Itä-Suomen liikenneturvallisuussuunnitelma päivitetään – Kerro mielipiteesi liikenteen riskiryhmistä ja ongelmista!
Pohjois-Savon ELY-keskus on käynnistänyt Itä-Suomen liikenneturvallisuussuunnitelman päivityksen. Suunnitelmalla toimeenpannaan keväällä valmistunutta valtakunnallista liikenneturvallisuusstrategiaa Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien erityispiirteet ja toimintaympäristö huomioiden. Suunnitelma laaditaan laajassa yhteistyössä muiden alueen viranomaistahojen ja sidosryhmien kanssa ja se valmistuu syksyllä 2023.
Valtakunnallisena liikenneturvallisuusvisiona on, että kaikki liikennemuodot ovat vuoteen 2050 mennessä niin turvallisia, ettei kenenkään tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Tieliikenteen osalta Suomi on muiden EU-maiden tavoin sitoutunut puolittamaan tieliikenteessä kuolleiden ja vakavasti loukkaantuneiden määrän vuoden 2020 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Nämä tavoitteet ohjaavat myös Itä-Suomen liikenneturvallisuustyötä.
Suunnittelutyön alkuvaiheessa kartoitetaan Itä-Suomen ja sen maakuntien nykyinen liikenneturvallisuustilanne ja siihen vaikuttavat toimintaympäristötekijät. Tämän pohjalta liikenneturvallisuustyölle asetetaan visio ja käytännön työtä ohjaavat tavoitteet ja painopistealueet vuoteen 2030.
Toimenpiteiden suunnittelu jäsentyy vaikuttavuuden perusteella valittujen painopistealueiden mukaisesti. Toisin sanoen toimenpiteitä suunnitellaan ja kohdennetaan sinne, missä niitä eniten tarvitaan. Eri toimijoiden välinen yhteistyö ja verkostoituminen on edellytys kaikkien tarvittavien keinojen käyttöönottamiselle ja toiminnan vaikuttavuudelle.
Alueelliset viranomaistahot ja sidosryhmät ovat avainasemassa liikenneturvallisuussuunnitelman valmistelussa. Laaja-alainen vuoropuhelu käynnistetään tämän tiedotteen ja siihen liitetyn sidosryhmäkyselyn myötä. Myöhemmin syksyllä ja ensi keväänä on luvassa sidosryhmille suunnattuja webinaareja ja eri teemoihin keskittyviä keskustelutilaisuuksia. Suunnittelutyötä ohjaa laajennettu Itä-Suomen liikenneturvallisuustyöryhmä, joka koostuu mm. Pohjois-Savon ELY-keskuksen, Väylä-viraston, Traficomin, Itä-Suomen poliisilaitoksen, pelastuslaitosten, Liikenneturvan ja kaupunkien edustajista.
Vastaa kyselyyn liikenteen turvallisuusongelmista!
Itä-Suomen liikenneturvallisuussuunnitelmassa liikennettä, ihmisten liikkumista ja tavaroiden kul-jettamista, tarkastellaan kokonaisuutena. Isoimmat haasteet ovat niin sanotussa tieliikenteessä, jonka piiriin kuuluu suurin osa arjen ja vapaa-ajan liikkumisestamme. Haasteita on myös vesiliikenteessä (esim. veneilyonnettomuudet, hukkumiset), raideliikenteessä (esim. tasoristeysonnettomuudet, tahalliset allejäännit) ja maastoliikenteessä (esim. moottorikelkkaonnettomuudet). Yleis- ja harrasteilmailun turvallisuus on sen sijaan varsin hyvällä tasolla. Suurimmaksi haasteeksi on noussut miehittämättömän ilmailun yleistyminen ja siihen liittyvät vaaratilanteet.
Itä-Suomessa asuvien ja toimivien näkemyksiä liikenteeseen liittyvistä turvallisuusongelmista ja -haasteista kerätään syksyn aikana erillisellä kyselyllä. Kyselyn tuloksia hyödynnetään tavoitteiden ja painopistealueiden valinnassa ja toimenpiteiden suunnittelussa. Kysely on auki lokakuun loppuun asti.
Siirry tästä Webropol-kyselyyn: https://link.webropol.com/s/itasuomenliitu
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Liikenneturvallisuusasiantuntija Kyllikki Komulainen, Pohjois-Savon ELY-keskus, puh. 0295 026 729, kyllikki.komulainen@ely-keskus.fi
LiikenneturvallisuusasiantuntijaTanja Seppänen, puh. 0295 026 762, Pohjois-Savon ELY-keskus, Tanja Seppänen@ely-keskus.fi
Juha Heltimo, Ramboll Finland Oy, projektipäällikkö, Juha.Heltimo@ramboll.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Vesiensuojelun tehostamisohjelma edisti valuma-aluelähtöistä ja maa- ja metsätalouden luonnonmukaista vesienhallintaa3.12.2025 13:02:13 EET | Tiedote
Ympäristöministeriö, maa- ja metsätalousministeriö ja ELY-keskukset ovat tukeneet valuma-aluelähtöisen vesienhallinnan toteutusta, kehittämistä ja valtavirtaistamista eri puolella Suomea. Vesiensuojelun tehostamisohjelmasta myönnettiin vuosina 2019–2023 avustuksia yhteensä 49 maa- ja metsätalouden vesienhallinnan hankkeelle. Hankkeiden toteutuneet kokonaiskustannukset olivat noin 9,6 miljoonaa euroa, joista valtionavustusten osuus oli 6,5 miljoonaa euroa. Avustuksen osuus oli keskimäärin 67 %, muu rahoitus koostui omarahoituksesta. Teemaa toteutettiin myös tutkimusosiolla ja erillisrahoitettujen pilottien kautta. Varsinais-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ovat julkaisseet loppuraportin, jossa arvioidaan kokonaisuuden vaikuttavuutta ja oppeja, ja kuvataan onnistumiset ja kehittämistarpeet.
Alueellinen linjaus ulkomaisen työvoiman käytöstä suppeampi kuin vuosiin28.11.2025 13:45:39 EET | Tiedote
Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukset ovat päivittäneet alueellisen linjauksen ulkomaisen työvoiman käytöstä. Uusi päivitetty linjaus astuu voimaan joulukuun alussa. Ammattinimikkeiden määrä on edelleen vähentynyt kymmeneen ja on nyt alimmalla tasolla sitten vuoden 2018. Nimikkeitä on poistettu linjauksesta kolmena peräkkäisenä päivityskertana heikon yleisen työmarkkinatilanteen vuoksi. Linjaus päivitetään puolen vuoden välein.
Olje- och naturgasuppvärmning ersätts i snabb takt – tusen ansökningar om understöd på kort tid28.11.2025 10:00:00 EET | Pressmeddelande
Närings-, trafik- och miljöcentralens populära understöd för att avstå från uppvärmning med fossila bränslen utlystes igen i oktober. Under mindre än två månaders tid har redan nästan tusen hushåll ansökt om stöd. Det återstående anslaget räcker för högst 2 000 sökande. Renoveringarna kan genomföras fram till den 31 augusti 2026.
Öljy- ja maakaasulämmityksen vaihtajat aktiivisena – tuhat avustushakemusta lyhyessä ajassa28.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
ELY-keskuksen suosittu avustushaku fossiilisesta lämmityksestä luopumiseen jatkui jälleen lokakuussa. Tukea on hakenut alle kahden kuukauden aikana jo lähes tuhat kotitaloutta. Jäljellä oleva määräraha riittää enää enintään 2 000 hakijalle. Remontteja voi toteuttaa 31.8.2026 saakka.
Valtakunnallisesti merkittävän Noormarkun ruukin alueella määrättiin suojeltavaksi useita rakennuksia rakennusperintölain nojalla (Varsinais-Suomi, Satakunta)27.11.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tehnyt 21.11.2025 päätöksen Porin kaupungissa sijaitsevan Noormarkun ruukin Havulinnan, Isotalon ja Pääkonttorin, niiden puutarhojen sekä Makkarakosken sahan ja Kankipajan suojelusta rakennusperinnöstä annetun lain (rakennusperintölaki, 498/2010) nojalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
