Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän Tutkijoiden yössä vieraili yli 8 600 kävijää!

3.10.2022 10:02:01 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa
Tutkijoiden yötä vietettiin Jyväskylän yliopistossa jälleen syyskuun viimeisenä perjantaina 30.9.2022. Tapahtumassa saatiin uusia tiede-elämyksiä, kokeiltiin itse tutkimuksen tekemistä sekä keskusteltiin innostuneiden tieteen tekijöiden kanssa. Mukana oli jälleen satoja tutkijoita eri aloilta.

Tutkijoiden yön erilaiset aktiviteetit keräsivät yli 8 600 kävijää. Kahtena viime vuonna tapahtuma järjestettiin verkon välityksellä. Kävijäennätys tapahtumassa nähtiin vuonna 2019, jolloin kävijöitä oli noin 14 500. Muun muassa kemian laitoksen pamaukset, biologian ötökät ja fysiikan laitoksen kiihdytinlaboratorio kiinnostivat yleisöä tänä vuonna.

- Yhteistyö Valon kaupungin kanssa oli yksi tärkeä tekijä mahtavassa kävijämäärässä. Upeat valoteokset, muun muassa Korkeakoskenlahdella nähty Tanssivat vedet, olivat lisähoukutin kampukselle tuloon, viestintäpäällikkö Liisa Harjula kertoo.

Tieteeseen tutustuttiin esimerkiksi työpajojen, tiedeluentojen ja laboratoriovierailujen kautta. Koululaisryhmien päiväohjelmaan osallistui lähes 600 lasta. Suositut työpajat, kuten kemian CSI-rikospaikkatutkimus, varattiin hetkessä loppuun.

- Tutkijoiden yön ohjelma oli monipuolisuudessaan ja laajuudessaan ennennäkemätön. Tapahtuma onnistui herättämään uteliaisuutta nuorissa tutkijanaluissa ja tarjoili ahaa-elämyksiä myös perheen vanhemmille, Harjula kuvailee.

Tutkijoiden yö on vuodesta 2005 saakka järjestetty Euroopan laajuinen tiedetapahtuma, joka tekee tiedettä ja tutkijoiden työtä tutuksi suurelle yleisölle.

Tänä syksynä Tutkijoiden yötä vietettiin Jyväskylän lisäksi Tampereella, Hämeenlinnassa, Helsingissä, Sodankylässä ja Oulussa.

Lisätietoja:

Viestintäpäällikkö Liisa Harjula Jyväskylän yliopisto liisa.harjula@jyu.fi / 040 805 4403

www.jyu.fi/tutkijoiden-yo

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote

Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.

Miten löydät oman juttusi ja suunnan tulevaisuuteen? Hakijan päivä 6.11. kokoaa yhteen Jyväskylän yliopiston opintomahdollisuudet2.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote

Jyväskylän yliopiston Hakijan päivä -tapahtumassa pääset tutustumaan Jyväskylän yliopiston kaikkien kuuden tiedekunnan sekä avoimen yliopiston opintotarjontaan. Tapahtumassa on myös mahdollisuus päästä keskustelemaan henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. Hakijan päivä järjestetään Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksessa perjantaina 6.11. kello 9–15. Koulutusalaesittelyitä voi seurata myös verkkolähetyksen kautta. Samana päivänä Hakijan päivä -tapahtuman järjestävät myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk ja Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak.

Tutkimus: Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet elvyttävät sukunsa kieltä ja kulttuuriperintöä29.10.2026 10:08:53 EET | Tiedote

Karjalankielisten evakkojen jälkipolvet ottavat takaisin omaa kieltään ja kulttuuriaan, jotka monissa perheissä katosivat toisen maailmansodan ja evakkouden seurauksena. FM, YTM Pirja Hyyryläisen Jyväskylän yliopistossa tekemä väitöstutkimus osoittaa, että toinen ja kolmas sukupolvi ovat nousseet keskeiseen rooliin karjalan kielen elvyttämisessä ja karjalaisen kulttuuri-identiteetin vahvistamisessa.

Jyväskylän yliopisto mukana tutkimuksessa, joka avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden elektroniikalle29.10.2026 07:05:00 EET | Tiedote

Kansainvälinen tutkimusryhmä, jossa oli mukana myös Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Tim Kokkeler, on osoittanut uuden tavan tuottaa niin sanottuja spinvirtoja altermagneeteiksi kutsutuissa materiaaleissa. Nature-lehdessä julkaistu tutkimus syventää ymmärrystä tämän uuden materiaaliluokan ominaisuuksista ja voi tulevaisuudessa edistää esimerkiksi energiatehokkaampien elektronisten laitteiden kehittämistä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye