SDP:n Paula Werning: Ulosoton vapaakuukausien lisääminen odotettu uudistus

Taloudellinen tilanne on monen kohdalla lisääntynyt varsinkin viime kuukauden aikana, johtuen korkeasta inflaatiosta ja sähkönhintojen noususta. Tilanne ei tule helpottumaan lähiaikoina, päinvastoin.
- Vapaakuukausien lisääminen helpottaa ylivelkaantuneiden selviytymistä tässä vallitsemassa tilanteessa, joka nostaa kuluttajahintoja roimasti. Tämä muutos tulee helpottamaan ennen kaikkea pienituloisten ulosottovelallisten tilannetta, Werning toteaa.
Esityksessä ehdotetaan, että pienituloisille ulosottovelallisille annettaisiin tulojen ulosmittauksesta, ilman erillistä pyyntöä, kolme vapaakuukautta vuodessa.
- Nykyisin vapaakuukausia on vain kaksi. Kolmas vapaakuukausi auttaa velallisten elämää ainakin jonkin verran, koska heille jää hiukan enemmän rahaa käteen. Ja lisäksi he voivat vielä anoa neljännettä vapaakuukautta silloin, kun ulosottokaaressa säädetty muu peruste vapaakuukauden myöntämiselle täyttyy, Werning tarkentaa.
Tuloluokasta riippuen, velallisille annettaisiin edelleen yksi vapaakuukausi ja muille kuin pienituloisille vapaakuukausien määrä säilyisi edelleen kolmena vuodessa.
Werning huomauttaa, että esityksessä ehdotetaan myös sitä, että velallisen tuloista ulosmitattaisiin normaalia pienempi määrä, jos hänen maksukykynsä on heikentynyt huomattavasti eri syistä johtuen.
Myös suojaosuuteen ehdotetaan väliaikaista korotusta vuodelle 2023.
- Tämä on yksivuotinen kokeilu. Tarkoituksena on parantaa ulosottovelallisen selviytymistä tässä haasteellisessa tilanteessa. Toivoisin kuitenkin, että suojaosuutta nostettaisiin pysyvästi, sillä elinkustannukset ovat muutenkin nousseet mm. vuokrat, Werning sanoo.
Nämä toimet ovat hallitusohjelmaan kirjattu ja hallitus toimii määrätietoisesti edelleenkin vellisten asemaa helpottaen.
Yhteyshenkilöt
Paula WerningKansanedustaja
Puh:050 514 4887Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Kokoomuksen helsinkiläiset kansanedustajat pettivät lupauksensa18.6.2025 16:52:16 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma moittii kokoomuksen helsinkiläisiä kansanedustajia vaalilupausten pettämisestä ja pääkaupungin edunvalvonnan laiminlyömisestä. Orpon hallituksen esitys leikata Helsingin soterahoituksesta 35 miljoonaa vuosina 2026 ja 2027 hyväksyttiin tänään eduskunnassa.
SDP:n Riitta Mäkinen: Eurooppalaisten Nato-maiden sitouduttava yhteisesti puolustuskyvyn vahvistamiseen18.6.2025 16:13:04 EEST | Tiedote
Eduskunta käsittelee tänään puolustusvaliokunnan mietintöä valtioneuvoston puolustusselonteosta. Ensi viikolla järjestettävän Naton huippukokouksen vuoksi kysymys puolustusmäärärahoista on erityisen ajankohtainen. SDP:n kansanedustaja Riitta Mäkinen korostaa Suomelle olevan ensisijaisen tärkeää, että kaikki eurooppalaiset Nato-maat sitoutuvat Haagissa päätettävään määrärahatasoon.
SDP:n ryhmäpuheenvuoro puolustusselonteon mietinnön käsittelyssä 18.6.202518.6.2025 14:42:12 EEST | Tiedote
SDP:n ryhmäpuheenvuoro puolustusselonteon mietinnön käsittelyssä 18.6.2025 Edustaja Riitta Mäkinen. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
SDP:n Rantanen: Miksi keskusta ei halua korjata lunastuslakia metsänomistajien hyväksi?18.6.2025 14:25:24 EEST | Tiedote
Eduskunta äänesti tänään lunastuslain uudistuksesta, jossa korvauksen perusteeksi esitetään jatkossa kohteen markkina-arvoa käyvän arvon sijaan. SDP kannattaa muutosta, mutta katsoo, että hallituksen esitys jättää vakavan epäoikeudenmukaisuuden korjaamatta.
SDP:n Piritta Rantanen: Perussuomalaiset ovat myyneet työntekijöiden oikeudet maahanmuuton kiristysten hinnalla17.6.2025 15:18:25 EEST | Tiedote
Toivo työelämäheikennysten pysäyttämisestä Orpo–Purran hallituksessa heräsi hetkeksi, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä arvosteli Helsingin Sanomissa kokoomusta työelämäuudistusten valmistelusta perussuomalaisten ohitse.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme