Pohjois-Suomen ETNO haastaa kasiluokkalaiset keskittämään voimansa hyvään (Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu)

Haasteeseen voi osallistua joko luokkana tai kouluna. Kaikkien teeman käsittelyyn osallistuneiden kesken arvotaan kolme voittajaa, jotka palkitaan. Haastekampanjaan voi osallistua ottamalla teema esille yhdessä tai useammassa oppiaineessa. Oppitunnilla voidaan esimerkiksi pohtia mitä yhdenvertaisuus tarkoittaa tai miten jokainen voi huomioida eri vähemmistöjen edustajat omassa toiminnassaan, koulussa, harrastuksissa ja arjessa.Kasiluokkalaiset voivat ideoida, miten meidän tulisi toimia rasismia vastaan ja miten voimme varmistaa, että jokaisella on oikeus kuulua joukkoon. Luokassa voidaan myös pohtia, miten lisätään kaikkien yhteenkuuluvaisuuden ja turvallisuuden tunnetta.
Teeman käsittelytavan luokka tai koulu voi ideoida itse. Pohjois-Suomen ETNOlle toimitetaan teeman käsittelystä raportti, jossa kerrotaan mitä tehtiin, minkälaisia ajatuksia aihe herätti ja seurasiko teeman käsittelystä jotain.
Pohjois-Suomen ETNO toivoo kampanjan tukevan yhdenvertaisuus ja osallisuustyötä kouluissa ja herättelemään nuoret ajattelemaan moninaisuutta sekä omaa rooliaan vuorovaikuttajina. Kampanja tukee myös koulurauhaohjelman vuoden koulurauhateemaa ”Kaikille kaveriksi – Vän med alla”, jolla halutaan vähentää lasten yksinäisyyttä.
Fakta
- Valtakunnallisen neuvottelukunnan lisäksi toimii seitsemän alueellista ETNOa
- ETNOn toiminnasta säädetään valtioneuvoston asetuksella (771/2015)
- ETNOn toimikausi kestää neljä vuotta kerrallaan
- Alueelliset ETNOt toimivat alue- ja paikallistasolla eri tahoja yhdistävänä aloitteellisena asiantuntija-, yhteistyö- ja vuoropuheluelimenä
- Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla toimii alueiden yhteinen Pohjois-Suomen ETNO
- Pohjois-Suomen ETNOssa on edustettuna Etnika Kainuu ry, Kainuun Nuotta ry, Monikulttuuriset siskot ry, Oulun Nuorten Naisten Kristillinen yhdistys, Suomen Arabialainen Kulttuuri ry, Raahen monikulttuurinen yhdistys TOIVO ry, Suomi-Venäjä seura ry, Kainuun ELY-keskus, Kajaanin kaupunki, Kalajoen kaupunki, Kuusamon kaupunki, Oulun kaupunki, Pohjois-Suomen AVI, Akava ry, Maahanmuuttajien yhdistys Matushka ry, Oulun kaupungin maahanmuuttajaneuvosto, SAK ry, Suomen Punaisen Ristin Oulun piiri ja Vuolle Setlementti ry
- Pohjois-Suomen ETNOn toimintaa koordinoi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maahanmuuttopäällikkö Hanna Määttä, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat

Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Joulunajan ilmaismatkat paikallisliikenteissä (Etelä-Savo, Pohjois-Savo)19.12.2025 09:38:33 EET | Tiedote
Matkustaminen Iisalmen, Pieksämäen ja Varkauden paikallisliikenteissä on kaikille ilmaista 22.-23.12.2025.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Suomen Erityisjäte Oy:n suunnitteleman Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajennuksen YVA-ohjelmasta, Pori19.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen Erityisjäte Oy on toimittanut 10.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajentamista.
Tillstånds- och tillsynsverket som tillhör de största ämbetsverken i Finland inleder sin verksamhet den 1 januari 202618.12.2025 14:05:23 EET | Pressmeddelande
Det nya sektorsövergripande Tillstånds- och tillsynsverket inleder sin verksamhet i början av 2026. Valviras, regionförvaltningsverkens och NTM-centralernas verksamhet upphör. I fortsättningen sköter Tillstånds- och tillsynsverket de tillstånds-, styrnings- och tillsynsuppgifter som hittills har skötts vid regionförvaltningsverken, NTM-centralernas ansvarsområden för miljö och naturresurser och Valvira.
Suomen suurimpiin virastoihin kuuluva uusi Lupa- ja valvontavirasto aloittaa 1.1.202618.12.2025 14:02:38 EET | Tiedote
Uusi monialainen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa vuoden 2026 alussa. Valviran, aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten toiminta päättyy. Lupa- ja valvontavirasto hoitaa jatkossa niitä lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä, joita on tähän asti hoidettu aluehallintovirastoissa, ELY-keskusten ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueilla ja Valvirassa.
Projektansökan som gäller utvecklingsprogrammet för växtunderlags- och ströproduktion är nu öppen18.12.2025 10:00:44 EET | Pressmeddelande
NTM-centralen i Södra Österbotten (fr.o.m. 1.1.2026 Livskraftscentralen i Södra Österbotten) har öppnat en ny finansieringsansökan för tiden 15.12.2025 – 15.2.2026. För ansökan har reserverats cirka 800 000 euro. Finansieringen beviljas av jord- och skogsbruksministeriet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
