Pullonkerääjä on dekkarikuningatar Outi Pakkasen 30. romaani!

Sateinen, pimeä marraskuu ei haittaa Isabella Haapasta. Hän rakastaa puistoja, joiden varjoissa voi tarkkailla ihmisiä. Usein hän havaitsee pitkän, laihan pojan keräilemässä pulloja ja tölkkejä. Pojan mustaa maskia koristaa luurangon kuva. Kuka nuorimies oikein on? Sen Isabella tahtoo selvittää.
17-vuotias Amos Skog haaveilee kuvataiteilijan urasta, mikä ei puhuttele hänen menestyneitä vanhempiaan. Isoisä, vanha teollisuusneuvos, on hänen tärkein ihmisensä.
Kertomuksen käänteissä on mukana Anna Laine, joka on ison ratkaisun kynnyksellä. Mutta siitä ei mäyräkoira Justiina tiedä mitään.
Outi Pakkanen (s. 1946) on suomalaisen jännitykirjallisuuden suurimpia tähtiä. Koulutukseltaan hän on ekonomi. Pakkasen keskeisin romaanihahmo on rikoksia ratkova helsinkiläisgraafikko Anna Laine, joka seuraa silmä kovana myös kaupunkikuvan muutoksia. Jännitysromaaneiden lisäksi Pakkanen on julkaissut elämäkerrat Emmi Jurkasta ja Aino Acktésta.
Pakkasen jännäreitä on käännetty tähän mennessä saksaksi ja tsekiksi. Hän on saanut Suomen Dekkariseuran Hornanlinna-kunniakirjan pitkäaikaisesta urastaan. Vuonna 2010 Stadin Slangi -yhdistys valitsi hänet myös Stadin friiduksi.
Pullonkerääjä ilmestyy 29.9.2022.
Haastattelupyynnöt ja pdf-vedokset: jenni.heiti@otava.fi
Sähköiset ja fyysiset arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiViestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Luvassa vauhtia ja pähkähulluja hetkiä: Täältä tulevat Lokkimies ja Wonderpöllö!8.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Lokkimies ja Wonderpöllö – Pönttömörkö aloittaa uuden, hulvattoman lastensarjakuvasarjan. Kirjan takana on lasten suosikkipoliisi Isämiehen kuvittaja Kai Vaalio.
Johannes Ekholmin Päähenkilö on intensiivinen yhden vuorokauden romaani nykyihmisen tunne-elämästä7.5.2025 14:33:40 EEST | Tiedote
Johannes Ekholmin neljäs romaani Päähenkilö pureutuu nykyihmisen tunnepuheeseen, kiintymyssuhteisiin ja elämänhallintaan.
Oletko valmis äkkilähtöön, joka saa sinut välittömästi hyvälle tuulelle?7.5.2025 10:03:37 EEST | Tiedote
Mirella Mäkilän vauhdikas ja riemastuttava uutuusromaani kuljettaa lukijan jälleen aurinkoiselle Tampereelle. Suosittelemme kerrospukeutumista ja passin ottamista mukaan, sillä pulmia pakoillessa saatetaan päätyä yllätyslomalle vähän kauemmaksikin.
Lulan uusi lapio on suloinen kuvakirja siitä, kuinka pienet asiat voivat olla lapselle maailman suurimpia7.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Minna Vaarman ja Eveliina Netin herkkä ja tunnelmallinen teos kuvaa lapsen näkökulmasta myös ystävyyssuhteiden syntymistä leikin ja jakamisen kautta.
Dramaturgi Elli Salon esikoisromaani Keräilijät tutkii historian haamuja ja nykyhetken jännitteitä6.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Elli Salon häikäisevän omaääninen esikoisromaani Keräilijät kertoo kolmen naisen tarinan Kainuun perukoilla. Villieläinkuvaaja Ani, kirjastohoitaja Ljudmila ja arkeologi Heini kohtaavat elämänsä kriisit ja yhteiskunnalliset murrokset pohjoisen luonnon keskellä. Tragikoominen ja koskettava teos tutkii perinnön, selviytymisen ja elämän merkityksellisyyden teemoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme