Kruunusillat-raitiotieyhteyden kolmannen sillan rakentaminen aloitetaan

Merihaansillan rakentaminen aloitetaan vasta nyt, koska sen valmistumisaikataulu on sidoksissa Hanasaaren hiilivoimalan toiminnan alasajoon.
Väylä on huviveneilijöiden käytössä vielä kesäkauden 2023.
Molemmilta rannoilta samaan aikaan
Sillanrakennustöitä on jo kesän ja syksyn aikana valmisteltu Nihdissä esimerkiksi purkamalla vanhoja laiturirakenteita ja porapaaluttamalla uutta rantamuuria. Syys-lokakuun vaihteessa sillan maatukien rakentaminen aloitetaan samaan aikaan sekä Nihdissä että Merihaassa.
Myös työsillan rakentaminen aloitetaan alkutalven aikana molemmilta rannoilta. Työsilta on väliaikainen rakenne, jolta käsin varsinaista siltaa rakennetaan.
Merihaansilta muodostuu neljästä eri lohkosta, ja noin 70-metriset päätylohkot pyritään saamaan talven aikana valmiiksi. Sen jälkeen jatketaan työsillan tekoa siten, että se valmistuu veneilykauden päätyttyä lokakuussa 2023.
Merihaansillan ollessa osa Kruunusillat-raitiotieyhteyttä sen katsotaan valmistuvan samaan aikaan kuin koko Kruunusillat-raitiotien: tavoite on, että matkustajaliikenne alkaa kaikilla silloilla vuonna 2027.
Meluavia työvaiheita luvassa
Sekä maatukien että työsillan rakentaminen vaatii lyönti- ja porapaalutusta. Nämä työt jatkuvat lokakuusta alkuvuoteen 2024, mutta eivät yhtäjaksoisina. Esimerkiksi 15.4.-31.7.2023 paalutuksesta pidetään pitkä tauko meriluonnon vuoksi.
Työsillan rakentamisesta aiheutuu enemmän melua kuin varsinaisen sillan rakentamisesta. Se on suurempi kuin varsinainen silta ja sen täytyy kantaa isoja työnaikaisia kuormia, kuten raskaita työkoneita.
Varsinaisen sillan valmistuttua työsilta puretaan pois, ja kaikki sen paalut nostetaan merestä ylös.
Matalaa ja linjakasta
Merihaansilta on suunniteltu matalaksi, laiturimaiseksi sillaksi, joka peittää mahdollisimman vähän merinäköalaa. Siten se istuu tyylillisesti Hakaniemen alueen uudistuvaan ilmeeseen, sillä myös uusi Hakaniemensilta on muotokieleltään matala ja linjakas.
Samalla Merihaansilta on tietysti yhtenäinen osa Kruunusillat-raitiotieyhteyttä, josta on tulossa pääkaupunkiseudun ja ehkä koko Suomen upein, jopa nähtävyydenomainen merellinen joukkoliikennereitti.
Muiden Kruunusiltojen tavoin Merihaansilta on tarkoitettu raitiovaunuliikenteen lisäksi jalankululle ja pyöräilylle.
Muutamia erikoisuuksia
Merihaansillan rakentamiseen liittyy muutama erikoisuus. Matala, laiturimainen rakenne on tavallaan jo itsessään erikoista. Silta rakennetaan betonilaattasiltana, eikä palkkisiltana, mikä olisi yleisempi sillanrakennustapa.
Sillan ollessa alituskorkeudeltaan vain 2,5 metriä, sen Nihdin puoleiseen reunaan rakennetaan ajoneuvonosturien avulla avattava osuus. Aukko voidaan avata vain poikkeustapauksissa.
Sillan suunnittelussa ja rakentamisessa varaudutaan lisäksi Hiilisatamansillan rakentamiseen. Hiilisatamansilta on Hanasaareen menevä haara, joka lähtee Merihaansillan kupeesta.
Hiilisatamansillan rakentamisesta ei ole vielä tehty päätöstä. Se on kytköksissä Hanasaaren alueen muuhun kehitykseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jani KiiliKruunusillat-allianssin osaprojektipäällikkö
Puh:0505600599jani.kiili@yit.fiKuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kruunusillat-raitiotie
Kruunusillat-raitiotie yhdistää Laajasalon, Korkeasaaren ja Kalasataman Helsingin keskustaan. Samalla se luo uuden merellisen reitin myös pyöräilijöille ja jalankulkijoille.
Tavoitteena on aloittaa raitiotien matkustajaliikenne Laajasalon ja Hakaniemen välillä vuonna 2027. Hakaniemen ja keskustan välisen osuuden rakentamisaikataulua ei ole vielä päätetty. Lisäksi Laajasalossa ns. Yliskylän lenkin toteuttamista tutkitaan.
Kruunusillat-raitiotie toteutetaan kahden urakkamuodon yhdistelmänä: Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan väliset kaksi siltaa, eli Finkensilta ja Kruunuvuorensilta, sekä Korkeasaaren maarakennus toteutetaan kokonaisurakkana. Kruunuvuorensillasta, noin 1200 metriä, tulee Suomen pisin silta.
Yhteyden muu rakentaminen tehdään puolestaan allianssimallilla. Allianssiin sisällytetään myös yhteyden varrella olevia muita maarakennus-, kadunrakennus- ja kunnallisteknisiä töitä. Yksi tällainen työ on uuden Hakaniemensillan rakentaminen ja vanhan purkaminen.
Kruunusillat-allianssin osapuolet ovat Helsingin kaupunki, YIT Suomi Oy, NRC Group Finland Oy, Ramboll Finland Oy, Sweco Infra & Rail Oy ja Sitowise Oy. Kruunusillat-kokonaisurakan urakoitsijat ovat YIT Suomi Oy ja Kreate Oy.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Gatorna i Gloet och Gardesstaden utvecklas - planer för grönska och lugnare tomtgator24.10.2025 10:49:43 EEST | Pressmeddelande
En plan för Gloet och Gardesstaden bereds. Målet med planen är att förbättra trafikens smidighet samt trivseln och grönskan. Planen preciserar den trafiksystemplan för stadskärnan som godkändes 2024.
Kluuvin ja Kaartinkaupungin katuja kehitetään – suunnitelmissa vehreyttä ja rauhallisempia tonttikatuja24.10.2025 10:49:43 EEST | Tiedote
Kluuviin ja Kaartinkaupunkiin valmistellaan suunnitelmaa, jolla tavoitellaan parannuksia liikenteen sujuvuuteen sekä viihtyisyyteen ja vehreyteen. Suunnitelma tarkentaa vuonna 2024 hyväksyttyä ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelmaa.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 23.10.202523.10.2025 18:34:53 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 23.10.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 6.11.2025
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 21.10.202521.10.2025 18:37:55 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 21.10.2025. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Detaljplanen för Hamntunneln är klar – reviderat planförslag till beslutsfattande17.10.2025 11:10:41 EEST | Pressmeddelande
Detaljplanläggningen av Hamntunneln från Västra hamnen till Västerleden är nu inne på slutrakan. Tunneln förbättrar trafikflödet på Busholmen och i södra Helsingfors samt frigör områden i Södra hamnen för stadsbornas användning. Stadsmiljönämnden behandlar det reviderade planförslaget den 21 oktober.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme