Ravintola C palautti Rôtisseurs-kilven ja on auki vielä toistaiseksi
4.10.2022 21:10:52 EEST | Chaîne des Rôtisseurs Finlande ry | Tiedote

Ilkka Isotalo ja Christina Suominen ei ole vielä kertonut viimeistä aukiolopäiväänsä, mutta Chaine des Rôtisseurs-kilpi palautettiin Chaine des Rôtisseurs-järjestölle syksyllä yhtä juhlavin menoin, kuin se aikoinaan ravintolalle luovutettiin.
Rôtisseurs-kilvet ovat järjestön omaisuutta ja sääntöihin kuuluu, että ravintolatoiminnan päättyessä kilpi palautetaan tai jos omistaja tai konsepti vaihtuu, tällöin kilven säilyminen arvioidaan uudelleen. Kilpikrieereihin kuuluu myös vuosittainen ravintolan laadun tarkastus paikallisen voutineuvoston toimesta.
Ravintola C on ollut Chaîne des Rôtisseurs-kilpiravintoloiden yksi korkeatasoisempia ravintoloita alusta asti. Keittiömestari Ilkka Isotalon toteuttama yllätysmenu Rôtissööriystäville kilven luovutustilaisuudessa oli huikea taidonnäyte ja Christinan suunnittelemat viinit annoksiin tekivät menusta täydellisen elämyksen. Annokset olivat gastronomista ilotulitusta.
Keittiömestari Ilkka Isotalo on ravintolan sielu, huippuosaaja, jonka luovuus on omaa luokkaansa. Hänellä on uskomaton taito hyödyntää paikallista agrikulttuuria ja paikallistuottajien satoa. Ravintolan viinimaailman täydellisestä istuvuudesta ruokaan on huolehtinut Christina Suominen. Christinan erityisosaamisen on viinit. Hän yksi Suomen parhaimmista sommeliereista, joka on tuomaroinut jo vuosia myös nuorten sommelierin kilpailuja.Toivottavasti nämä kaksi huippuammattilaista keksivät vielä paljon uusia toteutuksia, niin taitavia he ovat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna HornborgBailli Délégué Finlande, Suomen valtavouti
Chaîne des Rôtisseurs Finlanden puheenjohtaja
Niki MalmrosChargee de Presse, viestintä
Chaîne des Rôtisseurs Finlanden viestintävastaava
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
La Confrérie de la Chaîne des Rôtisseurs Finlande on Suomen merkittävin kansainvälinen gastronominen järjestö. Järjestön tavoitteena on kehittää Suomen ruoka-, juoma- ja ravintolakulttuuria yhteistyössä ammattilaisten ja harrastajien kanssa sekä kannustaa nuorten ammattilaiskokkien ja viiniammattilaisten kehittymistä. Kansainväliseen järjestöön kuuluu yli 25 000 jäsentä yli 80 maassa. Suomessa jäseniä on yli 2 000, joista 60 % on harrastajia ja 40 % ammattilaisia. www.rotisseurs.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Chaîne des Rôtisseurs Finlande ry
Chaîne-kilven säilytti seinällään lähes 90 ravintolaa – päivitetty lista laadukkaista ravintoloista ympäri Suomen23.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kun haluaa varman valinnan, kannattaa Suomessa katsoa myös Chaîne-kilpeä. Chaîne des Rôtisseurs -kilpi on kansainvälinen laatutunnus, joka kertoo ravintolan ruoan ja palvelun tasaisesta laadusta. World Chaîne Dayn yhteydessä lauantaina 25.4. julkaistava päivitetty listaus kokoaa yhteen Suomessa toimivat kilpiravintolat sekä kilven saaneet herkkumyymälä: mukana on lähes 90 ravintolaa ja 20 herkkumyymälää eri puolilla maata.
Joel Manninen voitti MM-hopeaa nuorten kokkien maailmanmestaruus kisoissa21.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Alle 27-vuotiaiden kokkien maailmanmestaruus kilpailut käytiin viime viikonloppuna Turkin Istanbulissa. Kilpailuun osallistui 22 nuorta oman maansa parasta kokkia ympäri maailmaa. Suomenmestari Joel Manninen menestyi kilpailussa upeasti tullessaan kakkoseksi.
Ravintola Teller palkittiin Rôtisseurs -kilvellä 24.2.25.2.2026 17:47:36 EET | Uutinen
Ravintola Tellerille myönnettiin eilen tiistaina 24. helmikuuta 2026 arvostettu Chaîne des Rôtisseurs -kilpi. Ravintola Teller avattiin keväällä 2024 ja on sulattanut nopeasti asiakaskuntansa sydämet. Ravintola tarjoaa maistelumenuta ja moneen makuun sopivaa a la cartea. Tämän vuoden alussa ravintolan viereen avattiin myös viinibaari Tales. Teller on tullut tutuksi myös erinomaisen laajalla alkoholittomien viinien tarjonnalla.
Kaksi uutta ravintolaa sai lokakuussa Chaîne des Rôtisseurs -ravintolakilven / Kuokkalan Kartano ja Ravintola OR18.10.2023 15:39:54 EEST | Tiedote
Jyväskylässä sijaitseva Kuokkalan Kartano ja Helsinkiläinen Hotelli Tornissa sijaitseva Ravintola OR ovat saaneet laadukkaasta gastronomiasta, hyvästä palvelusta ja kulinaaristen perinteiden erinomaisesta vaalimisesta kansainvälisen ruokajärjestön Chaîne des Rôtisseurs -kilven. Kilpi on osoitus aidosta intohimosta ruokaan, viineihin ja loistavaan asiakaspalveluun.
Poriin toinen Chaîne des Rôtisseurs -ravintolakilpi11.9.2023 15:14:02 EEST | Tiedote
Porin keskustassa, Eetu Salinin aukiolla sijaitsevalle Borg Kitchen & Barille myönnettiin lauantaina 9.9. kansainvälisen ruokajärjestön Chaîne des Rôtisseurs -kilpi. Kilpi on osoitus ravintolan gastronomian korkeasta tasosta, erinomaisesta palvelusta sekä alueellisten ja kulinaaristen perinteiden kehittämisestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
