Sastamalassa lottopelien onnekkuuspyrähdys – kahden kuukauden sisällä neljä suurvoittoa

Sastamalan voittokulku jatkui jättipotin jälkeen heti heinäkuun lopussa, kun sastamalalainen nettipelaaja voitti Lotosta lähes 163 000 euron voiton. Kului reilu kuukausi ja Sastamalan Puistokadun R-kioskilla pelattuun peliin osui reilun 32 000 euron Vikinglotto-voitto. Kaksi päivää tämän jälkeen sastamalalainen nettipelaaja voitti Eurojackpotista 395 000 euroa.
Sastamalaan on siis osunut kahden kuukauden aikana neljä suurvoittoa, kun viitenä aiempana vuonna paikkakunnalle on osunut vuosittain 2-6 yli 20 000 euron voittoa.
– Heinäkuun alun jättivoiton jälkeen Sastamalassa on ollut merkille pantava onnekkuuspyrähdys. Todennäköistä on, että onnekkuus johtuu ainakin osittain siitä, että paikkakunnalla on innostuttu tavanomaista enemmän tavoittelemaan onnea lottopeleissä, mikä on varsin tyypillistä paikkakunnalle osuneen suuren voiton jälkeen, viestintäpäällikkö Pipsa Öhman Veikkaukselta sanoo.
Se, kuinka paljon suuri voitto yleensä vaikuttaa pelaamisinnokkuuteen paikkakunnalla, riippuu erityisesti voiton suuruudesta sekä paikkakunnan koosta.
– Yleisesti voisi sanoa, että mitä pienempi paikkakunta, sen enemmän paikkakunnalle osuneella voitolla on vaikutusta. Voitto nostaa pelaamisinnostusta yleensä korkeintaan muutaman kuukauden ajan. Näin myös Sastamalassa, jossa lottoaminen piristyi noin pariksi kuukaudeksi, mutta on jo palannut takaisin aiemmalle tasolle, lottopeleistä vastaava tuoteryhmäpäällikkö Juho Virnes arvioi.
Myös 14 miljoonan euron lottovoiton napannut sastamalalainen kertoi havainneensa, että alueelle tulleet voitot ovat puhututtaneet kaupunkilaisia.
– Paikkakunnalle osuneista isoista voitoista on kuulemma riittänyt paljon puhetta. Moni on myös laittanut Lottoa ja Eurojackpotia vetämään, kun onni on suosinut seutua, voittajan kahvittanut Veikkauksen tiedottaja Ilkka Nisula kertoo.
Sastamalaan osunut 20 Loton päävoittoa
Ennen jättipotin jälkeistä Lotto-huumaa Sastamalassa on pelattu Lottoa samalla innolla kuin suurimmassa osassa muitakin Suomen kuntia. Vuonna 2021 täysi-ikäiset Sastamalassa kuluttivat Lottoon keskimäärin 42 euroa*. Koko maan keskiarvo oli noin 37 euroa täysi-ikäistä suomalaista kohden.
Koko Loton 51-vuotisen historian aikana Sastamalaan on osunut yhteensä 20 Loton päävoittoa. Tällä lukemalla Sastamala on väkilukuun suhteutettuna Loton koko maan onnekkuustilastossa sijalla 101.
Jos mitataan onnekkuutta Loton päävoittojen tuomilla euroilla, niin Sastamala on lähes 24 miljoonalla eurollaan väkilukuun suhteutettuna sijalla 25.
Loton 6+1-voittoja Sastamalaan on osunut historian varrella 27 kappaletta.
– Saa nähdä, jatkuuko hyvä onni Sastamalassa myös tällä viikolla, kun Lotossa on jaossa 15,8 miljoonan euron ennätyspotti. Jos myös tämä jättipotti sattuisi osumaan Sastamalaan, niin sen jälkeen kaupunkia voisi hyvällä syyllä kutsua vuoden Lotto-kaupungiksi, Öhman sanoo.
Sastamalaan vuonna 2022 osuneet suurvoitot:
- Lotto, 14 milj. euroa, kierros 26/2022, nettipelaaja
- Lotto, 163 000 euroa, kierros 29/2022, nettipelaaja
- Vikinglotto, 32 000 euroa, kierros 34/2022, R-kioski Puistokatu 1
- Eurojackpot, 395 000 euroa, kierros 34/2022 Perjantaiarvonta, nettipelaaja
*Luvun laskemisessa on käytetty laskennallista pelikatetta. Pelikate tarkoittaa summaa, josta maksetut voitot on vähennetty, eli käytännössä luku kertoo sen, kuinka paljon täysi-ikäinen asukas laskennallisesti keskimäärin hävisi Lottoon vuonna 2021. Luvussa on huomioitu sekä kunnan asukkaiden nettipelaaminen että kunnan alueella sijaitsevissa myyntipaikoissa tapahtuva pelaaminen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma-to: klo 8-21
pe: klo 8-24
la: klo 9-12 ja klo 20-22
su: klo 10-15
www.veikkaus.fi/yritys
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.
Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.
VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Loton potti kohoaa 11,5 miljoonaan euroon – 160 000 euron voitto Rovaniemelle10.5.2025 22:41:32 EEST | Tiedote
Loton illan arvonnassa ei löytynyt täysosumia, joten ensi viikolla pelin potti kasvaa 11,5 miljoonaan euroon.
Eurojackpotista 120 miljoonan euron voitto Saksaan - Suomeenkin 4,8 miljoonan potti9.5.2025 22:02:03 EEST | Tiedote
Perjantain Eurojackpotissa löytyi yksi ainoa täysosuma, jolla Saksaan matkasi 120 miljoonan euron megavoitto. Suomeen osui tänään 4,8 miljoonan euron voitto 5+1 -oikein rivillä.
Eurojackpotin potissa tänään 120 miljoonaa euroa – Suurin Suomeen osunut voitto on 91,9 miljoonaa9.5.2025 07:55:30 EEST | Tiedote
Eurojackpotissa on tänä iltana huima 120 miljoonan euron potti. Toisen voittoluokankin pottikin kasvaa illalla jo noin 21 miljoonaan euroon.
Vain yksi 13 oikein tulos - Vakiosta 200 000 euroa Helsinkiin7.5.2025 15:43:41 EEST | Tiedote
Lauantain Vakiosta löytyi yksi täysosuma. Nettipelaaja Helsingistä voitti ainoalla 13 oikein -tuloksella 200 000 euron takuupotin.
Kaikki tai ei mitään -pelistä täysosuma Kaarinaan7.5.2025 13:54:48 EEST | Tiedote
Kaikki tai ei mitään -pelin arvonnassa löytyi maanantain arvonnassa yksi 0 oikein -tulos, jolla onnekas pelaaja nappasi 125 000 euron voiton.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme