Tietotekniikka, luokanopettajan aikuiskoulutus ja koulutusteknologia kiinnostivat syksyn yhteishaussa

Eniten hakemuksia tuli tietotekniikan kandidaatti- ja maisteriohjelmaan, 154 hakemusta. Toiseksi eniten hakijoita keräsi Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen luokanopettajan aikuiskoulutuksen kandidaatti- ja maisteriohjelma, johon pyrkii 139 hakijaa. Kolmanneksi suosituin hakukohde oli koulutusteknologian kandidaatti- ja maisteriohjelma, 103 hakemusta. Maisteriohjelmista eniten hakijoita houkutteli Chydeniuksen tietotekniikan maisteriohjelma, johon tuli 38 hakemusta.
Hakijoiden määrä laski viime syksyn hausta, jolloin luku oli 495.
Suuri osa Jyväskylän yliopiston syksyn yhteishaun hakukohteista oli ns. avoimen väylän hakukohteita eli niihin hakeakseen hakijalla tuli olla suoritettuna tietyt opinnot avoimen yliopiston kautta.
Useimmissa hakukohteissa valinta tapahtuu hakijan aiempien opintojen perusteella. Luokanopettajan aikuiskoulutuksen soveltuvuuskokeeseen kutsutaan osa hakijoista.
Hakijoiden tulokset (hyväksytty, hylätty, varasijalla) valmistuvat ja tulevat näkyviin Opintopolku.fi -palveluun viimeistään 25.11.2022. Syksyn yhteishaussa hyväksytyn tulee ottaa opiskelupaikka vastaan viimeistään 2.12.2022. Opinnot alkavat tammikuussa 2023.
Lisätietoja
Palvelupäällikkö Heta Koski, puh. 040 670 1730, heta.h.koski@jyu.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitöstutkimuksen mukaan viittomakieli on moniaistinen – tulokset haastavat näkökeskeisyyden20.8.2025 13:42:50 EEST | Tiedote
FM Jarkko Keräsen suomalaisen viittomakielen väitöskirja osoittaa, että viittomakieli on luonnostaan moniaistinen ja että se voi kuvailla merkitystä moniaistisesti. Väitöskirja haastaa pitkään vallinneen näkökeskeisen käsityksen, joka painottaa näköaistia ja jättää huomiotta muut aistit, kuten tuntoaistin, äänen, maun ja hajun.
Jyväskylän yliopistolle yli 1,7 miljoonaa euroa Business Finlandin kunnianhimoisia tutkimushankkeita etsineessä rahoitushaussa19.8.2025 07:59:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto on mukana kolmessa hankkeessa, joihin Business Finland myönsi rahoituksen uudessa Näytönpaikka-pilottihaussa. Rahoitushaussa etsittiin digitaaliseen resilienssiin liittyviä hankkeita, joilla on mahdollisuus luoda tulevaisuuden kasvualojen tarvitsemaa osaamista. Jyväskylään Business Finlandilta tulevan rahoituksen määrä on yhteensä 1,7 miljoonaa euroa. Hankkeet ovat yhteistyöhankkeita muiden korkeakoulujen kanssa.
Yli 3000 jääkiekon Liigan seuraajaa vastasi kyselyyn: hyvä tuomaritoiminta nousi keskiöön18.8.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Yli 3000 jääkiekon seuraajaa vastasi kyselyyn, jossa selvitettiin lajin suomalaisen miesten pääsarjan Liigan yleisöprofiilia, seuraamistapoja ja otteluissa käymisen motiiveja. Lisäksi kysyttiin vastaajien näkemyksiä Liigan otteluiden osa-alueiden tärkeydestä. Liigan otteluihin saavutaan oman suosikkijoukkueen kannattamisen, hyvän tunnelman ja jääkiekon viihdyttävyyden vuoksi. Kaikista tärkeimmäksi asiaksi otteluissa nousi hyvä tuomarityöskentely.
Wisdom Café -seminaari: Voiko viisautta opettaa?15.8.2025 20:06:08 EEST | Tiedote
Dosentti Eeva K. Kallio ja professori Päivi Tynjälä ovat julkaisseet hiljattain kirjan ”What is wisdom and can it be taught?" Siinä kerrotaan, mitä on viisaus psykologisesta näkökulmasta. He ehdottavat myös, miten viisautta voisi opettaa korkeakoulutuksessa. Mutta voiko viisautta todella opettaa? Tähän tarttuvat professori Stephen Kemmis ja apulaisprofessori Antti Saari.
Jyväskylän yliopisto säilytti asemansa arvostetussa Shanghain yliopistovertailussa 202515.8.2025 09:45:29 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopisto oli jälleen mukana ns. Shanghain listan yliopistovertailussa (Academic Ranking of World Universities ARWU), jossa se sijoittuu välille 701-800. Sijoitus on sama kuin viime vuonna. Suomalaisista yliopistoista Jyväskylän sijoitus oli 7.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme