Aluehallintovirastot valmistautuvat asiakas- ja potilasturvallisuuslain määrittämien uusien tehtävien hoitoon
Asiakas- ja potilasturvallisuuslain suomat keinot ovat viimesijaisia. Niitä käytetään vain silloin, kun asiakkaiden tai potilaiden hengen vaarantumista tai terveyden vakavaa vaarantumista ei työtaistelutoimien aikana voida muilla keinoin estää. Väliaikainen laki tuli voimaan tiistaina 20.9. Sen aluehallintovirastoille määrittämät tehtävät ovat:
- Jos työnantaja ja työntekijäjärjestöt eivät pääse sopimukseen suojelutyöstä ja vaarana on, että asiakkaiden tai potilaiden henki vaarantuu tai terveys vaarantuu vakavasti, aluehallintovirasto voi työnantajan hakemuksesta siirtää tai keskeyttää lakon tai joukkoirtisanoutumisen. Myös lakon osittainen keskeyttäminen on mahdollista. Aluehallintovirasto voi siirtää tai keskeyttää työtaistelun enintään neljä kertaa ja viikoksi kerrallaan.
- Jos työntekijäjärjestöön kohdistuvat neuvotteluvelvoitteet eivät ole riittäviä asiakkaiden tai potilaiden hengen vaarantumisen tai terveyden vakavan vaarantumisen estämiseksi eikä työnantajalla ole muita käytettävissä olevia keinoja, aluehallintovirasto voi työnantajan hakemuksesta määrätä työtaisteluun osallistuvan työntekijän työskentelemään ammattitaitoaan vastaavissa tehtävissä työnantajan toimintayksikössä.
- Jos näistä edellä mainituista keinoista huolimatta asiakkaiden tai potilaiden henki vaarantuu tai terveys vakavasti vaarantuu työtaistelutoimenpiteiden takia, aluehallintovirasto voi määrätä asiakas- ja potilasturvallisuustyöhön työntekijän, joka on irtisanoutunut työtaistelutoimenpiteenä.
Aluehallintovirastot valmistelevat uusiin tehtäviin liittyviä prosesseja ja tekevät priorisointeja muiden tehtäviensä osalta. Aluehallintovirastot toivovat, että työehtosopimusneuvotteluissa saavutettaisiin sovinto, eikä laissa tarkoitettuja määräyksiä tarvittaisi.
Asiakas- ja potilasturvallisuuslaki on voimassa tammikuun 2023 loppuun.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
ylitarkastaja Oona Mölsä, 0295 016 592, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
aluehallintoylilääkäri Hanna-Mari Jauhonen, 0295 016 949, Itä-Suomen aluehallintovirasto
aluehallintoylilääkäri Sari Kemppainen, 0295 017 0350, Lapin aluehallintovirasto
johtaja Heikki Mäki, 0295 018 094, Lounais-Suomen aluehallintovirasto
aluehallintoylilääkäri Miia Kaartinen, 0295 018 091, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
aluehallintoylilääkäri Pasi Hirvikoski, 0295 017 598, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Den officiella badsäsongen inleddes 15.6.2025 – de allmänna badstränderna i området för Regionförvaltningsverket i Södra Finland är redo att ta emot badande19.6.2025 11:04:38 EEST | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Södra Finland har justerat förteckningen över de allmänna badstränderna inom sitt verksamhetsområde för 2025. I förteckningen över badstränder togs tre nya allmänna badstränder upp och en badstrand som tidigare tagits ur användning öppnades på nytt. I övrigt var de allmänna badstränderna desamma som året innan. I verksamhetsområdet finns det alltså nu 106 allmänna badstränder.
Virallinen uimakausi alkoi 15.6.2025 - Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueen yleiset uimarannat ovat valmiina ottamaan vastaan uimarit19.6.2025 11:04:38 EEST | Tiedote
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tarkistanut toimialueensa yleisten uimarantojen uimarantaluettelon vuodelle 2025. Uimarantaluetteloon tuli kolme uutta yleistä uimarantaa ja yksi käytöstä poistettu avattiin uudelleen. Muuten yleiset uimarannat pysyivät samoina kuin edellisenä vuonna. Toimialueella on nyt siis 106 yleistä uimarantaa.
Suhangon kaivokselle ja rikastamolle myönnettiin ympäristö- ja vesitalouslupa19.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Suhanko Arctic Platinum Oy:lle ympäristö- ja vesitalousluvan Ranualla sijaitsevalle Suhangon kaivokselle ja rikastamolle. Yhtiön on tarkoitus louhia kahdesta monimetalliesiintymästä muun muassa palladiumia, platinaa, kuparia, nikkeliä ja kultaa sisältävää malmia.
Uppgifter inom småbarnspedagogik, utbildning och kultur överförs till Tillstånds- och tillsynsverket19.6.2025 10:15:16 EEST | Pressmeddelande
Riksdagen godkände den 18.6.2025 lagen om det nya nationella Tillstånds- och tillsynsverket. Verket inleder sin verksamhet vid årsskiftet 2025–2026. Samtidigt upphör verksamheten vid regionförvaltningsverken, NTM-centralerna samt Tillstånds- och tillsynsverket för social- och hälsovården Valvira. De uppgifter inom småbarnspedagogik, utbildning och kultur som tidigare skötts av dessa myndigheter överförs till det nya verket.
Varhaiskasvatuksen, koulutuksen ja kulttuurin tehtävät osaksi Lupa- ja valvontavirastoa19.6.2025 10:15:00 EEST | Tiedote
Uutta valtakunnallista Lupa- ja valvontavirastoa koskeva laki hyväksyttiin eduskunnassa 18.6.2025. Virasto aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa. Samalla aluehallintovirastojen, ELY-keskusten sekä sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran toiminta päättyy. Virastojen varhaiskasvatusta, koulutusta ja kulttuuria koskevat tehtävät siirtyvät Lupa- ja valvontavirastoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme