ELY-keskukset

Lisää soidensuojelua – Pieksämäelle perustettiin Bovalliuksen luonnonsuojelualue

Jaa
Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, S. A. Bovalliuksen säätiö ja ympäristöministeriö tiedottavat
Pieksämäen Tahinsuon itäosaa. Kuva: Tiina Hämäläinen.
Pieksämäen Tahinsuon itäosaa. Kuva: Tiina Hämäläinen.

Etelä-Savon ELY-keskus ja S. ja A. Bovalliuksen säätiö ovat sopineet Tahinsuon suojelusta. Tahinsuo on pääosin luonnontilainen, laaja keidassuo. Pieksämäen kaupungin taajaman läheisyydessä sijaitseva suoalue suojellaan osana Helmi-elinympäristöohjelmaa. Uusi luonnonsuojelualue on pinta-alaltaan noin 161 hehtaaria.

”Olen äärimmäisen iloinen Tahinsuon suojelusta. Helmi-ohjelmassa aiomme suojella 20 000 hehtaaria soita vuoden 2023 loppuun mennessä. Tällä hallituskaudella olemme suojelleet ohjelman avulla jo liki 15 000 hehtaaria, ja työ jatkuu. Elinympäristöjen tuhoutuminen on luontokadon merkittävin ajuri, mutta määrätietoisella luonnonsuojelutyöllä voimme kääntää kehityksen suuntaa”, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo sanoo.

”Bovallius-säätiölle luonnonsuojelualueen perustaminen on myönteinen lopputulos keväällä alkaneelle prosessille. Suojelualueen perustaminen on ollut säätiön tavoitteena jo vuosien ajan, siksi ELY-keskuksen yhteydenotto alkuvuodesta oli erittäin mieleinen. Säätiön arvoja tämä toteuttaa mitä parhaimmin. Luonnonsuojelualueen perustamista juhlistetaan keväällä 2023”, kertoo säätiön toimitusjohtaja Mia Sarpolahti.

Tahinsuo on laaja keidassuo. Pienten Tahinlampien pohjois- ja länsipuolella suo on hyvin karu ja harvapuustoinen tai puuton. Suotyyppeinä alueella esiintyy muun muassa keidasrämettä, kuljunevaa ja lyhytkorsinevarämettä. Kukkarojärven puoleinen osa sekä Peiposjärventien eteläpuoli ovat samantyyppisiä, valtaosin karujen rämeiden ja nevarämeiden vallitsemia suoalueita. Eteläosalla esiintyy pienialaisesti myös rehevämpiä suotyyppejä, kuten saranevaa sekä sarakorpea. Keidassoille tyypillisesti kankaan laidoilla vallitsevat isovarpu- ja tupasvillaräme. Luonnonsuojelualueen rajaukseen sisältyy myös suon reunametsiä ja kangasmetsäsaarekkeita.

Tahinsuo kuuluu soidensuojelun täydennysehdotukseen, joka käsittää suoluonnon monimuotoisuudelle valtakunnallisesti merkittäviksi luokiteltuja suoelinympäristöjä. Alue kuuluu myös yleiskaavan ja maakuntakaavan suojelukohteisiin. Alueen virkistyskäyttö, kuten marjastus sienestys ja retkeily- hiihtoreittien käyttö ja hiihtäminen, on sallittua alueella jatkossakin.

Helmi-elinympäristöohjelma

Helmi-ohjelmassa tartutaan Suomen luonnon köyhtymisen suurimpaan suoraan syyhyn: elinympäristöjen vähenemiseen ja laadun heikkenemiseen. Helmi-ohjelman tavoitteena on vahvistaa Suomen luonnon monimuotoisuutta ja parantaa elinympäristöjen tilaa muun muassa suojelemalla ja ennallistamalla soita, kunnostamalla ja hoitamalla lintuvesiä, perinnebiotooppeja ja metsäisiä elinympäristöjä sekä pienvesi- ja rantaluontoa. Toiminta perustuu maanomistajien vapaaehtoisuuteen. Suojeltavista alueista saa korvauksen ja valtio tukee kunnostus- ja hoitotoimia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Luonnonsuojeluasiantuntija Tiina Hämäläinen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 112, tiina.hamalainen(at)ely-keskus.fi


Toimitusjohtaja Mia Sarpolahti, S. ja A. Bovalliuksen säätiö, p. 040 635 3532, mia.sarpolahti(at)bovallius.fi


Erityisasiantuntija Esa Pynnönen, ympäristöministeriö, p. 029 525 0386, esa.pynnonen(at)gov.fi

Kuvat

Pieksämäen Tahinsuon itäosaa. Kuva: Tiina Hämäläinen.
Pieksämäen Tahinsuon itäosaa. Kuva: Tiina Hämäläinen.
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset

Koillismaan ja Oulujokivarren kuntien välinen joukkoliikenne kesäkuusta 2026 alkaen on kilpailutettu (Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu)22.10.2025 10:45:21 EEST | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on kilpailuttanut Koillismaan ja Oulujokivarren kuntien välisen linja-autoliikenteen vuosille 2026–2029. Uuden sopimuskauden käynnistyessä 2.6.2026 osa nykyisistä linja-autovuoroista reitillä Kajaani-Vaala-Oulu lakkaa. Samalla lisätään linja-autovuoroja Suomussalmen suunnasta Ouluun. Nykyisessä muodossaan liikenne jatkuu 31.5.2026 asti.

Reformen av regionförvaltningen påverkar också NTM-centralernas regional- och strukturpolitiska finansiering (ERUF och ESF+)20.10.2025 14:38:01 EEST | Pressmeddelande

Statens regionförvaltning förnyas i början av 2026. Reformen påverkar också den regional- och strukturpolitiska finansieringen, eftersom finansieringsuppgifterna vid NTM-centralerna, vilka för närvarande beviljar finansieringen, överförs till de livskraftscentraler som inleder sin verksamhet vid årsskiftet. Därför avslutas alla öppna ansökningar i EURA2021-systemet senast den 30 november 2025. Utöver reformen av regionförvaltningen påverkas den regional- och strukturpolitiska finansieringen i hög grad också av den ändring i programmet Ett förnybart och kompetent Finland 2021–2027 som statsrådet godkände den 9 oktober 2025.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye