Ota mallia työyhteisömme perheystävällisyyssuunnitelmasta
Jokainen saa määritellä itselleen tärkeät läheissuhteet. Kaikki saavat kertoa kuulumisiaan kuukausipalaverissa. Läheisen joutuessa saattohoitoon henkilöstö on oikeutettu viikon pituiseen palkalliseen saattohoitovapaaseen. Sairaan alle 13-vuotiaan lapsen hoito on palkallista enintään neljän päivän ajan.
Tässä on joitakin tärkeitä Sateenkaariperheet ry:n käytäntöjä, jotka tukevat henkilöstöä arjen ja työn yhteensovittamisessa. Perheystävällisyyssuunnitelma ei koske vain lapsiperheellisiä, vaan on suunnitelma kaikkien henkilöstön jäsenten työn ja erilaisten läheissuhteiden yhteensovittamisen tukemiseksi.
– Perheystävällisyyden ei tarvitse tarkoittaa suuria kustannuksia. Se on usein käytännössä myötätuntoista asennetta ja joustavuutta. Käytännöistämme osa löytyy työehtosopimuksesta ja lainsäädännöstä, mutta osa on Sateenkaariperheiden paikallisesti neuvoteltuja työehtoja tai johtamisen käytäntöjä, toiminnanjohtaja Juha Jämsä kertoo.
Suunnitelman luonnoksen on tehnyt Monimuotoiset perheet -verkoston työelämän erityisasiantuntija Tiina-Emilia Kaunisto, joka toimii Sateenkaariperheet ry:ssä työsuojeluvaltuutettuna.
Luonnoksen tekemisessä on hyödynnetty Monimuotoiset perheet -verkoston työehtosopimustavoitteita ja perheystävällisyysopasta, joka sisältää vinkkejä erilaisissa perhetilanteissa olevien tukemiseen työelämässä.
– Verkosto suosittelee kaikille työyhteisöille perheystävällisyyssuunnitelman tekemistä. Kun tuki on suunnitelmallista, se ei jää yksittäisen esihenkilön varaan. Suunnitelmassa on tärkeää huomioida erilaisia vanhemmuuksia ja perhetilanteita, kuten läheisen kuolema, lapsettomuuskriisi ja ero puolisosta, Kaunisto toteaa.
Perheystävällisyys tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman toimenpiteeksi
Perheystävällisyyssuunnitelma on yksi työyhteisön tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaprosessin toimenpiteistä. Henkilöstö osallistui suunnitelman tekemiseen keskustelemalla luonnoksesta ja tekemällä siihen täydennyksiä.
– Perheystävällisyyssuunnitelmassa on myös mukana tavoitteemme työyhteisöstä, jossa kukaan ei joudu syrjityksi oman perhetilanteensa vuoksi. Seuraamme syrjintää osana tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaprosessia, Jämsä jatkaa.
Sateenkaariperheet ry:n hallitus vahvisti suunnitelman kokouksessaan 24. syyskuuta 2022. Monimuotoiset perheet -verkosto on osa Sateenkaariperheet ry:tä hallinnollisesti.
Lue Sateenkaariperheet ry:n perheystävällisyyssuunnitelma täältä.
Sateenkaariperheet ry:n Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma löytyy täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina-Emilia KaunistoTyöelämän erityisasiantuntija
Monimuotoiset perheet -verkoston työelämän erityisasiantuntija
Tietoja julkaisijasta
Monimuotoiset perheet -verkosto on kymmenen suomalaisen perhejärjestön yhteistyöverkosto, johon kuuluvat Adoptioperheet ry, Familia ry, KÄPY – Lapsikuolemaperheet ry, Lapsettomien yhdistys Simpukka ry, Perhehoitoliitto ry, Sateenkaariperheet ry, Suomen Monikkoperheet ry, Suomen nuoret lesket ry, Suomen Uusperheiden Liitto ry ja Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Monimuotoiset perheet -verkosto
SAK ja perhejärjestöt: Leikkausten vaikutus katastrofaalinen pienituloisille yhden vanhemman perheille19.9.2023 06:44:00 EEST | Tiedote
Sosiaaliturvan leikkauksia ei saa tehdä lapsiperheköyhyyttä lisäämällä, painottavat SAK, Monimuotoiset perheet -verkosto ja Yhden Vanhemman Perheiden Liitto. Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen suunnittelemat leikkaukset sosiaaliturvaan heikentävät pienituloisen ja osa-aikatyötä tekevän yhden vanhemman perheen toimeentuloa jopa 400 eurolla.
Hallitusohjelma unohtaa kahden kulttuurin perheet – vaikka puhuu maahanmuutosta kosolti15.9.2023 07:42:32 EEST | Tiedote
Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelma jättää kahden kulttuurin perheet epävarmuuden tilaan, painottavat Familia ry ja Monimuotoiset perheet -verkosto. Hallitusohjelmassa on maahanmuutosta paljon kirjauksia, joista mikään ei selvennä, onko kahden kulttuurin perheillä mahdollisuuksia jatkaa yhteistä perhe-elämää Suomessa. Kahden kulttuurin perheessä puolisot ovat keskenään kotoisin eri maista – toinen esimerkiksi Suomesta ja toinen jostain muusta maasta.
Sosiaaliturvan ja työehtojen leikkaukset osuvat kipeästi lapsiperheisiin – arkea sujuvoitettava ennen heikennyksiä21.6.2023 07:45:00 EEST | Tiedote
Sosiaaliturvan ja työehtojen heikennykset hallitusohjelmassa herättävät suurta huolta Monimuotoiset perheet -verkostossa. Heikennysten kokonaisvaikutuksia lapsiperheiden talouteen on tarkasteltava eri perhemuotojen näkökulmasta. Jotta työllisyystavoitteet saavutetaan, on perheiden arkea sujuvoitettava palveluita ja perheystävällisyyttä kehittämällä – jo ennen heikennysten tekemistä.
”Perheystävällisyysmittari hälyttää” – Hallitusohjelmaan kirjattava työelämän perheystävällisyyden kehittäminen12.5.2023 07:13:51 EEST | Tiedote
Työn ja erilaisten perhetilanteiden yhteensovittamista on kehitettävä seuraavalla hallituskaudella, painottavat Suomen startup-yhteisö ja Monimuotoiset perheet -verkosto. Yksi työelämän perheystävällisyyden mittareista on yhden vanhemman perheiden huoltajien työttömyysaste. Työttömyysaste nousi enemmän kuin muulla väestöllä korona-aikana, vaikka se oli jo entuudestaan korkea.
Järjestöt: Sijaissynnytyksen sääntely hallitusohjelmaan17.4.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Lapsettomien yhdistys Simpukka, Sateenkaariperheet, Väestöliitto ja Monimuotoiset perheet -verkosto vaativat sijaissynnytyksen sääntelyn ottamista mukaan hallitusohjelmaan. Oikeusministeriön tuore sijaissynnytysselvitys osoittaa, että sääntelyllä voidaan parantaa nykytilannetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme