Suomen Hammaslääkäriliitto ry

Suun sairauksien uusi laaturekisteri auttaa kehittämään hoidon vaikuttavuutta

Jaa
Hammaslääkäriliitto pitää THL:n uutta laaturekisteriä tärkeänä työkaluna, jonka avulla voidaan kehittää potilaiden suun terveydenhoidon laatua ja vaikuttavuutta. Suun sairaudet valittiin mukaan rekisteriin sairauksien kansanterveydellisen merkityksen perusteella. Suun ja hampaiden sairauksien hoidon laaturekisteri on osa terveydenhuollon laaturekisteriä, jota ylläpitää Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

– Tavoitteena on parantaa hoidon ja palvelujen laatua ja vaikuttavuutta. Lisäksi rekisteritietoja voidaan hyödyntää tutkimuksessa, seurannassa ja arvioinnissa. Toivomme THL:n laaturekisteristä toimivaa työkalua suun terveydenhuollon kehittämiseen, sanoo asiantuntijahammaslääkäri Anna Chainier Hammaslääkäriliitosta.

Uudet laaturekisterit tarjoavat THL:n mukaan tilastotietoa, jonka avulla voidaan esimerkiksi sujuvoittaa potilaiden hoitopolkua, vertailla ja kehittää hoitokäytäntöjä, tutkia eri hoitojen vaikuttavuutta ja turvallisuutta, kertoa hoitotuloksista avoimesti potilaille ja muille kansalaisille sekä ohjata palvelujen tuotantoa kohti laadukasta ja vaikuttavaa hoitoa. Lisäksi halutaan parantaa hoidon saatavuutta ja väestöryhmien yhdenvertaisuutta sekä kaventaa suunterveyseroja palvelujen siirtyessä hyvinvointialueille.

Suun ja hampaiden sairauksien lisäksi THL:n laaturekisteriin on valittu yhdeksän muuta sairausryhmää, esimerkiksi diabetes- ja sydänrekisteri, tehohoidon laaturekisteri ja tulehduksellisten reumasairauksien laaturekisteri. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) antoi asetuksen terveydenhuollon laaturekisterien perustamisesta syyskuun alussa.

Suunterveystiedon yhdistäminen muihin tietoihin tuo lisäarvoa

– Ensimmäinen tavoite on saada hyvä käsitys suun terveydenhuollon potilastiedon arkistoihin kertyvän tiedon laadusta, kattavuudesta ja ongelmakohdista. Olennaista on tietojen huolellinen kirjaaminen jo hoitotilanteessa, kertoo THL:n asiantuntijahammaslääkäri Ulla Harjunmaa.

Suunterveyteen vaikuttavia tekijöitä tullaan tarkastelemaan myös ristiin eri laaturekisterien välillä. Harjunmaan mukaan tieto auttaa löytämään paljon hoitoa tarvitsevia potilasryhmiä sekä kohdentamaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tehokkaimmalla tavalla. Rekisterin rakentaminen käytäntöön on vielä usean vuoden työ.

– Keskeistä on THL:n suunnitelma yhdistää Suun ja hampaiden sairauksien hoidon rekisteritietoja muista lähteistä saatavaan tietoon. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on useita asiakasryhmiä, joiden hoidon ja palvelun laadun tai vaikuttavuuden arviointia voidaan näin parantaa, painottaa Anna Chainier.

Tärkeää on huomioida myös erikoissairaanhoito ja yksityinen suun terveydenhuolto laaturekisterin kehittämisessä.

Lisäksi Hammaslääkäriliitto pitää tärkeänä, että tiedot on tarkoitus kerätä rekistereistä ilman ylimääräistä kirjaamista moniin eri tietojärjestelmiin ja ilman erillisiä tiedonpoimintoja sekä lisäkustannuksia palvelun järjestäjille ja tuottajille.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Hammaslääkäriliitto ry
Suomen Hammaslääkäriliitto ry
Malminkatu 30
00100 Helsinki

09 622 0250http://www.hammaslaakariliitto.fi

Suomen Hammaslääkäriliitto on hammaslääkärien ja hammaslääketieteen opiskelijoiden akavalainen asiantuntija- ja edunvalvontajärjestö. Liittoon kuluu noin 7400 jäsentä eli yli 90 prosenttia ammattikunnasta. Olemme mukana kehittämässä suun terveydenhuoltoa ja edistämässä suunterveyttä. Liiton tehtävänä on myös vaalia hammaslääkärien eettisiä arvoja ja edistää ammattikunnan eettistä keskustelua.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Hammaslääkäriliitto ry

Uuden Kela-korvausmallin tulee turvata potilaille vaikuttavat suun terveydenhuollon palvelut19.6.2024 12:40:36 EEST | Tiedote

Uutta Kela-korvausmallia tulee Hammaslääkäriliiton mukaan kehittää niin, että se kannustaa vaikuttavaan, säännölliseen ja ennalta ehkäisevään hoitoon sekä edistää suunterveyttä ja vähentää hoidon tarvetta. Mallin tulee parantaa hoidon saatavuutta ja helpottaa julkisen puolen hoitojonoja. Potilasturvallisuuden varmistamiseksi hammaslääkärin tulee jatkossakin päättää potilaan hammaslääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta.

Avaa suu -kampanja kannustaa nuoria aikuisia huolehtimaan suunterveydestä18.3.2024 12:38:48 EET | Tiedote

Nuorten aikuisten suunterveyteen vaikuttavat elämänvaiheen monet muutokset, kuten itsenäistyminen ja muutto omaan kotiin, varusmiespalvelu, opiskelijaelämä ja perheen perustaminen. Hammaslääkäriliiton Avaa suu -kampanja kannustaa erityisesti nuoria aikuisia pitämään huolta suunterveydestä. Kevään kampanja-aika on 18.–31.3. Suunterveyspäivää vietetään vuosittain 20. maaliskuuta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye