaisuuskuvista.
- Tutkimuksen toinen tavoite oli selvittää viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden halu ja kyky demokraattisen osallistumisen laajentamiseen Suomessa.
- Aineisto havainnollistaa alueellisia ja väestöllisiä eroja demokraattisessa osallistumisessa hyvinvointialueittain, joka mahdollistaa alueelliset suositukset osallistumiskeinojen kehittämisestä.
- Kansalaiskysely toteutettiin Taloustutkimuksen ja Dynatan internet-paneelissa. Kansalaiskyselyyn vastasi yhteensä 4 000 vastaajaa aikavälillä 22.4.-11.5.2022. Laatutarkastuksen jälkeen osa aineistosta korvattiin lisätiedonkeruulla 1.6.-6.6.2022.
- Päättäjäkyselyn tiedonkeruu toteutettiin 24.4.–1.7. Vastauksia saatiin yhteensä 1189, joista 303 on viranhaltijoilta ja 886 luottamushenkilöiltä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannu-Pekka Ikäheimo, projektijohtaja, puh: +358 294 618 253, email: hannu-pekka.ikaheimo@sitra.fi
Perttu Jämsén, asiantuntija, puh: +358 294 618 294, email: perttu.jamsen@sitra.fi
Ilari Lovio, viestinnän asiantuntija, puh: 050 364 8136, email: ilari.lovio@sitra.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Demokratia toimii vain, jos ihmiset luottavat toisiinsa, yhteiskunnallisiin instituutioihin ja päätöksentekijöihin. Sitran Demokratia ja osallisuus -teeman tavoitteena on etsiä ratkaisuja yhteiskunnallisen osallisuuden ja luottamuksen vahvistamiseksi sekä uusien teknologioiden hyödyntämiseksi.
Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sitra
Finländarna först i världen med att skapa spelregler för användning av artificiell intelligens i offentliga tjänster5.9.2025 01:00:00 EEST | Pressmeddelande
Tusentals finländare bjuds in att dela med sig av sina åsikter om användningen av artificiell intelligens (AI) i offentliga tjänster. Utifrån en nätbaserad diskussion som organiseras av Sitra och Reaktor kommer ett regelverk att utarbetas, som kan användas som träningsmaterial för språkmodeller, till exempel i digitala offentliga tjänster.
Suomalaiset pääsevät ensimmäisinä maailmassa laatimaan pelisääntöjä tekoälyn käytölle julkisissa palveluissa5.9.2025 01:00:00 EEST | Tiedote
Tuhannet suomalaiset kutsutaan kertomaan mielipiteensä tekoälyn käytöstä julkisissa palveluissa. Sitran ja Reaktorin järjestämän verkkokeskustelun pohjalta laaditaan säännöstö, jota voidaan hyödyntää kielimallien koulutusaineistona esimerkiksi julkisissa digitaalisissa palveluissa.
Hur kan EU klara sig i världspolitikens omvälvning? – Sitras framtidsöversikt öppnar alternativ för beslutsfattare28.8.2025 01:00:00 EEST | Pressmeddelande
Sitras nya framtidsöversikt lyfter fram fem möjligheter som kan hjälpa EU att orientera sig i en tid av snabba förändringar. En av de mest centrala lösningarna är att fördjupa den inre marknaden, vilket skulle ge EU tillräcklig styrka i den allt hårdare globala maktkampen.
Miten EU voi pärjätä maailmanpolitiikan murroksessa? – Sitran ennakointikatsaus avaa vaihtoehtoja päättäjille28.8.2025 01:00:00 EEST | Tiedote
Sitran uusi ennakointikatsaus nostaa esille viisi mahdollisuutta, joita hyödyntämällä EU voi pärjätä hypernopean muutoksen ajassa. Keskeisenä keinona on sisämarkkinoiden syventäminen, joka toisi EU:lle tarpeeksi voimaa kiihtyvään globaaliin valtakilpailuun.
Finländarnas fotavtryck på naturen har beräknats för första gången – Viktigt steg framåt i kampen mot förlusten av den biologiska mångfalden10.6.2025 01:00:00 EEST | Pressmeddelande
En metod som utvecklats av finska forskare kan nu användas för att beräkna konsumenternas fotavtryck på naturen. En beräkning, som är den första i sitt slag när det gäller omfattning, visar att nästan hälften av finländarnas fotavtryck på naturen orsakas av maten de äter. Påverkan sker till stor del utanför Finland genom internationella produktionskedjor.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme