Paciuksenkaaren läpiajoon etsitään ratkaisua

Suunnitelman tavoitteena on poistaa Mannerheimintien ja Paciuksenkadun välinen läpiajoliikenne sekä rauhoittaa Pikku Huopalahden paikalliskatuja. Paciuksenkaaren katkaisu autoliikenteeltä tehtäisiin Tilkankadun ja Tilkanvierron risteyksen läheisyydessä. Kadun katkaisun myötä autoliikenne Paciuksenkaarelle tapahtuu ainoastaan etelästä Paciuksenkadun kautta.
Paciuksenkaaren katkaisun arvioidaan vähentävän Pikku Huopalahden eteläisen ja keskisen osan paikalliskatujen liikennemääriä merkittävästi, ja vaikuttavan sitä kautta myönteisesti alueen viihtyisyyteen ja liikenneturvallisuuteen. Liikennemäärien vähenemisellä on lisäksi myönteinen vaikutus suunnitteilla olevaan Pasilanbaana-pyöräreittiin, joka kulkee Pikku Huopalahden puiston ja Tilkanvierron kautta Ratsastielle.
Ehdotetun ratkaisun taustalla on Helsingin kaupunkistrategia 2021–2025, joka painottaa kestävän liikkumisen edistämistä lisäämällä kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen osuutta liikenteestä.
Alueelta saatu palautetta häiritsevästä läpiajoliikenteestä
Paciuksenkaari on Pikku Huopalahden eteläosassa ja Meilahden kaupunginosassa sijaitseva 550 metriä pitkä niin sanottu paikallinen kokoojakatu, jolla on 30 km/h nopeusrajoitus.Katu muodostaa yhdessä Tilkankadun ja Korppaanmäentien kanssa reilun kahden kilometrin mittaisen yhteyden Paciuksenkadulta aina Vihdintielle asti.
Paciuksenkaaren kautta kulkee runsaasti läpiajoliikennettä Mannerheimintielle ja sitä kautta Hakamäentielle, sillä sitä pidetään näppäränä oikotienä ruuhkaisen Lapinmäentien ja Vihdintien alkupään ohitse. Monet käyttävät reittiä myös toiseen suuntaan eli läpiajoon Mannerheimintieltä Paciuksenkadulle.
Asukkailta tulleen palautteen perusteella läpiajoliikenne aiheuttaa merkittävää häiriötä ja turvattomuutta. Läpiajon hillitsemiseksi kadulla on muun muassa korotetut risteysalueet ja kadun itäpäässä yksikaistaiseksi kavennettu katuosuus. Läpiajosta kärsitään eniten Paciuksenkaarella ja Tilkankadulla, jotka hidasteista huolimatta muodostavat houkuttelevan oikaisun alueen läpi.
Paciuksenkaaren ajoneuvomäärä laskee selvästi
Alueen katujen autoliikenteen määrien arvioidaan vähenevän läpiajon poistumisen seurauksena ja Paciuksenkaaren liikenneturvallisuus paranee nykyisestä merkittävästi. Paciuksenkaaren pohjoisosan nykyinen autoliikennemäärä on 2 400 ajoneuvoa vuorokaudessa. Asiantuntija-arvion mukaan ajoneuvojen lukumäärä vähenee alle 200 ajoneuvoon vuorokaudessa.
Paciuksenkaaren katkaisun seurauksena Pikku Huopalahden saavutettavuus sekä liikkuminen autolla alueen sisällä heikentyy jonkin verran. Koska autolla ei jatkossa pääse ajamaan Paciuksenkaarelta Tilkankadulle tai Tilkanvierrolle, läpiajavien autojen matkat pidentyvät. Matka-ajat pidentyvät ruuhka-aikaan eniten Munkkiniemen suunnalta Pikku Huopalahden keskiosaan sekä Hakamäentien suunnalta alueen eteläosaan. Näiden kohdalla matka-ajat kasvavat 2-6 minuuttia nykyiseen verrattuna. Läpiajon on arveltu siirtyvän Paciuksenkaarelta lähinnä Tukholmankadulle tai Huopalahdenkatu–Vihdintie–Mannerheimintie -reitille, jotka ovat katuluokitukseltaan niin sanottuja pääkatuja.
Yleisötilaisuus verkossa 22. syyskuuta
Katusuunnitelmien luonnokset esitellään yleisölle torstaina 22.9.2022 klo 17–18.30 Teams live -tapahtumassa. Tilaisuuteen voi valmistautua tutustumalla Helsingin kaupungin ohjeisiin Näin osallistut Teams live -tapahtumaan. Yleisötilaisuuden osallistumislinkki on https://bit.ly/tilkanvierto-ratsastie
Asukastilaisuudessa käydään läpi suunnittelun lähtökohdat, esitellään alustavat katusuunnitelmaluonnokset sekä Paciuksenkaaren katkaisun vaikutusten arvio. Tilaisuudessa asukkailla on myös mahdollisuus esittää kysymyksiä keskusteluosiossa ja kertoa näkemyksensä suunnittelijoille.
Katusuunnitelmaluonnokseen voi tutustua 14.9.-4.10.2022 välisenä aikana Helsingin kaupungin verkkosivulla osoitteessa www.hel.fi/suunnitelmat (kohdassa Katu- ja puistosuunnitelmat).
Tavoitteena on, että katusuunnitelmat hyväksyttäisiin vuoden 2022 aikana ja rakentaminen alkaisi keväällä 2023.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari Hurskainen, katusuunnittelun projektipäällikkö
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
maankäyttö ja kaupunkirakenne
puh. 09 310 21378 jari.hurskainen@hel.fi
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 13.1.202613.1.2026 17:23:11 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 13.1.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Hus för gemenskapsboende för äldre till Birgittavägen i Månsas13.1.2026 16:08:08 EET | Pressmeddelande
På Birgittavägen i Månsas byggs Helsingfors stads första servicehus där alla bostäder är avsedda för äldre invånare inom gemenskapsboende. Invånarna flyttar in i huset i början av 2028.
Ikääntyneille yhteisöllisen asumisen talo Maunulaan13.1.2026 16:08:08 EET | Tiedote
Maunulan Pirjontielle rakennetaan Helsingin kaupungin ensimmäistä yhteisöllisen asumisen palvelutaloa, jonka kaikki asunnot on tarkoitettu ikääntyneille asukkaille. Asukkaat muuttavat taloon alkuvuodesta 2028.
Kulosaaren ostaria esitetään purettavaksi – uusiin rakennuksiin tulisi asuntoja ja liiketilaa13.1.2026 15:00:04 EET | Tiedote
Ostoskeskusyhtiö hakee kaupungilta asemakaavamuutosta, joka mahdollistaisi ostoskeskuksen purkamisen sekä asuntojen ja liiketilojen rakentamisen.
Rivningen av Bunkern på Busholmen fortsätter i nästa vecka9.1.2026 16:14:26 EET | Pressmeddelande
Efter en kort paus fortsätter Helsingfors stad rivningen av Bunkern på Busholmen (Västra hamnen 1) den 12 januari. Rivningsarbetet beräknas bli färdigt i augusti 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme