Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

On aika tehdä esitykset vuoden 2023 äitienpäivän kunniamerkkien saajista

Jaa
Aluehallintovirastot pyytävät 4.11.2022 mennessä esitykset toimialueiltaan vuoden 2023 äitienpäivän kunniamerkkien saajiksi. Kunniamerkin voi saada 40 vuotta täyttänyt biologinen äiti, adoptioäiti tai sijaisäiti. Lasten lukumäärällä ei ole ratkaisevaa vaikutusta palkitsemiseen. Kunnat, seurakunnat, yhdistykset ja muut yhteisöt voivat ehdottaa palkittavia äitejä. Jos omat lapset tekevät esityksiä, tulee niissä olla vähintään kaksi luotettavaa, toisistaan riippumatonta puoltavaa lausuntoa järjestöiltä tai muilta yhteisöiltä.

Äitienpäivän kunniamerkki, Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein, myönnetään lasten ja nuorten esimerkillisestä kasvatustyöstä sekä perhe-elämän ja vanhemmuuden edistämisestä ansioituneelle. Perusteluna voi olla myös laajemman yhteisvastuullisen kasvatustehtävän toteuttaminen esimerkiksi lastensuojelu- ja perhejärjestöissä, nuoriso- ja urheilujärjestöissä tai muissa yhteiskunnallisissa järjestöissä. Ammatissaan kasvattajina toimiville kunniamerkkiä ei kuitenkaan ole tarkoitus myöntää.

Ehdokkaiden alaikärajana on 40 vuotta. Pyrkimyksenä on, että palkittavat äidit edustavat mahdollisimman erilaisia ryhmiä, esimerkiksi ansiotyössä käyviä, yksinhuoltajia, maaseudun emäntiä jne. sekä myös eri vähemmistöryhmiä kuten romaneja, saamelaisia ja maahanmuuttajia.

Ehdokkaiden tulee edustaa tasapuolisesti äitejä myös ikänsä puolesta. Lasten lukumäärä ei ole määräävä peruste palkitsemiselle.

Omien lasten tekemissä kunniamerkkiesityksissä tulee olla vähintään kaksi luotettavaa, toisistaan riippumatonta puoltavaa lausuntoa sellaisilta järjestöiltä tai muilta yhteisöiltä, jotka tuntevat hyvin kyseessä olevan perheen. Jos äitienpäiväkunniamerkkiä ehdotetaan muille kuin biologisille äideille, esim. kasvatti-, sijais- tai tukiperheiden äideille, ehdotukselle olisi eduksi, jos sen mukana olisi esim. perheen hyvin tuntevan ja perheessä asuneen lapsen puoltokirje. Muutkin omaiset, tuttavat ja naapurit voivat olla aloitteellisia, mutta esityksen tekijänä tulee tällöin olla viranomainen, järjestö tai muu yhteisö.

Aluehallintovirastot ottavat kunniamerkkiesityksessään huomioon sekä tasapuoliset alueelliset jakaumat että ruotsinkielisen väestön osuuden. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) tekee aluehallintovirastojen esitysten perusteella kunniamerkkiesityksen ritarikunnille. Kunniamerkit luovutetaan äitienpäivänä valtakunnallisessa juhlassa, jonka järjestelyistä vastaa Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Äitienpäivän kunniamerkkiesitykset tehdään Ritarikuntien kunniamerkkiehdotuslomakkeella ja STM:n liitteellä. Lomakkeet toimintaohjeineen löytyvät julkishallinnon verkkopalvelusta www.suomi.fi  ja STM:n verkkosivuilta. Niitä voi tilata myös aluehallintovirastoista.

Äitienpäivän kunniamerkkiesitykset toimitetaan viimeistään 4.11.2022 sen aluehallintoviraston kirjaamoon, jonka toimialueella saajaehdokas asuu:

Etelä-Suomen aluehallintovirasto, PL 1, 13035 AVI
(Kanta-Häme, Päijät-Häme, Uusimaa, Kymenlaakso ja Etelä-Karjala)
Lisätietoja: kehittämispäällikkö Leena Tulokas, p. 0295 016 527

Itä-Suomen aluehallintovirasto, PL 2, 13035 AVI
(Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala)
Lisätietoja: tarkastaja Eeva Eriksson, p. 0295 016 890

Lapin aluehallintovirasto, PL 3, 13035 AVI
(Lappi)
Lisätietoja: osastosihteeri Eija Kallo, p. 0295 017 362

Lounais-Suomen aluehallintovirasto, PL 4, 13035 AVI
(Varsinais-Suomi, Satakunta)
Lisätietoja: suunnittelija Pirjo Ojanen, p. 0295 018 052

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, PL 5, 13035 AVI
(Pirkanmaa, Keski-Suomi, Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa)
Lisätietoja: tarkastaja Kirsi Mäenpää, p. 0295 018 518

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, PL 6, 13035 AVI
(Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)
Lisätietoja: assistentti Niina Rytilahti, p. 0295 017 055
kehittämispäällikkö Leena Meriläinen, p. 0295 017 523

sähköposti: etunimi.sukunimi@avi.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Yrkespersoner inom ungdomsarbetet i Södra Finland samlas i Tavastehus under ungdomsarbetsveckan7.10.2024 14:26:54 EEST | Pressmeddelande

Den nationella Ungdomsarbetsveckan infaller under vecka 41 och den firas i år för 11:e gången. Syftet med temaveckan är att lyfta fram ungdomsarbetarnas, föreningarnas, kommunernas och församlingarnas viktiga arbete för de ungas bästa. Ungdomsarbetet är ett litet men ur de ungas synvinkel viktigt yrkesområde som arbetar med unga, i synnerhet under fritiden.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye