Varhaiskasvatuksen kielimentori on pelikaveri lapsille ja esimerkki aikuisille
Kielimentorit Eivor Berg ja Hanna Toivonen-Boguslavskiy työskentelevät niiden lasten kanssa, joiden kotikieli on muu kuin suomi tai ruotsi. He ovat myös tärkeitä kumppaneita varhaiskasvatuksen muulle henkilökunnalle.
- Käytännössä työmme on sitä, että pelaamme ja leikimme lasten kanssa, istumme heidän kanssaan lattialla leikkimässä. Esimerkiksi kotileikki on hyvä kielenoppimiseen, koska siinä on mukana sellaista sanastoa, jota ei välttämättä muuten päiväkodin arjessa käytetä, Toivonen-Boguslavskiy kuvailee.
- Myös automatolla leikkiminen on oiva kielenoppimisen paikka, koska siinä käydään läpi värejä, ajoneuvoja ja erilaisia paikkoja, kuten kauppa, pankki ja huoltoasema, lisää Berg.
Kielimentorit ovat mukana päiväkodin arjessa niin ruokailuissa kuin metsäretkilläkin.
Yhteisopettaminen ja kielitietoinen leikkiminen
Toivonen-Boguslavskiy kiertää suomenkielisissä päiväkodeissa ja viettää aina yhden kokonaisen päivän yhdessä ryhmässä. Kerrallaan hän työskentelee 1-3 lapsen kanssa.
Berg työskentelee ruotsinkielisissä päiväkodeissa. Tärkeä osa työtä on yhteisopettaminen ja henkilökunnan mentorointi.
- Viemme päiväkoteihin tietoa ja malleja kielitietoisesta varhaiskasvatuksesta. Käytännössä opetamme henkilökunnalle esimerkiksi, miten lautapelejä voi pelata kielitietoisesti ja tuotamme henkilökunnan tueksi materiaalia ja vinkkejä, Berg kuvailee.
Hankerahoitukselle haetaan jatkoa
Vaasassa suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa on jo vuosia työskennellyt varhaiskasvatuksen S2-opettajia (S2 = suomi toisena kielenä).
Myös S2-opettaja ohjaa ja tukee varhaiskasvatuksen henkilökuntaa sekä osallistuu lasten yksilö- ja pienryhmäohjaukseen. Lisäksi he tekevät lasten kielitaidon kartoitusta ja arviointia.
Ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa ei vielä ole ollut S2-opettajaa, koska kielenoppijalapsia on tähän saakka ollut vain vähän.
- Nyt myös ruotsinkielisessä varhaiskasvatuksessa on lisääntynyt niiden lasten määrä, joiden kotikieli ei ole suomi tai ruotsi. Tilanteeseen saadaan tällä hetkellä apua kielimentorin avulla, kertoo palvelupäällikkö Hanna Huhtakangas.
Kielimentoreiden toiminta rahoitetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön hankerahoituksella. Toiminta alkoi tammikuussa 2022 ja päättyy vuoden lopussa. Uusi hankehakemus on jätetty, jotta kielimentorit voisivat jatkaa vielä vuodet 2023-2024. Päätöstä odotetaan lokakuussa.
Yhteyshenkilöt
suomenkielisen varhaiskasvatuksen kielimentori Hanna Toivonen-Boguslavskiy, puh. 040 548 2921, hanna.toivonen@edu.vaasa.fi
ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen kielimentori Eivor Berg, puh. 040 546 4641, eivor.berg@edu.vaasa.fi
palvelupäällikkö Tiina Rintanen, puh. 040 5593281, tiina.rintanen@edu.vaasa.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasan kaupunki
Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Roddbåtar finns nu att låna vid Gubbgrund och i Lillkyro19.6.2025 16:30:48 EEST | Pressmeddelande
Som objekt för Vasa stads inkluderande budgetering valde invånarna i år roddbåtar som kan lånas. Roddbåtar finns nu att låna kostnadsfritt vid Gubbgrund och i Lillkyro. Vid Metviken kommer det också att finnas en roddbåt som kan lånas från och med juli.
Soutuveneitä nyt lainattavissa Ukkokarilla ja Vähässäkyrössä19.6.2025 16:29:18 EEST | Tiedote
Asukkaat valitsivat Vaasan kaupungin osallistuvan budjetoinnin kohteeksi tänä vuonna lainattavat soutuveneet. Soutuveneitä on nyt maksutta lainattavissa Ukkokarilla ja Vähässäkyrössä. Onkilahdelle soutuvene tulee lainattaviin heinäkuun puolella.
Salutorget i Vasa genomgår en förändring: studera planerna och lämna din åsikt!17.6.2025 14:49:11 EEST | Pressmeddelande
Ett nytt utkast till en översiktsplan för Vasa salutorg och Hovrättsesplanaden är nu framlagt för kommentarer.
Vaasan kauppatori uudistuu: tutustu suunnitelmiin ja ota kantaa!17.6.2025 14:48:38 EEST | Tiedote
Vaasan kauppatorin ja Hovioikeudenpuistikon uusi yleissuunnitelmaluonnos on nyt nähtävillä ja asukkaiden kommentoitavana.
Klemetsögatan tillfälligt avstängd vid Korsholmsesplanadens korsningsområde17.6.2025 12:36:31 EEST | Pressmeddelande
På grund av vattenledningsarbeten stängs Klemetsögatan av från trafik på avsnittet Korsholmsesplanaden–Timmermansgatan från och med 17.6. Körning till tomterna är tillåten från Timmermansgatan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme