Kodin energiankulutuksesta kannattaa nipistää, kunhan huomioi toimien terveysvaikutukset – katso vinkit
Kansalaisia kannustetaan säästämään energiaa sähkön riittävyyden ja hinnannousun takia. Energiankulutuksesta nipistäminen on myös merkittävin keino, jolla yksittäinen kotitalous voi vähentää asumisen ilmasto- ja ympäristövaikutuksia.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) asiantuntijat kokosivat yhteen energiansäästövinkit, joiden avulla energiankulutusta voi pienentää ilman, että asukkaiden terveys tai kiinteistön kunto kärsii.
”Energiansäästö onnistuu kaikilta kotitalouksilta, kun tunnistaa oman kulutuksensa ja sitä kautta säästömahdollisuutensa. Toimia toteutettaessa on kuitenkin huomioitava, että ei aiheuta haittaa sisäympäristölle ja asumisterveydelle”, sanoo THL:n erikoistutkija Anniina Salmela.
1. Laske huonelämpötilaa maltilla
Huoneilman lämpötila vaikuttaa suoraan asumisviihtyvyyteen, ja sen kokemisessa on yksilöllisiä eroja. Voit laskea lämpötilan alle 21 asteeseen, mutta pidä se vähintään 18 asteessa. Huomioi lämpötilaa säätäessä tilan käyttäjät. Jos tiloissa on vanhuksia tai lapsia, tulee huonelämpötilan olla vähintään 20 astetta veto huomioiden.
Muissa kuin asutuissa tiloissa voit laskea lämpötilan alle 18 asteen. Suosituslämpötila esimerkiksi autotallille on 5 astetta ja varastolle 12 astetta. Huolehdi kuitenkin riittävästä ilmanvaihdosta ja seuraa sisäilman suhteellista kosteutta etenkin kovilla pakkasilla. Lämpötila ei saa laskea myöskään niin alas, että syntyy riski vesiputkien jäätymiselle
Mitkä tekijät vaikuttavat sisäilman laatuun?
2. Pidä ilmanvaihto päällä
Ilmanvaihdon tehtävänä on poistaa epäpuhtauksia sisäilmasta ja tuoda riittävästi puhdasta ilmaa tilalle. Huolehdi siitä, että koneellinen ilmanvaihto on huollettu ajallaan, tuloilman lämpötila on säädetty ja ilmamäärät tarkastettu. Katso, että erityisesti märkätiloissa, kuten kylpyhuoneessa, on riittävä lämmitys ja ilmanvaihto kosteuskuorman vähentämiseksi.
Älä sulje tai tuki ilmanvaihdonventtiilejä. Jos rakennuksessa on koneellinen radonpoisto, älä kytke sitä pois päältä tai alenna sen tehoa.
Miten sisäilma vaikuttaa ihmisten terveyteen?
3. Älä laske käyttöveden lämpötilaa alle 55 asteen
Infektioita ja pahimmassa tapauksessa vakavia keuhkokuumeita aiheuttavat legionellabakteerit pystyvät lisääntymään 20–45-asteisessa vedessä. Legionellojen torjumiseksi pidä lämmin käyttövesi noin 55–60-asteisena.
Käyttöveden lämpötilan alentamisen sijasta vähennä lämpimän veden käyttöä esimerkiksi suihkuaikaa lyhentämällä. Huomioi kuitenkin, että myös erittäin vähäinen vedenkäyttö on riskitekijä legionellan kasvulle putkistoissa, joten kaikkien kodin vesipisteiden olisi hyvä olla säännöllisessä, mieluummin päivittäisessä käytössä.
Legionellabakteerit vesijärjestelmissä
4. Jätä lisäeristystyöt ammattilaiselle
Rakennuksen energiakorjauksen suunnittelu tulee aina teettää ammattilaisella. Huomioi, että esimerkiksi väärin toteutettu rakennuksen lisäeristys voi aiheuttaa kosteusvaurion.
5. Polta vain puhdasta ja kuivaa puuta
Puunpoltto on merkittävä pienhiukkaspäästöjen lähde. Terveydelle ja ympäristölle haitallisten hiukkasten vähentämiseksi käytä takan tai kiukaan tulipesässä vain puhdasta ja kuivaa puuta. Tuo puut sisälle 1–2 vuorokautta ennen käyttöä, jotta puun pinta ehtii kuivahtaa ja lämmetä.
Pidä tulisija kunnossa, noudata sen käyttöohjeita ja muista säännöllinen nuohous. Roskat ja käsitelty puu eivät kuulu tulipesään. Vältä myös puun polttamista liian pienellä ilmamäärällä, eli kitupolttoa.
Myös kynttilöiden poltto lisää sisäilman pienhiukkasmääriä, joten niillä ei kannata korvata kodin valonlähteitä. Säästä valaistuksessa energiaa valitsemalla energiatehokkaita led-lamppuja.
”Sähköä ja muuta energiaa tarvitaan, jotta koti on terveellinen, toimiva ja viihtyisä. Näillä ohjeilla voit energiansäästön lisäksi myös mahdollisesti parantaa sisäympäristön laatua”, Salmela toteaa.
Lisätiedot
Tiedä & toimi: Huomioi energiasäästötoimien vaikutus asumisterveyteen (.pdf)
Energiansäästö kotitalouksissa (thl.fi)
Anniina Salmela (sisäilma)
erikoistutkija
p. 029 524 7712
etunimi.sukunimi@thl.fi
Marjo Niittynen (vesijärjestelmät ja legionella)
Erikoistutkija
p. 029 524 8331
etunimi.sukunimi@thl.fi
Taina Siponen (puun pienpoltto)
Erityisasiantuntija
p. 029 524 6465
etunimi.sukunimi@thl.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
THL viikolla 19/202530.4.2025 12:07:29 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri julkaistaan yleensä joka torstai, mutta tänään, vappuaattona, se ilmestyy poikkeuksellisesti keskiviikkona. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat keskiviikon 30.4. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ke 7.5. Alueiden väliset erot sairastavuudessa ja työkyvyttömyydessä. Kansallisen terveysindeksin 2021–2023 tuloksia. Yhteistiedote Kelan kanssa. Lisätietoja: johanna.leinonen(at)thl.fi, puh. 029 524 7678 pe 9.5. Jätevesitutkimuksen tulokset huumeiden käytöstä julkaistaan. Lisätietoja: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 Verkkouutiset ma 5.5. Ulkomaista syntype
Yhä harvempi lastensuojeluilmoitus johtaa lastensuojelun asiakkuuteen29.4.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Lastensuojelun avohuollon asiakasmäärä on kääntynyt laskuun. Vuonna 2024 lastensuojelun avohuollon asiakkaana oli 34 900 lasta eli 9 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2023.
THL viikolla 18/202524.4.2025 15:27:24 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 24.4. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ti 29.4. Tilasto: Lastensuojelu 2024 Vuoden 2024 tiedot lastensuojelun sijoituksista, avohuollon asiakasmääristä ja lastensuojeluilmoituksista koko maassa ja alueilla. Lisätiedot: tiina.puhakka(at)thl.fi, puh. 029 524 7673 Verkkouutiset ma 28.4. Hellehaittojen torjuntaan kannattaa hyvinvointialueilla ja kunnissa varautua hyvissä ajoin ennen kesää. Kuumasta säästä ja etenkin helleaalloista aiheutuu Suomessa merkittävä määrä vakavia terveyshaittoja. Pitkitty
THL viikolla 17/202517.4.2025 15:07:14 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 17.4. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Blogit ti 22.4. Kirjoittajat: Rut Norlund-Spiby ja Päivi Nurmi-Koikkalainen. Exploring Independent Living Practices Across Nordic and Baltic Countries ke 23.4. Kirjoittajat: Susanna Kalliola, THL ja Erikka Levälahti, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, laillistettu sosiaalityöntekijä. Lastensuojelua uudistetaan – mistä tiedämme, että olemme onnistuneet? to 24.4. Kirjoittajat: Mika Gissler ja Johanna Lammi-Taskula. 50 ehdotusta lapsitoiveiden tukemiseksi ja syntyvyyden koh
Två av tre högskolestuderande vill ha barn inom sinom tid – hinder just nu till exempel pågående studier och ekonomisk situation16.4.2025 00:05:00 EEST | Pressmeddelande
Två av tre högskolestuderande önskar få barn i framtiden, män något mer än kvinnor. Hos kvinnor har önskan om barn minskat under de senaste åren. Dessa resultat framgår av Hälso- och välfärdsundersökningen av högskolestuderande (KOTT), som genomfördes av THL våren 2024.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme