Löydä tietoa Ojitusyhteisöt-karttapalvelusta
![Ojitusten kunnostukset lähtevätkin liikkeelle yleensä siitä, kun vesi makaa ojissa ja pelloilla. Kuvituskuva.](/data/images/00669/82087d29-55d0-4d0c-83cc-a1c2c3abe323-w_720.jpg)
Yksittäinen maanomistaja tai kunnostusta suunnitteleva yhteisö pystyy etsimään Ojitusyhteisöt -karttapalvelusta kohdan, johon kunnostusta suunnitellaan ja sitä kautta löytämään tiedon mahdollisesta aikaisemmasta yhteisöstä. Palvelusta löytyvän ojitusyhteisön nimen sekä hankkeen toimitusnumeron perusteella voi pyytää kyseisen hankkeen asiakirjoja alueellisesta ELY-keskuksesta. Karttapalvelu on toistaiseksi käytössä vain suomeksi.
Karttapalvelua täydennetään jatkuvasti, sillä ELY-keskuksissa on käynnissä vanhojen ojitushankkeiden digitointityö, jonka perusteella tietoja päivitetään. Jos tarkasteltavalta alueelta ei löydy yhteisöä, kannattaa olla yhteydessä alueelliseen ELY-keskukseen ja toimittaa tunnistetietoja kohteena olevasta paikasta.
Ojien kunnossapito tulisi tehdä pääosin aiemmin vahvistetun suunnitelman mukaisesti, mutta suositeltavaa on lisätä luonnonmukaisilla peruskuivatusmenetelmillä kunnostettuja osuuksia mahdollisuuksien mukaan. Ojien kunnossapito saattaa vaatia myös ojitusilmoituksen tekemisen alueelliseen ELY-keskukseen. Tarvittaessa muuttunut suunnitelma voidaan vahvistaa uudessa ojitustoimituskäsittelyssä, jota haetaan ELY-keskuksesta.
- Ojitusyhteisöt-karttapalvelu (arcgis.com)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesitaloussuunnittelija Piritta Salminen, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 027 687
Ryhmäpäällikkö Sari Yli-Mannila, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 0295 027 962
sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
![Ojitusten kunnostukset lähtevätkin liikkeelle yleensä siitä, kun vesi makaa ojissa ja pelloilla. Kuvituskuva.](/data/images/00669/82087d29-55d0-4d0c-83cc-a1c2c3abe323-w_240.jpg)
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Sinilevätilanne jatkuu runsaana Lounais-Suomessa (Varsinais-Suomi, Satakunta)25.7.2024 11:52:03 EEST | Tiedote
Sinilevähavainnot ovat lisääntyneet Lounais-Suomen meri- ja sisävesialueilla viime viikkoon nähden. Sekä Saaristomerellä että Selkämerellä on havaittu runsaita sinileväesiintymiä. Saaristomerellä levää on havaittu hyvin runsaissa määrin aina sisäsaaristosta ulkosaaristoon, esimerkiksi Naantalissa, Kaarinassa, Kemiönsaarella ja Paraisilla sinilevää on ollut paljon.
Sinilevätilanne heikentynyt Lounais-Suomen alueella (Varsinais-Suomi, Satakunta)18.7.2024 11:48:48 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen sinilevähavainnot ovat lisääntyneet viime viikosta satelliittikuviin ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen vakioseurannan tietoihin perustuen. Sinilevää on havaittu hyvin runsaissa määrin erityisesti Saaristomeren sisä- ja välisaaristossa, mutta runsaita havaintoja on myös Selkämereltä. Suurin osa leväesiintymistä on sijainnut merialueilla, mutta myös joillakin sisävesialueilla on havaittu sinilevää.
Förbindelsebåtstrafiken till Kalvö i Borgå fortsätter från och med 18.7.17.7.2024 14:46:08 EEST | Tiedote
Den avbrutna förbindelsebåtstrafiken till Kalvö kommer att fortsätta från och med i morgon (18.7). Till alla förbindelsebåtsrutter i Borgå och Sibbo har nu hittats tillfälliga trafikanter. De tillfälliga trafikanterna fortsätter på Borgå och Sibbo rutterna tills en långvarig trafikeringslösning kan ordnas.
Yhteysalusliikenne Porvoon Kalvöhön jatkuu 18.7. alkaen17.7.2024 14:46:08 EEST | Tiedote
Porvoon yhteysalusreitin keskeytynyt liikenne Kalvöhön jatkuu huomenna (18.7.) alkaen. Kaikille Porvoon ja Sipoon yhteysalusreiteille on löydetty nyt tilapäiset liikennöitsijät. Tilapäiset palveluntuottajat jatkavat Porvoon ja Sipoon reiteillä liikennöintiä, kunnes pysyvä ratkaisu saadaan järjestettyä.
Liikennekatkos Kaitainsalmentiellä Sotkamossa17.7.2024 09:16:12 EEST | Tiedote
Maantierummun vaihtotyö katkaisee liikenteen Kaitainsalmentiellä Sotkamossa. Liikenne katkaistaan vaihtotyön ajaksi 29.7. – 7.8.2024. Liikenne ohjataan kiertoreitille, joka kulkee Ristijärventien, Kainuuntien, Pohjavaarantien, Pekkiläntien ja Hyttisentien kautta takaisin Kaitainsalmentielle. Urakoitsijana toimii Savon Kuljetus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme