Laakson sairaala-alueelta rakennetaan työmaatie Laaksonkentälle

Rakennettava työmaatie kulkee Laakson sairaala-alueelta ramppia pitkin Laaksonkentälle sekä edelleen Auroran sairaala-alueen liittymästä Nordenskiöldinkadulle.
Työmaatie tehdään sairaala-alueelta alas Laaksonkentälle kohdasta, jossa ei kasva puita. Kun rakennustyöt ovat valmistuneet, työmaatie puretaan ja alue maisemoidaan entiselleen.
Uuden työmaatien ansiosta kuorma-autojen ja rekkojen ei tarvitse ajaa kapeiden asuinkatujen kautta. Uusi työmaatie parantaa turvallisuutta ja vähentää liikennettä ja mahdollisia ruuhkia Töölössä.
Nordenskiöldinkadun putkityömaa valmistuu lokakuun aikana
Laakson ratsastuskentän eteläosa muuttui työmaa-alueeksi viime keväänä. Tuolloin alkoi uusien Laakson sairaalarakennusten vaatiman vesihuollon, kaukolämmön ja muun kunnallistekniikan rakentaminen.
Viimeisenä vaiheena putkilinjoja on rakennettu Nordenskiöldinkadun ali elo-syyskuussa. Työmaan vuoksi Nordenskiöldinkadulla on käytössä normaalia vähemmän ajokaistoja. Nordenskiöldinkadun kohdalla työmaa valmistuu suunnitelman mukaan lokakuun aikana, ja kadun liikennejärjestelyt palaavat normaaliksi.
Vaikka kunnallistekniikan rakentaminen valmistuu, Laaksonkentällä jatkuu edelleen kaivuutyö, louhinta ja paalutus. Kunnallistekniikan rakennustöiden valmistuttua työn tarkoitus on kuitenkin muuttunut, eli hanke valmistautuu työtunnelin tekoon.
Betonimurskerekat liikkuvat Lääkärinkadulla
Laakson entisen terveysasemarakennuksen purkutyöt ovat loppusuoralla. Suurikokoisesta rakennuksesta ovat jäljellä enää betonijätekasat, jotka murskain käsittelee terveysaseman paikalla perunankokoiseksi murskaksi.
Murskaa pois kuljettavat rekat ajavat Lääkärinkatua pitkin arviolta syys-lokakuussa. Rekat liikkuvat arkipäivinä kello 07–18 välisenä aikana. Betonimursketta käytetään myös työmaatien rakentamisessa.
Auroran sairaalan piha-alueella katutöitä
Myös Auroran sairaala-alueen piha-alueella alkaa syys-lokakuussa valmistelevia töitä. Pihan liikennejärjestelyjä joudutaan muuttamaan, sillä Laakson sairaala-alueen tärkein ajoyhteys rakennetaan pihan kupeesta lähtevään ajotunneliin.
Laakson sairaala-alue uudistuu
Helsingin kaupunki ja HUS uudistavat Laakson sairaala-alueen. Rakennushanke on nimetty Laakson yhteissairaalaksi. Rakennustöiden valmistumisen jälkeen Laakson sairaala tarjoaa hoitoa psykiatrisiin ja fyysisiin eli somaattisiin sairauksiin. Sairaalaan tulee tilat HUSin ja Helsingin kaupungin psykiatriselle sairaalahoidolle, HUSin vaativalle neurologiselle kuntoutukselle ja puolelle Helsingin sairaalan osastoista. Lisäksi tulee tiloja sairaalatoimintoja tukeville poliklinikoille sekä opetukselle ja tutkimukselle.
Laakson nykyinen sairaala-alue ja sen kulkuyhteydet muuttuvat täysin. Alueelle tulee kolme uutta sairaalarakennusta. Kolme säilyvää sairaalarakennusta peruskorjataan.
Lähikaduilla liikenne ei lisäänny, sillä sairaala-alueen pääajoyhteys rakennetaan maan alle Auroran sairaalan liittymän kautta. Uuden päärakennuksen alle tulee 550-paikkainen pysäköintilaitos ja huoltotiloja.
Rakennushanke ajoittuu tämänhetkisen aikataulun mukaan vuosille 2022–2030. Hankkeen toteuttaa Laakson yhteissairaalan allianssi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ossi Inkilä
projektipäällikkö
SRV
p. 040 708 2253
ossi.inkila@srv.fi
Marko Virtanen
toimitusjohtaja
Kiinteistöosakeyhtiö Laakson yhteissairaala
p. 040 139 4300
marko.virtanen@laaksonyhteissairaala.fi
HUSin ja Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialaan liittyvät kysymykset
Riina Kotaviita
projektipäällikkö
Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimiala
p. 040 650 1816
riina.kotaviita@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 28.9.202328.9.2023 19:03:44 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 28.9.2023 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 12.10.2023.
Helsinki tutkii Vartiokylänlahden vedenalaista luontoa28.9.2023 13:39:51 EEST | Tiedote
Helsinki laatii kartoituksen Vartiokylänlahden nykytilasta. Tutkimuksissa arvioidaan Puotilanrannan uuden asuinalueen vaikutuksia Vartiokylänlahden vedenalaiseen luontoon ja sen rantoihin. Tutkimuksissa hyödynnetään eDNA-menetelmää kalalajiston ja simpukkalajien selvittämiseen.
Bergkörsbär som barnens träd i år – ett träd planterades redan för tredje gången28.9.2023 10:10:23 EEST | Tiedote
På Trädets dag den 27 september planterade Helsingfors stad ett träd till barnens ära. Detta är redan tredje gången barnens träd har planterats. I fjol planterades trädet i körsbärsparken i Kasberget. Körsbärstemat fortsatte även i år, när man under ledning av Anni Sinnemäki, biträdande borgmästare, planterade en bergkörsbärsplanta i Lekparken Maunula.
Lasten puuna tänä vuonna rusokirsikka – puu istutettiin jo kolmatta kertaa28.9.2023 10:10:05 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki istutti Puun päivänä 27. syyskuuta puun lasten kunniaksi. Tämä on jo kolmas kerta, kun lasten puu on istutettu. Viime vuonna puu istutettiin Roihuvuoren kirsikkapuistoon. Kirsikkaisella teemalla mentiin tänäkin vuonna, kun Leikkipuisto Maunulaan istutettiin rusokirsikan taimi apulaispormestari Anni Sinnemäen johdolla.
Merihaan ja Kalasataman Sompasaaren väliseen veneliikenteeseen korkeusrajoitus 1.10.2023 alkaen27.9.2023 10:30:13 EEST | Tiedote
Kruunusillat-allianssi rakentaa Hakaniemen ja Kalasataman eteläkärjen eli Nihdin yhdistävän Merihaansillan. Merihaansilta on yksi kolmesta sillasta, jotka muodostavat raitiotieyhteyden Hakaniemestä Laajasaloon. Silta sulkee jo rakennusvaiheessaan isompien alusten kulun Sompasaareen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme