Asuntosäätiöltä 91 uutta vuokra-asuntoa Espoon Finnooseen
13.10.2022 08:30:00 EEST | Asuntosäätiö | Tiedote

Asuntosäätiön uuden vuokrakohteen rakennustyöt alkavat lokakuussa Espoon Finnoossa Hannuksenkuja 17:ssa. 13-kerroksiseen kohteeseen valmistuu 91 vuokra-asuntoa, joiden koot vaihtelevat yksiöistä viiden huoneen asuntoihin. Kaikissa asunnoissa on parveke. Asunnot ovat korkotuettuja vuokra-asuntoja, joiden asukasvalinnat perustuvat hakijoiden asunnontarpeeseen, varallisuuteen ja tuloihin.
”Hannuksenkujan uudiskohde tukee tavoitettamme kehittää kohtuuhintaisia ja kestäviä asuinympäristöjä. A-energialuokan talomme rakentuu uuden metroaseman läheisyyteen ekologiseen Finnoon kaupunginosaan, johon on suunniteltu asuntoja yhteensä 17 000 asukkaalle”, sanoo Asuntosäätiön rakennuttamisjohtaja Turkka Keravuori.
Finnoossa rakentamista ohjaavat vähäpäästöiset ja kestävät ratkaisut muun muassa kaavoituksen ja energiankäytön osalta. Alueen rakentajilta edellytetään sitoutumista rakennusten energiatehokkuutta edistäviin ratkaisuihin, esimerkiksi rakennusten energiankäytön mittaamiseen.
Talon ylimpään kerrokseen tulee kaksi yhteissaunaa ja terassillista kerhotilaa sekä etätyöhuone. Lisäksi talossa on asuntokohtaiset irtaimistovarastot, polkupyörä-, lastenvaunu- ja ulkoiluvälinevarastot, pesula sekä kaksi kuivaushuonetta. Talon kivijalkaan tulee myös kaksi liiketilaa. Kohteen autopaikat sijaitsevat samaan kortteliin rakennettavassa pysäköintilaitoksessa.
Kohde valmistuu muutaman sadan metrin päähän Finnoon metroasemasta, joka aukeaa liikenteelle arviolta vuoden 2023 aikana. Metrolla pääsee Helsingin keskustaan reilussa 20 minuutissa. Finnoon palvelut painottuvat metroaseman ympäristöön ja lähistöllä sijaitsevat myös kauppakeskus Ison Omenan ja Suomenojan palvelut.
Hannuksenkuja 17:n rakentajana toimii Lujatalo Oy ja suunnittelusta on vastannut Avarrus Arkkitehdit Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Turkka Keravuorirakennuttamisjohtaja
Puh:0201612272turkka.keravuori@asuntosaatio.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Asuntosäätiö on yksi suurimpia suomalaisia asuinkiinteistöjen omistajia Suomessa. Tarjoamme lähes 18 000 kotia 32 paikkakunnalla; asokoteja, vuokrakoteja ja omistuskoteja. Vuosittain käynnistämme noin 400 uuden asunnon tuotannon. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli lähes 200 miljoonaa euroa. Kaiken toimintamme ytimessä ovat vastuullisuus ja yleishyödyllisyys: emme tavoittele välitöntä voittoa tai taloudellista etua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö
Asuntosäätiön uudet asumisoikeusasunnot valmistuivat rivitalokortteliin Espoon Suurpeltoon10.6.2026 09:43:44 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön uusi kaksikerroksinen rivitalokohde on valmistunut Espoon Suurpeltoon. Kohteessa on 22 tilavaa asumisoikeusasuntoa, ja asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa tällä viikolla.
Asuntosäätiön ja A-Kruunun viherkorttelin rakennustyöt etenevät Helsingin Vuosaaressa4.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Asuntosäätiö ja A-Kruunu rakennuttavat Helsingin Vuosaareen, osoitteeseen Ensi parvi 3 ja 5, uusia asumisoikeus- ja vuokra-asuntoja osana Vihreistä vihrein -konseptilla rakennettavaa kokonaisuutta. Hankkeen kehittäjä ja KVR-urakoitsija on Arkta Reponen. Hanke luo alueelle uudenlaista asumista, jossa asukkaat voivat harjoittaa parvekeviljelyä ja nauttia oleskelusta kasvikatoilla.
Asuntosäätiön uudet asumisoikeus- ja vuokra-asunnot valmistuivat Helsinkiin ja Espooseen29.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön uudet asumisoikeus- ja vuokra-asunnot ovat valmistuneet Helsinkiin ja Espooseen. Asukkaat pääsevät muuttamaan uusiin koteihinsa tällä viikolla.
Asuntosäätiön vuosikatsaus ja vastuullisuusraportti vuodelta 2025 julkaistu – ilmastotiekartta ohjaa päästövähennystyötä24.4.2026 13:43:04 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön vuoden 2025 raportit kertovat toiminnan laajuudesta, tuloksista ja strategiassa etenemistä.
Asuntosäätiölle valmistui uusia asumisoikeusasuntoja Espoon Suurpeltoon31.3.2026 10:11:52 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön kaksikerroksiseen rivitalokohteeseen valmistui yhteensä 24 tilavaa asumisoikeusasuntoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

