Vaasan uudeksi nuorisotoimenjohtajaksi on valittu Mika Pietilä
15.9.2022 16:37:03 EEST | Vaasan kaupunki - Vasa stad | Tiedote

Pietilä aloittaa työssään marraskuun alussa.
- Vaasassa tehdään hyvää nuorisotyötä monipuolisesti erilaisin menetelmin ja monipaikkaisesti. Odotan mielenkiinnolla ja avoimin mielin, että pääsen syventymään vaasalaiseen nuorisotyöhön ja nuorten ajatuksiin nuorisotyön palveluista ja toiminnasta, kertoo Pietilä.
Hakemuksia virkaan saapui kuusi ja haastatteluun kutsuttiin neljä hakijaa.
Koulutuslautakunnan jäsenistä, sivistystoimen toimialan edustajista sekä henkilökunnan edustajasta koostunut haastatteluryhmä ehdotti lautakunnalle yksimielisesti nuorisotoimenjohtajaksi Mika Pietilää. Lautakunta valitsi Pietilän haastatteluryhmän arvion perusteella.
Pietilä on yhteiskuntatieteiden maisteri nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen maisteriohjelmasta.
- Lisäksi olen valmistunut yhteisöpedagogiksi (AMK) ja nuoriso- ja vapaa-aikaohjaajaksi ja suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon. Tällä hetkellä vahvistan osaamistani ammatillisen opettajan tutkintoa suorittamalla.
Vaasan nykyinen nuorisotoimenjohtaja Tuula Ahonpää siirtyy eläkkeelle 1.10. alkaen.
Kokkolan kasvatille Vaasa on tuttu vapaa-ajan kohde
Kokkolasta kotoisin olevalla ja Oulussa tällä hetkellä asuvalla Pietilällä on pitkä kokemus nuorisotyöstä ja nuorisopolitiikasta.
- Olen aloittanut vuonna 1996 nuorisotyössä ja toiminut erilaisissa nuorisotyön tehtävissä. Olen toiminut kerho-ohjaajana, nuoriso-ohjaajana, tietopalveluohjaajana, suunnittelijana, projektipäällikkönä ja erityisasiantuntijana, Pietilä kertoo.
Viimeisimpänä Pietilä on työskennellyt Oulun kaupungin nuorisopalveluiden palveluksessa, nuorisotyön valtakunnallisessa osaamiskeskuksessa.
Vaasa on Pietilälle tuttu muun muassa yhteistyökuvioiden kautta.
- Nykyisessä toimessani olen saanut työskennellä Vaasan nuorisopalveluiden kanssa yhteistyössä erilaisissa hankkeissa, samoin työskennellessäni Kokkolan kaupungilla. Ja nuoruusvuosina Vaasa oli kokkolalaiselle nuorelle mieluinen vapaa-ajan matkakohde, Pietilä kertoo.
Yhteyshenkilöt
Christina KnookalaSivistystoimen johtaja - Bildningsdirektör
Puh:+358 40 556 5011christina.knookala@vaasa.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Musikalfavoriter och klassiker i traditionell valborgskonsert24.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Vi bjuder på feststämning under Vasa stadsorkesters traditionella valborgskonsert, som äger rum i stadshuset på valborgsafton den 30.4 kl. 19 efter kransnedläggningen vid Topelius-statyn.
Musikaalisuosikkeja ja klassikoita perinteisessä vappukonsertissa24.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Juhlatunnelma on taattu Vaasan kaupunginorkesterin perinteisessä vappukonsertissa, joka järjestetään kaupungintalolla aattoiltana 30.4. klo 19 Topelius-patsaan lakituksen jälkeen.
Friluftsdag i Metviken öppnar cykelveckan i Vasa – veckan fylld av program med cykeltema23.4.2026 14:49:00 EEST | Pressmeddelande
I maj är det åter dags för den riksomfattande cykelveckan. I Vasa inleds veckan fredagen den 8 maj med hela familjens friluftsdag som ordnas i Metvikens aktivitetspark. Under veckan invigs en ny rastplats och naturstig i Golkas, cyklister bjuds på gratis frukost och en gemensam cykeltur till Molnträsket ordnas.
Onkilahden ulkoilupäivä käynnistää pyöräilyviikon Vaasassa – viikko täynnä pyöräilyaiheista ohjelmaa23.4.2026 14:48:34 EEST | Tiedote
Valtakunnallista pyöräilyviikkoa vietetään jälleen toukokuussa. Vaasassa viikko käynnistyy perjantaina 8.5., kun koko perheen ulkoilupäivä valtaa Onkilahden toimintapuiston. Lisäksi viikon aikana avataan Kolkin uusi laavu ja luontopolku, tarjotaan pyöräilijöille ilmainen aamupala sekä poljetaan yhdessä Pilvilammelle.
Arbetslösheten minskade från februari i Österbottens sysselsättningsområde men långtidsarbetslösheten fortsätter att öka22.4.2026 12:55:11 EEST | Pressmeddelande
Arbetslöshetsgraden inom Österbottens sysselsättningsområde (Kaskö, Korsnäs, Laihela, Malax, Korsholm, Närpes, Nykarleby, Vasa och Vörå) var i mars fortfarande en av de lägsta i landet (7,5 %). Arbetslöshetsgraden var 0,5 procentenheter högre än för ett år sedan, men minskade med 0,3 procentenheter jämfört med februari 2026. Arbetslöshetsgraden i hela landet var i mars 12,5 % och minskade med 0,2 procentenheter jämfört med februari. Uppgifterna baserar sig på arbetsförmedlingsstatistiken som publiceras av UF-centret.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
