DNA:n ja Telian 5G-verkko laajenee: Yhteisverkon rakennus jatkuu Oulun, Hailuodon, Limingan, Lumijoen ja Tyrnävän alueilla

Yhteisverkon 5G:n rakennusta tehdään alueella loka-marraskuussa, ja työ valmistuu joulukuussa. Hyvät tietoliikenneyhteydet ovat pienelle paikkakunnalle tärkeitä. Hailuodossa uutta verkkoa odotetaan innokkaina.
"Hailuoto on pieni kunta, jossa käy paljon matkailijoita. Saarelle ei ole tieyhteyttä, joten toimivat tietoliikenneyhteydet ovat erityisen tärkeitä. Hyvät yhteydet ovat sujuvan arjen ja vapaa-ajan edellytys”, sanoo Hailuodon kunnanjohtaja Maarit Alikoski.
”Hailuodon kestävän kasvun mahdollistavat luonto, meri ja saaren ainutlaatuisuus. Onneksi saamme sellaiset yhteydet, jotka osaltaan lisäävät positiivista kokemusta, jonka haluamme jokaiselle Hailuodossa käyneelle antaa”, Alikoski jatkaa.
5G-verkko helpottaa arkea
Erilaiset verkkopalvelut ovat yhä tiiviimpi osa ihmisten arkea. Muun muassa suoratoistopalvelut, pelit ja etätyöt tarvitsevat toimiakseen verkolta entistä enemmän kapasiteettia. 5G-verkko vastaa tähän haasteeseen ja sen avulla muun muassa mobiilisovellukset, videot ja etäkokoukset toimivat ilman viiveitä ja katkoksia. Uusi 5G-verkko toimii paremmin myös yleisötapahtumissa ja matkustaessa. 5G-verkon suurempi kapasiteetti mahdollistaa hyvät yhteydet jatkossa muun muassa festareilla ja tien päällä.
Hyötyjä paikallisille yrityksille
5G-verkon rakentaminen hyödyttää myös yrityksiä. Suuret yritykset voivat rakentaa privaattiverkkoja 5G-teknologialla. Pienissä yrityksissä puolestaan tietoliikenneinfra voidaan 5G-verkon ansiosta rakentaa mobiiliyhteyksien päälle, jolloin yksi huippunopea liittymä soveltuu kaikkeen tarpeeseen. 5G tuo helpotusta myös uusien toimipisteiden perustamiseen ja väliaikaisiin tarpeisiin, kuten tapahtumiin tai rakennustyömaille.
Mitä, missä ja milloin tapahtuu?
Rakentaminen aloitetaan maanantaina 17. lokakuuta, ja koko alueen tukiasemavaihtojen on tarkoitus valmistua perjantaina 9. joulukuuta 2022. 5G-verkkoa rakennetaan seuraavilla alueilla:
- Oulu: Annalankangas, Haapakangas, Haukipudas, Herukka, Holma, Holstinmäki, Itä-Patela, Kello, Kiviniemi, Linnanmaa, Pateniemenranta, Pateniemi, Rajahauta, Rajakylä, Ritaharju, Ritalinnokka, Runteli, Santaholma, Taskila, Taskisenperä, Ukonkaivos ja Varpusuo
Marraskuussa rakennetaan seuraavilla alueilla:
- Oulu: Oulunsalo keskusta, Mökkiperä, Pitkäkangas, Lassila, Karhuoja, Peherrys, Ervastinkylä ja Pajuniemi
- Hailuoto: Keskikylä, Marjaniemi, Potti ja Huikku
- Kempele: Ala-Murto ja Teppola
- Liminka: Keskusta, Jäähalli, Liminganportti, Tuomiaro, Tupos, Pölkkykangas, Ojanperä, Ylipää, Pehkonen, Heinijärvi ja Hirvineva
- Lumijoki: Keskusta, Sallisenperä ja Varjakka
- Siikajoki: Karinkanta
- Tyrnävä: Keskusta, Eskola, Ylitalo, Markkula, Temmeksen kirkonkylä ja Yli-Murto
Tukiasemien vaihdosta voi aiheutua lyhyitä palvelukatkoksia
Tukiasemien päivitykseen liittyvistä töistä saattaa aiheutua enintään työpäivän mittaisia paikallisia palvelukatkoksia DNA:n ja Telian matkaviestinpalveluihin. Lisäksi palvelun laatu voi heiketä muutamaksi päiväksi, kunnes kaikki tukiasemat on saatu päivitettyä. Palveluhäiriöt pyritään pitämään mahdollisimman lyhyinä, jotta ne aiheuttavat alueen asukkaille ja yritystoiminnalle mahdollisimman vähän haittaa.
700 MHz:n taajuusalueille rakennettavat verkot voivat aiheuttaa häiriöitä pienelle osalle antenni-TV-talouksista. Lisätietoa aiheesta täällä: https://taajuustalkoot.fi/
Lisätiedot:
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Telian viestintä, puh. 02040 54000, communications-fi@telia.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Yhteisverkko on DNA Oyj:n ja Telia Finland Oyj:n vuonna 2014 perustama yhteinen verkkoyhtiö, joka suunnittelee, toteuttaa ja ylläpitää matkaviestinverkkoa Pohjois- ja Itä-Suomen alueella.
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Haluamme tehdä asiakkaidemme arjesta mutkattomampaa. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat mobiilidatan käyttömäärissä jatkuvasti maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2021 liikevaihtomme oli 956 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
Ville Virtanen DNA:n strategiasta ja tekoälystä vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi3.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
DNA vahvistaa strategista ja teknologista osaamistaan nimittämällä Ville Virtasen strategiasta ja tekoälystä vastaavaksi johtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi 1. lokakuuta 2025 alkaen.
Ville Virtanen appointed DNA’s SVP, Strategy and AI, and member of Executive Management Team3.9.2025 09:00:00 EEST | Press release
DNA is strengthening its strategic and technological capabilities by appointing Ville Virtanen as SVP, Strategy and AI and member of the Executive Management Team, effective 1 October 2025.
DNA:n uusi tekoälybotti parantaa yritysten asiakaskokemusta1.9.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
DNA Business Apuri on tekoälypohjainen työkalu, jolla yritykset voivat parantaa asiakaspalvelunsa tavoitettavuutta ja asiakaskokemustaan. DNA Business Apuri on luotettava ja tietoturvallinen tekoälybotti, joka on suunniteltu erityisesti Suomen markkinoille. Se auttaa varsinkin pieniä ja keskisuuria yrityksiä nostamaan asiakaskokemuksensa uudelle tasolle muun muassa automatisoimalla työläitä katalogihakuja, vastaamalla monimutkaisiin kyselyihin ja tarjoamalla palvelua myös niinä aikoihin, kun perinteinen asiakaspalvelu ei ole avoinna. Palvelu tulee DNA:n yritysasiakkaiden saataville 1.9.2025 lähtien.
DNA's new AI bot enhances customer experience for businesses1.9.2025 09:30:00 EEST | Press release
The DNA Business Apuri is an AI-based tool that allows companies to improve their customer service accessibility and overall customer experience. Designed specifically for the Finnish market, the DNA Business Apuri is a reliable and secure AI bot that helps especially small and medium-sized enterprises elevate their customer experience by automating tedious catalog searches, responding to complex inquiries, and providing service even when traditional customer support is closed. The service will be available to DNA's corporate customers starting September 1, 2025.
DNA:n elokuun 2025 myydyimmät puhelimet ja älykellot1.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Apple vei kärkipaikan sekä DNA:n kuluttaja- että yritysasiakkaiden myydyimpien puhelinten listalla iPhone 16 Pro 5G -mallillaan myös elokuussa. Applen pienikokoinen iPhone 13 mini nappasi puolestaan ensimmäisen sijan käytettyjen puhelinten listalla. Xploran lasten kellopuhelimet ottivat kärkisijat elokuun myydyimpien älykellojen listalla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme