Akavan Erityisalat ja Kumula: Pienet kirjastot eivät selviydy tehtävistään
4.10.2022 07:49:03 EEST | Akavan Erityisalat | Tiedote

Kirjastot kärsivät johtajapulasta. Aluehallintoviraston selvityksen mukaan jo kahdeksaa prosenttia kirjastoista johtaa henkilö, jolla ei ole yhtäkään laissa määritellyistä pätevyyskriteereistä: ei ylempää korkeakoulututkintoa, ei johtamistaitoa eikä hyvää perehtyneisyyttä kirjastojen tehtäviin ja toimintaan. Myös muusta henkilöstöstä on usein pulaa.
- Viimeksi resurssipula on puhuttanut Kemissä, jossa jo kirjojen normaali lainaaminen takkuaa. Kansalaiset eivät enää saa sitä palvelua, mikä heille kuuluu, sanoo toiminnanjohtaja Jussi Näri Kuntien asiantuntijat - Kumula ry:stä.
Aluehallintoviraston tekemän selvityksen mukaan kirjastoilla on vaikeuksia selviytyä lakisääteisestä tehtävästään. Merkittävimpiä syitä tähän ovat henkilökunnan riittävyys sekä pätevien esihenkilöiden ja johtajien puute.
- Kun ammattitaitoista henkilöstöä ei palkata esimerkiksi eläkkeelle siirtyvien tilalle tai muutoin avoimiin tehtäviin, heikkenee kansalaisten peruspalvelu väistämättä. Henkilöstö osaamisella ja riittävyydellä on suora yhteys palvelun laatuun ja kansalaisten hyvinvointiin, Näri sanoo.
Kirjastolaki uudistettiin vuoden 2016 ns. normitalkoiden yhteydessä. Lakiuudistuksessa väljennettiin kirjastojen kelpoisuusehtoja. Yksi suurimmista muutoksista oli kirjastojen esihenkilöiden koulutusvaatimus, jossa ei enää edellytetty kirjastoalan opintoja sisältävää ylempää korkeakoulututkintoa. Koulutukseksi riittää soveltuva korkeakoulututkinto.
- Tuolloin kritisoimme uudistusta, sillä arvioimme sen vähentävän varsinkin pienten kirjastojen asiantuntijahenkilöstöä ja pirstaloivan esihenkilötyötä. Nyt uhkakuva, jonka mukaan kirjastoa kehitetään ja johdetaan ilman tarvittavaa osaamista, kuormittuneena ja kaikkien muiden töiden ohella, on toteutumassa.
- Kunnolliset kirjastot ovat kansallinen ylpeydenaiheemme, jonka merkitys korostuu henkistä kriisinkestävyyttä koettelevina aikoina. Kirjastoja on hoidettava asiantuntevin ja riittävin resurssein.
Yhdistelmäviroissa
selkeitä ylilyöntejä
Järjestöt huomauttavat, että kirjastopalvelun laatua ja henkilöstön kuormitusta lisäävät myös ns. yhdistelmätehtävät, joihin kunnissa yhä hanakammin säästösyistä turvaudutaan.
- Kirjasto- ja kulttuurialan asiantuntijatehtäviin yhdistetään surutta muita vaativia hallinnon ja kulttuurin tehtäviä. Kirjastonjohtajan vastuulle sälytetään kunnan markkinointi- ja viestintätehtäviä, tapahtumatuotantoa ynnä muita kokonaisuuksia, jotka ovat kirjastotoimesta irrallaan, sanoo neuvottelupäällikkö Jaakko Korpisaari Akavan Erityisaloista.
- Kirjastoalan palkkaukseen tuli viime kevään kuntasektorin sopimusneuvotteluissa hyvätasoiset korotukset. Niillä ei kuitenkaan korjata kirjastoalan palkkatason jälkeenjääneisyyttä. Esimerkiksi kirjastotoimen johtaja ansaitsee noin 3 750 euroa kuukaudessa. Se on vain vähän korkeampi kuin kunta-alan kokonaisansio, joka oli keskimäärin 3 454 euroa kuukaudessa (lokakuu 2021). Kirjastonhoitajan kokonaisansion keskiarvo oli samassa tilastossa 2 795 euroa kuukaudessa.
Kirjasto on kuntien tuottama lakisääteinen peruspalvelu, jolla on merkittävä asema kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä, järjestöt muistuttavat. Kirjasto vahvistaa sidettä, jolla yhteiskuntaan kiinnitytään. Kirjasto on käyttäjälleen maksuton palvelu ja mahdollistaa kaikille vapaan pääsyn tiedon ja kulttuurin pariin. Yleisistä kirjastoista säädetään kirjastolaissa ja sitä koskevassa asetuksessa.
Aluehallintovirastojen vuotta 2021 koskeva peruspalvelujen alueellisen saatavuuden arviointi: > 4/8 Yleisten kirjastojen henkilöstön riittävyys ja osaaminen sekä kirjastojen johtaminen
Lisätietoja:
Jussi Näri, puh. 0400 816 284
toiminnanjohtaja
Kuntien asiantuntijat - Kumula
Jaakko Korpisaari, puh. 040 777 9422
neuvottelupäällikkö, kuntasektori
Akavan Erityisalat
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 525 8582
Jaakko Korpisaari, Akavan ErityisalatNeuvottelupäällikkö, FM. Kuntasektorin sopimus- ja neuvottelutoiminta, sote- ja maakuntauudistuksen yhteyshenkilö, kulttuuripolitiikka.
Puh:040 777 9422jaakko.korpisaari@akavanerityisalat.fiJussi Näri, Kuntien asiantuntijat - KumulaToiminnanjohtaja
Puh:0400 816 284jussi.nari@kumula.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Akavan Erityisalat on kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän, liike-elämän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä toimivien ammattiliitto, johon kuuluu 19 jäsenjärjestöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat
Akavan Erityisalat: Opintotukiuudistus lisäämässä opiskelijan velkataakkaa24.6.2026 10:15:08 EEST | Tiedote
Akavan Erityisalat katsoo, että hallituksen esitys uudeksi opintoetuuslaiksi lisäisi opiskelijoiden velkataakkaa entisestään. – Esitystä on muutettava. Opiskelijoille tulee antaa opiskelurauha ilman pakkoa opintolainan nostoon tai opintojen ohella työskentelyyn, liitto sanoo lausunnossaan.
Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto: Museonjohtajat silmiinpistävän alipalkattuja23.6.2026 09:20:59 EEST | Tiedote
Kunta rekrytoi museonjohtajaa 2 900 euron kuukausipalkalla. Mitä se kertoo asiantuntijatyön arvostuksesta, kysyy Museo- ja kulttuuriperintöalan ammattiliitto MAL. Liitto kirjelmöi tapauksesta suoraan asianomaiseen kuntaan. – Valitettavasti kyse ei ole yksittäistapauksesta, sanoo toiminnanjohtaja Katariina Mäkelä. MAL on Akavan Erityisalojen jäsenyhdistys.
Akavan Erityisalat: Järjestöleikkauksista tehtävä vaikutusarvio17.6.2026 09:23:53 EEST | Tiedote
Akavan Erityisalat suhtautuu kriittisesti ministeri Wille Rydmanin sote-järjestöjen rahoituskriteerejä koskevaan esitykseen. Liitto pitää välttämättömänä, että esitystä tarkastellaan uudelleen sen kokonaisvaikutusten näkökulmasta.
Akavan Erityisalat: Humanistinen osaaminen voimavaraksi tekoälyn aikakaudella11.6.2026 07:49:32 EEST | Tiedote
Ihmistieteellistä osaamista tulee hyödyntää monipuolisemmin teknis-taloudellisen osaamisen rinnalla, jotta kykymme ratkaista monitahoisia inhimillisiä haasteita ja kriisejä paranee, Akavan Erityisalat sanoo. Tämä edellyttää tulevalla hallituskaudella ennakkoluulottomia panostuksia humanistiseen koulutukseen. Maassamme tulee turvata humanististen alojen opetuksen ja tutkimuksen laaja-alainen ja laadukas omavaraisuus. Akavan Erityisalat edustaa jäsenyhdistyksineen laajasti humanistialojen korkeakoulutettuja.
Akavan Erityisalat julkaisi eduskuntavaalitavoitteensa: Työelämää uudistettava ihmisen ehdoilla21.5.2026 07:40:45 EEST | Tiedote
Akavan Erityisalojen eduskuntavaaliteemat vuoden 2027 vaaleihin ovat: Turva, ilo ja luovuus jokaisen työelämään. Kulttuuri ja koulutus hyvinvoinnin moottoreiksi. Humanistinen osaaminen voimavaraksi. Hyvä hallinto Suomen menestystekijäksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
