SDP EDUSKUNTA

SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen: Kotitalouksille tukea kasvaneisiin sähkölaskuihin

27.9.2022 14:12:17 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa
Suomalaisia kotitalouksia tuetaan tulevana talvena kasvaneiden sähkölaskujen kanssa. Kansanedustaja Tuula Väätäinen (sd.) pitää erityisen tärkeänä, että sähköenergian kustannusten kasvaessa kotitalouksien arkea helpotetaan vaikeiden talvikuukausien ylitse.
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander

Hallituksen syksyn budjettiriihessä tekemän päätöksen mukaisesti ensi vuonna talvikuukausiksi otetaan käyttöön sähkölaskujen perusteella myönnettävä kotitalousvähennys sekä väliaikainen sähkötuki.

- Kotitalousvähennykseen on oikeutettu, kun vakituisen asunnon korkeasta sähkölaskusta aiheutuneet kustannukset ylittävät 2000 euroa 1.1.2023–30.4.2023 välisellä ajanjaksolla. Vähennykseen lasketaan mukaan sähköenergiasta maksettu verollinen määrä sekä perusmaksu. Sähkönsiirtoa ei lasketa mukaan vähennykseen. Kotitalousvähennystä voi hakea verohallinnosta huomioitavaksi jo heti vuoden 2023 verokortille, Väätäinen kertoo.

- Kotitalousvähennyksen määrä maksetusta sähkölaskusta on 60 prosenttia ja vähennystä voi saada enintään 2 400 euroa. Vähennys tulee helpottamaan arviolta 250 000 suomalaisen kotitalouden arkea ja toimeentuloa ensi vuoden vaikeina talvikuukausina, Väätäinen sanoo.

Hallitus tukee myös pienituloisia kotitalouksia, jotka eivät pysty hyödyntämään kotitalousvähennystä. Sähkötuki on pienituloisille kotitalouksille suunnattu tuki, joka helpottaa suurista sähkölaskuista selviytymistä.

- Sähkötukea maksetaan vakituisen asunnon sähkölaskujen perusteella. Tukea voi saada 400 euron ylittävästä kuukauden sähkölaskusta 60 %. Sähkölaskusta huomioidaan enintään 1500 euroa kuukaudessa. Hakijan saama tuen enimmäismäärä on 660 euroa kuukaudessa. Sähkötukea maksetaan 1.1.2023-30.4.2023 välisenä aikana käytetyn sähkön perusteella ja tuolta ajalta maksettavan tuen enimmäismäärä on 2640 euroa. Sähkötukea haetaan Kelasta ja tuki on verovapaata, eikä sitä katsota tuloksi muuhun sosiaaliturvaan nähden, tarkentaa kansanedustaja Väätäinen.

- Sähkön hinnan nousun vaikutukset ulottuvat jokaiseen suomalaiseen kotitalouteen. Hallituksen ripeissä tukitoimissa on kyse ihmisten kokeman ahdingon helpottamisesta vaikeana aikana, päättää Väätäinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander
Kuva: Jukka-Pekka Flander
Lataa

Tietoja julkaisijasta

SDP EDUSKUNTA
SDP EDUSKUNTA

00102 Eduskunta

09 4321https://sdp.fi/fi/eduskunta/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Kutsu opposition yhteiseen tiedotustilaisuuteen29.4.2026 21:00:13 EEST | Kutsu

Tervetuloa opposition yhteiseen tiedotustilaisuuteen torstaina 30.4. klo 9.00 eduskunnan valtiosalissa. Tilaisuuden aluksi oppositioryhmät jättävät hallitukselle yhteisen välikysymyksen (kuvausmahdollisuus jätettäessä). Tämän jälkeen oppositiopuolueiden puheenjohtajat Antti Lindtman (sd.), Antti Kaikkonen (kesk.), Minja Koskela (vas.), Sofia Virta (vihr.), Harry Harkimo (liik.) sekä välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen (sd.) ovat median tavattavissa valtiosalissa. Aika: Torstai 30.4. klo 9.00 Paikka: Valtiosali, Eduskunta

Sote-valiokunnan edustajat: Hallitus käveli puhemiesneuvoston ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan yli – hyvinvointialueiden rahoitus kuuluu sosiaali- ja terveysvaliokuntaan mietinnölle29.4.2026 17:22:41 EEST | Tiedote

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan oppositio pitää hallituksen toimintaa poikkeuksellisen pöyristyttävänä hyvinvointialueiden rahoituslain käsittelyn yhteydessä. Puhemiesneuvosto päätti äänestämällä eilen 28.4.2026, että hallituksen esitys hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta (HE 56/2026 vp) käsitellään mietintövaliokuntana sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Lausunnonantajiksi päätettiin hallintovaliokunta sekä perustuslakivaliokunta.

SDP:n Juha Viitala: Työväenjuhlan alla hallitus heikentää jälleen palkansaajien asemaa29.4.2026 15:13:26 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varajäsen Juha Viitala pitää valiokunnassa tänään, 29.4.2026, hyväksyttyä määräaikaisten työsopimusten tekoa helpottavaa lakiesitystä selvänä jatkumona hallituksen työnantajia suosivalle yksipuoliselle työelämäpolitiikalle. Viitalan mukaan työelämän tasa-arvoa heikentävä esitys tulee hylätä eduskunnan täysistunnon käsittelyssä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye