Syysloman vuokramökkeilijöitä ovat lapsiperheet - varauksissa 20 % kasvu koronaa edeltävään aikaan
Vuokramökkejä välittävällä Lomarenkaalla on tällä hetkellä syyslomaviikolle varauksia noin kolmannes vähemmän viime vuoden huippuluvuista. Vuodet 2020 ja 2021 olivat liki samankokoisella kysynnällään kotimaisten syyslomien huippuvuodet vuokramökeillä.
Tällä hetkellä vuokramökkien kysyntä on silti hyvällä tasolla, ja koronaa edeltävään syksyyn verrattuna mökkivarauksissa on noin 20 prosentin kasvu.
"Kotimaan mökkivuokraus näyttää jääneen melko korkealle tasolle", sanoo Lomarenkaan toimitusjohtaja Eva Kohonen. "Varauksia tämän vuoden syyslomille on enemmän kuin koronaa edeltävän vuonna. Vuoteen 2019 nähden varauksia on siis tällä hetkellä peräti 20 prosenttia enemmän. Varauksia tulee koko ajan lisää ja kysytyimpiä ovat oman lähialueen hyvin varustellut ja järven rannalla sijaitsevat mökit. Hiihtokeskuksiin on menijöitä on myös, vaikka talvi ei olekaan vielä kunnolla alkanut", Kohonen valottaa.
Viime hetken matkaajan ei kuitenkaan tarvitse jäädä ilman vuokramökkiä: syyslomaviikolle Lomarenkaalla on vapaana vielä noin tuhat mökkiä eri puolilla Suomea. "Lomarenkaan aluetoimistoissa odotetaan vilkasta syyslomaviikkoa", Kohonen lisää. "Suurin osa asiakkaista on lomaa viettäviä perheitä tai pariskuntia."
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eva KohonenToimitusjohtajaLomarengas Oy
Puh:040 750 1110eva.kohonen@lomarengas.fiPekka HuttunenMarkkinointipäällikkö
Puh:046 851 1912pekka.huttunen@lomarengas.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1967 perustettu Lomarengas Oy on kotimainen loma-asuntojen välittäjä. Edustettuna yli 4000 vuokramökkiä, huvilaa ja huoneistoa. Kaikki kohteet on laatutarkastettu ja luokiteltu.
Suurimmat osakkeenomistajaryhmät ovat mökinomistajat ja matkailuyrittäjät. Lomarengas-konserniin kuuluvat emoyhtiö Lomarengas Oy sekä tytäryhtiöt Ylläksen Matkailu Oy ja Villi Pohjola Oy. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2021 noin 39 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 40.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lomarengas Oy
Matkailijoiden viipymät vuokramökeillä kasvaneet liki 10 prosenttia5.6.2024 09:41:43 EEST | Tiedote
Niin suomalaisten kuin ulkomaalaisten mökkilomailussa näkyy uusi trendi – matkailijat viipyvät vuokramökeillä pidempiä aikoja kuin aiemmin.
Heli Viljanen Lomarenkaan markkinointijohtajaksi27.2.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Lomarenkaan uudeksi markkinointijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty 29.1.2024 alkaen Heli Viljanen (KTM). Viljasen laaja digitaalisen markkinoinnin kokemus tukee Lomarenkaan kasvua ja johtavaa asemaa loma-asuntojen vuokrauspalveluna.
Tietomurto Lomarenkaan varausjärjestelmään7.12.2023 16:07:14 EET | Tiedote
Palveluntuottajien tietoja vääriin käsiin
Isoa kasvua ulkomaalaisten vuokramökkivarauksissa3.7.2023 09:36:29 EEST | Uutinen
Ulkomaalaisten varauksia tulee nyt Keski-Euroopasta. Kasvu on suurta, vaikka venäläiset puuttuvat kokonaan. Kotimaisia asiakkaita nähdään vuokramökeillä vähemmän kuin viime kesänä.
Lomarengas laajentaa Saariselällä3.4.2023 12:16:00 EEST | Uutinen
Saariselän Keskusvaraamo Oy myy vuokramökkien majoitusliiketoiminnan Lomarengas Oy:lle. Kaupan myötä Lomarenkaan välitykseen tulee Saariselältä 250 uutta vuokramökkiä ja huoneistoa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme