Kittilän lentoasema palkittiin Vuoden 2021 lentoasema -tunnustuksella

‒ Onnittelen Kittilän lentoasemaa Vuoden lentoasema -tunnustuksesta. Koko lentoaseman henkilöstö on tehnyt pitkäjänteistä ja suunnitelmallista työtä asiakastyytyväisyyden eteen ja kehittänyt aktiivisesti toimintatapoja. Kiitän kaikkia sitoutumisesta ja yhteen hiileen puhaltamisesta, sanoo Finavian verkostoliiketoimintajohtaja Jani Jolkkonen.
Hänen mukaansa Kittilän lentoasemalle on ominaista, että matkustaja- ja lentomäärät vaihtelevat eri sesonkien mukaan hyvinkin paljon. Toimintaa on kyettävä suunnittelemaan pidemmällä aikajänteellä ja samalla on voitava reagoida vaihteleviin tilanteisiin esimerkiksi joulu- ja hiihtosesonkien mukaan.
‒ Olen todella iloinen Kittilän lentoaseman saamasta tunnustuksesta. Lentoasemallamme on aktiivinen työyhteisö ja hyvä tiimihenki yli organisaatiorajojen. Erityisesti joulusesonkiin valmistautuminen ja sen läpivienti on hyvä esimerkki hienosta yhteistyöstä ja osoitus asiantuntijuudestamme ja osaamisestamme, kiittää Kittilän lentoaseman päällikkö Jonna Pietilä Finaviasta.
Finavia on vuosina 2014–2020 investoinut Lapin lentoasemin kehittämiseen 100 miljoonaa euroa. Kittilän lentoasemalla Finavia laajensi tiloja, kehitti palveluita ja nosti kapasiteettia. Muun muassa matkatavarankäsittelyn, lähtöselvityksen ja passitarkastuksen tilat ja palvelut paranivat entisestään. Lisäksi rakennettiin kaksi uutta rullaustietä ja uusia lentokoneiden pysäköintipaikkoja.
Finavia Oyj
Viestintä
Kuvia median käyttöön: https://finavia.materialbank.net/NiboWEB/p/scpc/17820798/96749/fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Finavia media desk ma-pe klo 9-16
Puh:+358 (0)20 708 2002comms@finavia.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Lentoasemayhtiö Finavia johtaa ja kehittää 20 lentoasemaa eri puolilla Suomea. Mahdollistamme suomalaisille Pohjois-Euroopan parhaat lentoyhteydet ja varmistamme, että matkustaminen lentoasemiemme kautta on mutkatonta ja sujuvaa. Kaikki lentoasemamme ovat hiilineutraaleja. Teemme työtä, jota ilman maailma olisi kaukana.
www.finavia.fi
http://vuosikertomus.finavia.fi
www.facebook.com/finavia
www.facebook.com/helsinkiairport
www.twitter.com/finavia
www.twitter.com/helsinkiairport
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Finavia Oyj
Finavian VIP- ja kokoustilat Helsinki-Vantaalla tarjoavat raikkaan kosketuksen suomalaisuuteen11.8.2025 10:30:43 EEST | Tiedote
Helsinki-Vantaan lentoaseman uudet VIP- ja kokoustilat esittelevät vieraille Suomea jo lentoasemalla. Tyylikkäät tilat kutsuvat kokoustamaan vaivattomasti poistumatta lentoasemalta. Tilojen suunnittelussa on haluttu tuoda suomalaisen luonnon tunnelmaa matkailijan ulottuville.
Readers of a global publication praise Helsinki Airport – selected among the top 10 airports21.7.2025 08:46:03 EEST | Press release
Readers of the international Travel and Leisure magazine voted Helsinki Airport among the top ten airports in the world in July 2025. Helsinki Airport is the only European airport to reach a top spot on the popular tourism industry magazine’s list.
Globaalin julkaisun lukijat hehkuttavat Helsinki-Vantaata – valittiin 10 parhaan lentoaseman joukkoon21.7.2025 08:34:03 EEST | Tiedote
Kansainvälisen Travel and Leisure –julkaisun lukijat äänestivät Helsinki-Vantaan lentoaseman maailman kymmenen parhaan joukkoon heinäkuussa 2025. Helsinki-Vantaa on ainoa eurooppalainen lentoasema, joka ylsi suositun matkailualan julkaisun kärkilistalle.
Helsinki Airport achieves net zero for emissions under its control9.6.2025 14:50:31 EEST | Press release
Finnish airport company Finavia has achieved net zero carbon balance for emissions under its control at Helsinki Airport. The net zero status is verified through the international Airport Carbon Accreditation program, in which Finavia has participated since 2011. To reach Level 5, an airport must achieve and maintain at least 90% absolute CO2 emissions reductions in Scope 1 and 2, while committing to reach net zero in Scope 3 by 2050. Airports are accredited at seven different levels, with net zero being the highest. Currently, over 640 airports worldwide are part of the program.
Helsinki-Vantaan lentoasema saavutti hiilidioksidipäästöjen nettonollatason9.6.2025 14:39:36 EEST | Tiedote
Lentoasemayhtiö Finavia on saavuttanut hiilidioksidipäästöjen nettonollatason toiminnassaan Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Nettonollapäästöisyys todennetaan kansainvälisessä Airport Carbon Accreditation (ACA) -ohjelmassa, jossa Finavia on ollut mukana vuodesta 2011. Lentoasemat akkreditoidaan seitsemällä eri tasolla, joista korkein on nettonolla. Tällä hetkellä ACA-ohjelmaan on liittynyt globaalisti yli 640 lentoasemaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme