Helsinkiläiset innostuivat maalämmöstä – kiinnostus energiaremonttien tekemiseen kasvaa
19.9.2022 12:09:28 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Energiaremontilla tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla parannetaan rakennuksen energiatehokkuutta tai otetaan käyttöön uusiutuvaa energiaa. Taloyhtiössä energiaremontti voi tarkoittaa esimerkiksi lämmöntalteenottojärjestelmän asentamista, maalämmön käyttöönottoa tai julkisivu- tai ikkunaremontin yhteydessä tehtäviä lämmöneristyksen parannuksia.
Energiaremontin avulla on parhaimmillaan mahdollista jopa puolittaa taloyhtiön lämmityskulut ja vähentää siten merkittävästi asumiskustannuksia. Suurinta taloudellista hyötyä energiaremonteista saadaan yleensä ennen 2000-lukua valmistuneissa kerrostaloissa.
"Kaikki eivät tiedä, että energiaremontti on monesti mahdollista toteuttaa niin, ettei yhtiövastiketta tarvitse nostaa missään vaiheessa remontin takia, vaan syntyvillä säästöillä rahoitetaan koko remontti. Pienentynyt lämmityslasku alkaa ajan myötä tuottaa säästöjä, ja asunnon arvokin kasvaa", taloyhtiöiden energianeuvonnasta vastaava tiimipäällikkö Aleksi Heikkilä kertoo.
Helsingin rakennusvalvontaan perustettiin viime vuonna uusi energia-asiantuntijoiden tiimi, jonka tehtävänä on antaa taloyhtiöille puolueetonta neuvontaa energiaremonttien edistämisessä. Tiimipäällikkö Heikkilän mukaan asiantuntijan voi pyytää esimerkiksi taloyhtiön hallituksen kokoukseen keskustelemaan siitä, mitä taloyhtiö voisi tehdä energiankulutuksensa pienentämiseksi.
”Nopeita keinoja energiankulutuksen vähentämiseen ovat esimerkiksi sisälämpötilojen laskeminen, ikkunoiden ja ovien tiivisteiden tarkistaminen ja uusiminen sekä vedenkulutuksen vähentäminen. Selvästi suurimmat säästöt saadaan kuitenkin kokonaisvaltaisemmilla energiaremonteilla”, Heikkilä sanoo.
Tuhannen maalämpökaivon ennätys rikottiin viime vuonna
Energianeuvontaa antava tiimi on saanut perustamisensa jälkeen puolentoista vuoden aikana yhteydenottoja yli 350 taloyhtiöltä. Yksi teema kiinnostaa selvästi yli muiden: ”Yleisin kysymys tällä hetkellä on, onko taloyhtiössä mahdollista ottaa käyttöön maalämpö ja olisiko se taloudellisesti kannattavaa”, Heikkilä kertoo.
Kiinnostus maalämpöön näkyy myös tekoina. Helsinkiläisille rakentajille on myönnetty tänä vuonna ennätysmäärä lupia maalämpö- eli energiakaivojen poraamiseen.
Syyskuun puoliväliin mennessä maalämpökaivohankkeisiin oli myönnetty 256 lupaa, kun viime vuoden kokonaismäärä oli 241. Jo vuosi 2021 oli ennätyksellinen, sillä Helsinkiin porattiin ensi kertaa yli tuhat uutta maalämpökaivoa. Yhden asuinkerrostalon lämmittämiseen tarvitaan tyypillisesti kymmenisen kaivoa.
Maalämpöhankkeet edistävät Helsingin pyrkimystä hiilineutraaliksi kaupungiksi, ja maalämmöllä on tarkoitus kattaa Helsingin lämmitystarpeesta 15 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Vuoden 2021 lopussa maalämmön osuus Helsingin lämmitysenergiasta oli vielä alle kaksi prosenttia.
Maalämpöremonttien edistämiseksi Helsinki päätti aiemmin tänä vuonna, että taloyhtiöt voivat tietyin ehdoin sijoittaa maalämpökaivoja kaupungin omistamille alueille, jos tila yhtiön omalla tontilla ei riitä.
Taloyhtiöillä on ratkaiseva rooli Helsingin ilmastotyössä
Koska Helsinki on hyvin kerrostalovaltainen, taloyhtiöiden energiatehokkuudella ja energiaremonteilla on suuri merkitys Helsingin ja koko Suomen päästöjen vähentämisessä ja ilmastonmuutoksen hillinnässä. Rakennusten energiankäyttö on Suomen suurin hiilidioksidipäästöjen lähde, ja energiaremontti on suurin ilmastoteko, jonka taloyhtiö voi tehdä.
Jotta Helsinki saavuttaa tavoitteensa hiilineutraaliudesta vuoteen 2030 mennessä, taloyhtiöissä pitäisi saada aloitettua satoja energiaremonttia vuosittain. Kaupunki kampanjoi ja kannustaa tänä syksynä kaikkia taloyhtiöitä selvittämään, millaisista energiansäästötoimenpiteistä olisi yhtiölle hyötyä.
Energiatehokkuuden parantaminen on keskeinen tavoite myös kaikessa Helsingin kaupungin omassa uudis- ja korjausrakentamisessa. Kaupungin omistamat rakennukset muodostavat noin kuudesosan Helsingin rakennuksista.
Lisätietoja:
Hel.fi/energiaremontti
Hel.fi/energirenovering
#HEL2030
#HiilineutraaliHelsinki
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taloyhtiöiden energianeuvonta, Helsingin kaupunki
Aleksi Heikkilä, tiimipäällikkö
Puh. 09 310 15935 ja 040 540 3642
aleksi.heikkila@hel.fi
Hiilineutraali Helsinki -päästövähennysohjelma
Kaisa-Reeta Koskinen, ilmastoyksikön päällikkö
puh. 040 704 5057
kaisa-reeta.koskinen@hel.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Kruunusillat-raitiotie aloittaa koeajot Suomen pisimmällä sillalla16.3.2026 12:29:13 EET | Tiedote
Kruunuvuorensillalla aloitetaan koeajot raitiovaunulla tiistaina 17. maaliskuuta. Sillan koeajojen jälkeen koeajoja ajetaan koko Kruunusillat-raitiotien reitillä Hakaniemen ja Laajasalon Yliskylän välillä.
Kaupunki selvittää häiriötilannetta Kyläsaaren lumenvastaanottopaikalla13.3.2026 10:58:52 EET | Tiedote
Kyläsaaren lumenvastaanottopaikalla on havaittu merkittävä poikkeama sulatusvesien purussa. Vastaanottopaikalle ei tule vettä normaalisti purkuputken kautta, ja on mahdollista, että vettä on ohjautunut hallitsemattomasti maaperään.
Förnyelsen av Brunnsgatan förändrar området till en inbjudande huvudentré till Helsingfors13.3.2026 10:10:13 EET | Pressmeddelande
Förändringarna förbättrar områdets trivsel och säkerhet samt möjliggör smidiga byten mellan olika trafikformer. I förnyelsen värnas områdets kulturhistoriska särdrag och man förbereder sig för de extrema väderfenomen som orsakas av klimatförändringen. Invånarna har möjlighet att kommentera planer fram till den 31 mars.
Kaivokadun uudistus muuttaa alueen kutsuvaksi Helsingin pääsisäänkäynniksi13.3.2026 10:10:13 EET | Tiedote
Kaivokadulla tehtävät muutokset parantavat alueen viihtyisyyttä ja turvallisuutta sekä mahdollistavat sujuvat vaihdot eri liikennemuotojen välillä. Uudistuksessa vaalitaan alueen kulttuurihistoriallisia ominaispiirteitä ja varaudutaan ilmastonmuutoksen aiheuttamiin sään ääri-ilmiöihin. Alueen suunnitelmista voi antaa palautetta maaliskuun loppuun asti.
Ny detaljplan för Stansviksberget: sex hus planeras att byggas i stället för 2713.3.2026 09:24:38 EET | Pressmeddelande
Stansviksbergets område i Kronbergsstranden har under de senaste åren varit föremål för naturrelaterade tvister. I det nya planutkastet föreslås att den planerade byggnationen i det skogiga området minskas avsevärt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

