Suomi on systeemiajattelun koulutuksessa muita teollisuusmaita jäljessä – Pohjoismaista Ruotsi on systeemiajattelun kärjessä
16.9.2022 09:15:00 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

– Systeemiajattelun merkitys yhteiskunnassa on digitaalisuuden myötä kasvanut. Olemme koko ajan tietoinformaation keskellä mutta emme välttämättä osaa hyödyntää tietoa, tehdä johtopäätöksiä ja toimia systemaattisesti, kertoo selvitystyötä ohjannut professori Pekka Neittaanmäki.
Systeemiajattelulla tarkoitetaan tapaa tarkastella monimutkaisia ongelmia kokonaisvaltaisemmin, kuin ainoastaan yhdestä näkökulmasta niiden havaitsemiskohdassa.
– Systeemiajattelua tarvitaan yhteiskunnassa useimmilla aloilla, esimerkiksi ilmastonmuutosten, terveydenhoidon, turvallisuuden ja huoltovarmuuden hallinnassa, Neittaanmäki toteaa.
Selvityksen tehnyt tutkimusavustaja Anni Tarvainen sanoo Iso-Britannian ja Yhdysvaltojen olevan johtavia maita systeemiajattelun opetuksessa ja tutkimuksessa. Pohjoismaista systeemiajattelun opetusta löytyy eniten Ruotsista.
– Suomessa systeemitieteiden tutkinto-opetusta löytyy vain Aalto-yliopistosta Matematiikan ja systeemianalyysin laitokselta. Yksittäisiä kursseja löytyy myös Jyväskylän yliopistosta sekä LUT-yliopistosta, Tarvainen täsmentää.
Raportin julkistustilaisuutta on mahdollista seurata verkossa
Raportti julkistetaan perjantaina 16.9. klo 16–18 järjestettävässä tilaisuudessa, jossa ovat puhumassa professori Pekka Neittaanmäen lisäksi myös muun muassa turvallisuuden ja strategisen analyysin työelämäprofessori Martti J. Kari sekä kyberturvallisuuden työelämäprofessorit Martti Lehto Jyväskylän yliopistosta ja Jarno Limnéll Aalto yliopistosta.
Tilaisuutta on mahdollista seurata etänä osoitteessa https://vimeo.com/event/2430182/0a7bc02c90.
Lisätietoja:
Professori Pekka Neittaanmäki
pekka.neittaanmaki@jyu.fi
040 550 7005
Tutkimusavustaja Anni Tarvainen
anni.e.tarvainen@jyu.fi
Yhteyshenkilöt
Teemu RahikkaViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 469 9377teemu.m.rahikka@jyu.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Suomen ensimmäinen väitöskirja burleskitaiteesta: “Riisuminen paljastaa yhteiskunnan normeja”8.4.2026 06:59:00 EEST | Tiedote
Burleskissa riisuminen voi olla yhtä aikaa sekä viihdyttävä osa esitystä että harkittu teko haastaa länsimaisia kauneus- ja kehoihanteita. Tätä FM Salli-Sofia Ritola tarkastelee tuoreessa väitöskirjassaan, joka on ensimmäinen suomalaisesta burleskitaiteesta tehty väitöstutkimus. Tutkimus osoittaa, että suomalainen burleski sekä hyödyntää että haastaa länsimaisia kauneus- ja kehoihanteita tehden siitä myös poliittisen teon.
Väitös: Puupohjaisten innovaatioiden mahdollisuudet nähdään merkittävinä, mutta potentiaalin toteutuminen vaatii tukea7.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
KTM Venla Wallius tarkastelee Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun yritysten ympäristöjohtamisen väitöstutkimuksessaan erilaisten toimijoiden näkemyksiä puupohjaisista innovaatioista ja niiden mahdollisuuksista osana kestävyyssiirtymää. Tutkimuksen mukaan useat sidosryhmät näkevät puupohjaisilla innovaatioilla olevan monia mahdollisuuksia kestävyyssiirtymän edistämisessä, mutta potentiaalin toteutuminen edellyttää lisää investointeja, tutkimusta, läpileikkaavaa yhteistyötä toimijoiden välillä, viestintää sekä poliittista tukea.
Lasten ulkoilu ja useamman lajin harrastaminen vähentyvät jo ensimmäisten kouluvuosien jälkeen7.4.2026 08:34:32 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston tuore väitöstutkimus osoittaa, että lasten ulkoilun määrä ja monilajinen liikuntaharrastaminen ovat korkeimmillaan alakoulun alkuvuosina. Tämän jälkeen liikunnan määrä vähenee ja harrastaminen keskittyy yhä enemmän yhteen lajiin. Kuitenkin juuri omatoiminen ulkoilu yhdistettynä monilajiseen harrastamiseen tukee parhaiten lasten fyysistä aktiivisuutta, fyysistä kuntoa ja motorisia taitoja.
“Ai tässä on undertrå?” Doktorsavhandling visar att användning av dialekt, standardsvenska och finska kan till och med stödja lärandet7.4.2026 07:32:00 EEST | Tiedote
I finlandssvenska skolor används standardspråk, dialekt och finska, och denna språkliga överlappning kan till och med stödja lärandet. I sin doktorsavhandling undersöker fil.mag. Paulina Nyman-Koskinen hur interaktionen i en klass formas när språk sammanflätas. Studien belyser en verklighet som präglar många finlandssvenska skolor, men som sällan har undersökts.
Miljoonarahoitus vaihdevuositutkimukseen Jane ja Aatos Erkon säätiöltä2.4.2026 09:31:43 EEST | Tiedote
Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt 1,017 miljoonan euron rahoituksen Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimukselle. Apulaisprofessori Eija Laakkosen hanke tutkii vaihdevuosien keskeistä mutta vielä puutteellisesti ymmärrettyä ilmiötä: estrogeenin vähenemisen vaikutuksia naisten sydän- ja aineenvaihduntaterveyteen, hermoston ja rasvakudoksen toimintaan, kehonkoostumukseen ja elämänlaatuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
