Etelä-Suomen aluehallintovirasto asetti Helsingin, Uudenmaan ja Hämeen vaalipiirilautakunnat
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on asettanut Helsingin, Uudenmaan ja Hämeen vaalipiirilautakunnat kevään 2023 eduskuntavaaleja varten. Vaalipiirilautakunnan tärkeimmät tehtävät eduskuntavaaleissa ovat ehdokashakemusten vastaanotto ja tarkastaminen sekä ehdokaslistojen yhdistelmän laatiminen, ennakkoäänten laskenta, kaikkien annettujen äänten tarkistuslaskenta, vaalien tuloksen vahvistaminen ja julkaiseminen sekä valtakirjan laatiminen valituille kansanedustajille.
Kuhunkin vaalipiirilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä neljä varajäsentä. Vaalilain mukaan sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Eduskuntavaaleihin ehdokkaiksi asetettuja ei voida nimetä lautakuntaan.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on asettanut lautakunnat puolueilta pyytämiensä ehdotusten perusteella ottaen huomioon tasa-arvolain vaatimukset.
Helsingin vaalipiirilautakunta:
Puheenjohtaja:
Anna-Maria Rajala, Helsinki
Varapuheenjohtaja:
Timo Erikäinen, Helsinki
Jäsenet:
Risto Kolanen, Helsinki
Jarmo Keto, Helsinki
Eila Viljakainen, Helsinki
Varajäsenet:
Joel Sundström, Helsinki
Sari-Marja Piiroinen, Helsinki
Stefan Salonen, Helsinki
Jonna Lähdemäki, Helsinki
Uudenmaan vaalipiirilautakunta:
Puheenjohtaja:
Matti Hilli, Vantaa
Varapuheenjohtaja:
Mika Hentunen, Espoo
Jäsenet:
Rebekka Salmela, Espoo
Hannu Kokko, Vantaa
Christel Liljeström, Sipoo
Varajäsenet:
Reijo Sted, Espoo
Tuija Kinnunen, Espoo
Esa Katajisto, Espoo
Mirja Suhonen, Porvoo
Hämeen vaalipiirilautakunta:
Puheenjohtaja:
Raimo Turunen, Hämeenlinna
Varapuheenjohtaja:
Pekka Romo, Hämeenlinna
Jäsenet:
Jonni Levaniemi, Hämeenlinna
Eeva Suojanen, Forssa
Sari Kujanpää, Parola
Varajäsenet:
Juhani Lehto, Hämeenlinna
Marja Kaitainen, Nastola
Jari Savolainen, Järvelä
Gunilla Pluten, Hämeenlinna
Lisätietoja:
tarkastaja Jonna Saariniemi
p. 029 501 6529
etunimi.sukunimi@avi.fi
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Aluehallintoviraston viestintä palvelee toimittajia arkisin klo 9 - 16. Oheinen numero ohjaa vaihteeseen.
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Ungdomsarbetet i skolor och läroanstalter ökar gemenskapen och delaktigheten12.8.2025 07:47:42 EEST | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverken har fattat beslut om understöd för ungdomsarbete i skolor och läroanstalter. Genom den understödda verksamheten stärks gemenskapen samt de ungas delaktighet och aktörskap. Dessutom strävar man efter att öka de ungas välbefinnande och trivsel, förebygga mobbning och erbjuda unga en trygg vuxen närvaro i vardagen.
Kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävällä nuorisotyöllä lisätään yhteisöllisyyttä ja osallisuutta12.8.2025 07:47:42 EEST | Tiedote
Aluehallintovirastot ovat tehneet päätökset kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävän nuorisotyön avustuksista. Avustetulla toiminnalla vahvistetaan yhteisöllisyyttä sekä nuorten osallisuutta ja toimijuutta. Lisäksi pyritään lisäämään nuorten hyvinvointia ja viihtyvyyttä, ehkäistään kiusaamista sekä tarjotaan nuorille turvallisen aikuisen läsnäoloa arkipäivään.
Itä-Suomen aluehallintoviraston lukuvuositiedote 2025–20264.8.2025 08:01:00 EEST | Tiedote
Peruskoulun ja lukion aloittavien oppilaiden ja opiskelijoiden määrät syksyllä 2025 sekä koulujen loma-ajat lukuvuonna 2025–2026 Itä-Suomessa.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle ohjausta nuorten jälkihuollon perhehoidon sijoitusten ja tukitoimien järjestämiseen21.7.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon tehdyn epäkohtailmoituksen mukaan Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on tarjonnut sijaisperheessä asuville, 18 vuotta täyttäville nuorille vuokrasopimusta, jolla he voisivat jäädä asumaan entiseen sijaisperheeseensä. Aluehallintovirasto katsoo, ettei jälkihuollon palvelujen tarvetta voida kiertää vuokrasopimuskäytännöillä.
Itä-Suomen aluehallintovirasto kieltää hautaamisen Vallan nummen hautausmaalle Humppilan kunnassa16.7.2025 10:05:17 EEST | Tiedote
Itä-Suomen aluehallintovirasto kieltää toistaiseksi hautaamasta Humppilan kunnassa, Huhtaan kylässä sijaitsevaan Vallan nummen (myös Huhtaan) hautausmaahan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme