Kulttuurilautakunnan päätöksiä 20.9.2022
Kulttuurilautakunnan lausunto Kulttuurikeskuksen teatterin hankesuunnitelmasta
Kulttuurilautakunta antoi lausunnon 6.9.2022 päivätystä Kulttuurikeskuksen teatterin hankesuunnitelmasta.
Lausunnossaan lautakunta muun muassa pitää tärkeänä, että hankkeen rinnalla toteutetaan kulttuurikeskuksen peruskorjaus. Lisäksi kulttuurilautakunta edellyttää lausunnossaan, että kulttuurikeskuksen nykyisten toimijoiden väistötilatarpeiden laajuus selvitetään mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tarvittavien väistötilojen hankkimiseksi.
Vuoden 2023 Espoo-strategian linjaukset ja tavoitteet sekä talousarvioehdotus ja vuosien 2024–2025 taloussuunnitelma
Kulttuurilautakunta päätti tehdä vuoden 2023 talousarviota ja vuosien 2024–2025 taloussuunnitelmaa koskevan esityksen kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksen valmistelua varten.
Kulttuurilautakunnan lausunto Tilapalvelut-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2023–2031
Kulttuurilautakunta päätti antaa osaltaan lausunnon Tilapalvelut-liikelaitoksen investointiesityksestä vuosille 2023–2031 (valmistelutilanne 30.8.2022) esityksen mukaisesti.
Kirjastopalveluverkko ja asiakasvaikuttavuus
Kulttuurilautakunta merkitsi tiedoksi kaupunginkirjaston asiakasvaikuttavuus ja palveluverkko -selvityksen.
Konsulttiyritys FCG:n tuella kevään 2022 aikana tehty selvitys käsittelee kirjastopalveluiden vaikuttavuutta, tasapuolisuutta ja palvelutasoa ja on tarkoitettu päätöksenteon ja kirjastopalveluiden kehittämisen tueksi.
Kulttuurilautakunnan vuoden 2022 talousarvion ja strategian osavuosikatsaus 2, tilanteessa 31.7.2022
Kulttuurilautakunta merkitsi tiedoksi kulttuurin tulosyksikön talousarvion, strategian osavuosikatsaus 2:n.
Kulttuurin projektiavustukset ja taideapurahat vuodelle 2022, erä 4
Kulttuurilautakunta päätti myöntää projektiavustuksia yhteensä 55 500 euroa sekä lyhytkestoisia taideapurahoja yhteensä 31 680 euroa.
Muut asiat
Muut asiat lautakunta päätti esityslistan mukaisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna Konttas | kulttuurilautakunnan puheenjohtaja | p. 050 533 5428
Susanna Tommila | kulttuurijohtaja | p. 043 825 5074
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Espoon kaupunki - Esbo stadPL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD
+358 9 816 21http://www.espoo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon uusivuosi 2026 tarjoaa maailmanluokan valotaidetta ja koko perheelle suunnattua ohjelmaa19.12.2025 12:17:54 EET | Tiedote
Espoon uuttavuotta juhlitaan Tapiolan keskuksen alueella keskiviikkona 31.12.2025 kello 17–22. Tapiolan Jääpuutarhassa sijaisteva valotaideteos on mahdollista kokea sekä jalkaisin että luistellen revontulten maagisen loisteen alla, kun sveitsiläisen taiteilijan Dan Acherin teos Borealis valaisee taivaan. Lisäksi Tapiolan Keskusaltaan ympäristössä ja Espoon Kulttuurikeskuksessa on paljon monipuolista ohjelmaa, kuten disko, karuselli, DJ-musiikkia sekä valo- ja mediataidetta.
Marjo Poutanen on valittu KAMU Espoon kaupunginmuseon museonjohtajaksi18.12.2025 15:26:07 EET | Tiedote
Marjo Poutanen on valittu museonjohtajaksi KAMU Espoon kaupunginmuseoon. Kaupunginmuseo kuuluu Espoon kaupungin organisaatioon ja kulttuurin tulosyksikköön.
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote joulukuu 202517.12.2025 16:35:50 EET | Tiedote
Espoon väkiluku oli lokakuun 2025 lopussa ennakkotietojen mukaan 325 510. Etenkin pitkäaikais- ja nuorisotyöttömyys kasvoivat voimakkaasti. Eetvartti 4/2025 toimintaympäristökatsaus julkaistu.
Vuoden 2026 taiteilija-apuraha myönnettiin sirkustaiteilija Kalle Niolle17.12.2025 10:10:12 EET | Tiedote
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päätti vuoden viimeisessä kokouksessaan toiminta- ja vuosiavustuksista aluenuorisojärjestöille, ammatillisille taide- ja kulttuuriyhteisöille, taiteen perusopetuksen oppilaitoksille, taide- ja kulttuuriyhdistyksille sekä kotiseutuyhdistyksille vuodelle 2026. Vuoden 2026 taiteilija-apuraha myönnettiin ensimmäistä kertaa sirkustaiteilijalle.
Kaupunginhallitus: Espooseen uusi rekrytointituki vuodelle 202615.12.2025 19:48:30 EET | Tiedote
Espoo ottaa ensi vuonna käyttöön uuden rekrytointituen tukemaan espoolaisten nuorten ja vieraskielisten työnhakijoiden työllistymistä. Rekrytointituen kohdentamista puoltaa se, että nuorten ja vieraskielisten työttömyys on kasvanut, mikä edellyttää vaikuttavia, kohdennettuja toimia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme