Valkoposkihanhien muutto myöhässä
![Valkoposkihanhia Lieksassa 1.10.2020. Kuva: Jari Kontiokorpi / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.](/data/images/00874/cd0f5196-f735-4401-ac3b-5fbb54859bfa-w_720.jpg)
Kulunut viikko oli vähähanhinen. Ennustettua ryntäystä ei tullut viikonloppuna. Syynä olivat todennäköisesti sade ja sumu Vienanmerellä ja siitä koilliseen, sillä tuuliolot olivat suotuisat muutolle. Myös muu arktinen vesilintumuutto on ollut hyvin heikkoa.
Arktisilta alueilta on Suomeen saapunut hieman yli tuhat valkoposkihanhea, mikä on vasta promillen luokkaa koko Barentsinmeren kannasta. Syysmuuton alun viivästyminen näkyy myös Tiira-havaintopalvelun tilastoissa: Pohjois-Karjalassa on syksystä 2010 lähtien pienin yhteismäärä 20.9. asti ollut 25 000 valkoposkihanhea, kuudesti ovat luvut olleet jo satojatuhansia.
Satelliittilähettimin varustetuista valkoposkihanhistakaan ei ole vielä apua, sillä Suomeen ei ole tullut yhtään GPS-hanhea.
Miltä kuluva viikko näyttää, sitä ennustaa Ilmatieteen laitoksen tutkija Mika Rantanen:
”Aluksi syvä matalapaine on Suomen itäpuolella, ja Suomessa vallitsee pohjoisvirtaus. Viikon puolivälissä lännestä saapuu korkeapaineen selänne, ja tuulet heikkenevät. Korkeapaineen siirtyessä itään tuulet kääntyvät hiljalleen etelään/lounaaseen eli vastaiseksi. Varsinaista myötätuulivirtausta arktisille vesilinnuille ei alkuviikon jälkeen ole näköpiirissä.
Tiistai: Voimakas matalapaine on Suomen itäpuolella. Sadetta on yleisesti Venäjällä Vienanmereltä Novaja Zemljaan ulottuvalla kaistaleella. Tuulet ovat myötäisiä, mutta sade voi pidätellä ja hillitä hanhien muuttohaluja. Suomessa virtaus on pohjoisesta tai jopa luoteesta, joten jos muuttoa on, sitä voi mennä myös rajan takana. Kovassa myötätuulessa muutto mennee korkealla, osittain alapilvien yläpuolella.
Keskiviikko: Korkeapaine saapuu lännestä ja tuulet heikkenevät. Etelä- ja itäosassa maata on vielä heikkoa pohjoistuulta. Vienanmerellä matalapaine väistyy itään, ja kylmän rintaman perässä tulee kylmänpurkaus: paikoitellen jopa räntä- ja lumikuuroja.
Torstai: Viileä ja heikkotuulinen aamu. Virtaus kääntyy korkeapaineen myötä lounaaseen, mutta on torstaina vielä heikkoa. Virtaus on väärältä kantilta arktisille lajeille. Vastatuulen takia muutto voisi kulkea matalalla.
Perjantai: Korkeapaine vaikuttaa edelleen. Heikkoa etelätuulta ja poutaa. Vaikka tuuli on heikkoa, se on vastaista valkoposkihanhille.
Jatko: Näyttää että lämmintä ilmamassaa virtaa edelleen Luoteis-Venäjälle eikä mitään selkeää myötätuulipurkausta ole näkyvissä.”
Koska muuton alku on viivästynyt jo reilusti, voidaan odottaa isoa rynnistystä lähiaikoina.
Pohjois-Karjalan ELY-keskus ja BirdLife Suomi seuraavat valkoposkihanhien muuttoa
Viimevuotiseen tapaan BirdLife Suomi ja Pohjois-Karjalan ELY-keskus seuraavat valkoposkihanhen muuton etenemistä pesimäalueilta Suomeen ja siitä eteenpäin talvehtimisalueille. Suurena apuna seurannassa ovat Tiira-lintutietopalvelun lisäksi Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen sekä hollantilaistutkimuksen GPS-lähetinhanhien paikannuspalvelut. Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen tutkimusta rahoittaa ympäristöministeriö.
Lisätietoja
- Hanhitilanneraportti (birdlife.fi)
- Taustatietoa valkoposkihanhien pesimisestä (pohjoiskarjalanelykeskus.wordpress.com)
- BirdLife Suomen Tiira-lintutietopalvelu
- Valkoposkihanhi (ymparisto.fi)
- Rauhoitettujen lajien aiheuttamat vahingot - valkoposkihanhet (ymparisto.fi)
- GPS-hanhien karttaseuranta (satelliitti.laji.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Pirinen
lajivahinkokoordinaattori, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
mika.pirinen(at)ely-keskus.fi
p. 0295 026 214
Jari Kontiokorpi
suunnittelija, Pohjois-Karjalan ELY-keskus
jari.kontiokorpi(at)ely-keskus.fi
p. 050 312 8596
Kuvat
![Valkoposkihanhia Lieksassa 1.10.2020. Kuva: Jari Kontiokorpi / Pohjois-Karjalan ELY-keskus.](/data/images/00874/cd0f5196-f735-4401-ac3b-5fbb54859bfa-w_240.jpg)
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Sinilevätilanne jatkuu runsaana Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)25.7.2024 11:52:03 EEST | Tiedote
Sinilevähavainnot ovat lisääntyneet Lounais-Suomen meri- ja sisävesialueilla viime viikkoon nähden. Sekä Saaristomerellä että Selkämerellä on havaittu runsaita sinileväesiintymiä. Saaristomerellä levää on havaittu hyvin runsaissa määrin aina sisäsaaristosta ulkosaaristoon, esimerkiksi Naantalissa, Kaarinassa, Kemiönsaarella ja Paraisilla sinilevää on ollut paljon.
Sinilevätilanne heikentynyt Lounais-Suomen alueella (Varsinais-Suomi, Satakunta)18.7.2024 11:48:48 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen sinilevähavainnot ovat lisääntyneet viime viikosta satelliittikuviin ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurannan tietoihin perustuen. Sinilevää on havaittu hyvin runsaissa määrin erityisesti Saaristomeren sisä- ja välisaaristossa, mutta runsaita havaintoja on myös Selkämereltä. Suurin osa leväesiintymistä on sijainnut merialueilla, mutta myös joillakin sisävesialueilla on havaittu sinilevää.
Förbindelsebåtstrafiken till Kalvö i Borgå fortsätter från och med 18.7.17.7.2024 14:46:08 EEST | Tiedote
Den avbrutna förbindelsebåtstrafiken till Kalvö kommer att fortsätta från och med i morgon (18.7). Till alla förbindelsebåtsrutter i Borgå och Sibbo har nu hittats tillfälliga trafikanter. De tillfälliga trafikanterna fortsätter på Borgå och Sibbo rutterna tills en långvarig trafikeringslösning kan ordnas.
Yhteysalusliikenne Porvoon Kalvöhön jatkuu 18.7. alkaen17.7.2024 14:46:08 EEST | Tiedote
Porvoon yhteysalusreitin keskeytynyt liikenne Kalvöhön jatkuu huomenna (18.7.) alkaen. Kaikille Porvoon ja Sipoon yhteysalusreiteille on löydetty nyt tilapäiset liikennöitsijät. Tilapäiset palveluntuottajat jatkavat Porvoon ja Sipoon reiteillä liikennöintiä, kunnes pysyvä ratkaisu saadaan järjestettyä.
Liikennekatkos Kaitainsalmentiellä Sotkamossa17.7.2024 09:16:12 EEST | Tiedote
Maantierummun vaihtotyö katkaisee liikenteen Kaitainsalmentiellä Sotkamossa. Liikenne katkaistaan vaihtotyön ajaksi 29.7. – 7.8.2024. Liikenne ohjataan kiertoreitille, joka kulkee Ristijärventien, Kainuuntien, Pohjavaarantien, Pekkiläntien ja Hyttisentien kautta takaisin Kaitainsalmentielle. Urakoitsijana toimii Savon Kuljetus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme